36. WRJ Cup 8/21

Lähdöstä Kanadaan tuli suunnittelemaani hätäisempi. Mä luulin kaiken olevan kunnossa, jotta mä voisin olla melkein kaksi viikkoa poissa, mutta juuri kun mä olin noussut autoon ja lähtemässä ajamaan kohti valtatietä, äiti juoksi sisältä pysäyttämään mut ja kertoi että isällä ei ollut kaikki hyvin. Onneksi mistään vakavasta ei ollut kyse ja mä saatoinkin lähteä lopulta noin tuntia suunnittelemaani myöhemmin matkaan ja vaikka mä mietin että miten koko reissu tulisi menemään. Mä tiesin että isällä olisi tulevalla viikolla lääkäri, jossa selviäisi että mikä syövän tilanne olisi tällä hetkellä. Mä hieraisin ajatuksissani oikeaa kyynärtaivettani, jossa oli edelleen laastari perjantaisen lääkärin jäljiltä. Silloin otetun verikokeen tuloksissa menisi kuukausia tulla ja vaikka siihen olikin vielä pitkä aika mä mietin että mitä tapahtuisi jos geenitestin tulos olisi positiivinen.

Eihän mulla tainnut olla vielä vuosiin mitään hätää, toisin kuin ehkä Trevillä, mutta kyllähän se sai silti miettimään että mitä jos mä en olekaan niin onnellinen että tulos olisi negatiivinen, tai että positiivisenakaan se ei vaikuttaisi myöhemmin mun elämään. En mä tiennyt että miksi asia oli pyörinyt mun mielessä enemmän tai vähemmän keväästä ja siitä hetkestä kun isä oli saanut oman diagnoosinsa. Kai meistä oli isän kanssa tullut vuosien aikana läheisempiä kun Trevor ei päässyt kotiin niin usein kuin kukaan olisi halunnut ja vaikka me oltiinkin isän kanssa jotenkin läheisiä jo aieminkin, ei mua ainakaan oo haitannut että meidän välit ovat lähenneet vielä vähän enemmän.

Pysäyttäessäni autoni yöpaikan pihaan, mulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä että mitä menneisiin maileihin oli mahtunut mukaan. Kai mä olin ajanut vain niin ajatuksissani että mä en ollut sattunut huomioimaan ympäristöäni kuin sen pakollisen verran ja kerta silloin ei ollut tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä, mä en ollut painanut sitä mieleeni. Loppu ajomatkasta menikin onneksi sitten hyvin ja me saavuttiin tammojen kanssa ehjänä perille Orange Woodiin. Me ei oltu käyty tammojen kanssa pohjoisessa helmikuun jälkeen joten oli mielenkiintoista nähdä, oliko ranchilla tapahtunut jotain huomattavia muutoksia sekä muutenkin vain mahdollisesti päästä vaihtamaan sana tai pari ranchin väen kanssa.

Mitään kunnollista lomailua tai sellaista ei kuitenkaan olisi luvassa ja oikeastaan heti kun mä olinkin vain valmis, mun oli aika ottaa Imaghost alas trailerista ja hoitaa tamma sellaiseen kuntoon että me saatettiin suunnata kohti päivän ja kisareissun ensimmäistä kisakehää. Vaikka mä en ehkä ollut itse parhaimmillani, mun yllätyksekseni me oltiin luokan puolivälin paikkeilla tamman kanssa. Ensimmäisen ja toisen luokan välissä mulla oli just sopivasti aikaa juottaa molemmat tammat sekä täyttää hieman Foreverin heinäverkkoa jotta tamma viihtyisi trailerissa. Halter Horseman Ship ei sitten ollutkaan mun ja Imaghostin osalta mitään menestyskulkua ja tämä luokka meni kyllä enemmän vain kokemuksen hakuun nuorelle tammalle.

Koska Imaghostin kanssa oltiin tehty kotona vaikka ja mitä, mä olin ilmoittanut tamman vielä Trail-in-hand luokkaankin, sillä mä toivoin että se toisi tammalle hyvää kokemusta erilaisista pinnoista ja porteista jotta se oppisi kulkemaan oikeastaan missä tahansa ja mistä tahansa. Mitään ajatuksia pärjäämisestä tai minkäänlaisesta muustakaan tuloksesta mulla ei tästä luokasta ollut, mutta ilmeisesti nuorikko päätti että homma olikin kivaa ja me oltiinkin melkein sijoilla. Mä olin hyvin tyytyväinen siihen miten hyvin tamma oli pärjännyt radalla ja ehkäpä mustangista voisi saada ihan kelpo ratsun vaikka ajoittain tamma muistuttikin villistä perimästään ja mä olin valmis vain päästämään sen peltoon pihakoristeeksi. Kolmannen luokan jälkeen mulla oli pitkä odotus ennen Foreverin luokkaa joten mä suuntasin tallikahviolle jos mä löytäisin itselleni jotain syötävää sekä kahvia.

Kahviossa oli kiireistä, mutta mä onnistuin silti nappaamaan itselleni mukillisen kahvia sekä sämpylän. Jos mulla ei olisi ollut tammoja matkassa, mä olisin voinut lähteä käymään syömässä jossain, mutta koska traileria ei voinut jättää ilman vetoautoa, täytyi tyytyä vain tallipuodin tarjotaan. Mä vaihdoin Dewnin kanssa muutaman sanan, mitä nyt onnistuikaan ja kerroin suunnitelmistani aloittaa Imaghostin ratsukolutus hiljalleen syksyn aikana, vaikka tamman selkään ei olisi mitään asiaa ennen uutta vuotta, jos silloinkaan koska ei voinut olla varma että miten mustangi tulisi hyväksymään satulan selässään.

Poimittua vielä santsikupillisen kahvia matkaani, mä suuntasin takaisin tallipihalle ja juuri kun mä olin saanut santsikupillisenkin kahvistani juotua, mä kuulin miten mun puhelin soi ja mä etsin sen jostain farkkujeni taskusta. Mä jouduin kävelemään vähän sivumalle jotta mä kuulin paremmin mitä linjan toisessa päässä puhuttiin ja vasta parin ”niin kuka” kysymyksen jälkeen mä ymmärsin että äiti soitti. Isä oli joutunut sairaalaan. Mä kyselin äidiltä miten isä voi ja että täytyisikö mun lähteä takaisin kotiin ja sairaalalle sillä sielä oleminen olisi paljon tärkeämpää kuin mitkään kisat. Kuitenkin äiti meinasi että mä voisin jatkaa mun reissuani ihan kuten mä olin suunnitellutkin ja että äiti soittaisi heti jos tilanne muuttuisi. Mä kiitin äitiä siitä ja käskin sanomaan isälle terveisiä, ennen kuin me lopetettiin puhelu ja mä palautin puhelimeni takaisin farkkujeni taskuun.

”Voinko mä auttaa jotenkin?” kysymys nousi jostain mun takaa ilmoille. Mä pukkasin auringon haalistamaa stetsoniani vähän paremmin takaraivoilleni ja nostin katseeni, ennen kuin mä käännyin ympäri nähdäkseni kuka mua oli puhuttelemassa.
”Ei tässä mitään Kitty, mä vaan tarvin vähän rauhallisemman paikan missä puhua. Huono yhteys” mun sanoista ja eleistä varmaan huomasi että mä en ollut täysin siinä hetkessä mukana. Kittyn ilmeestä näkyi ehkä pieni yllätys, mutta toisaalta edeltävällä kerralla kun me oltiin nähty toisemme, mä olin kuorruttautunut toppavaatteilla, kun nyt taasen mä pärjäsin ihan normaaleissa vaatteissa, mitä nyt ehkä hieman sängikkäämpänä ja muutenkin työtä tehneen näköisenä, sillä kesäinen uurastus kotona oli selkeästi kasvattanut lihasmassaa paikkaan jos toiseenkin.
”Okei. Kaikki muuten ok? Ketä sulla on mukana?”

Mä en voinut olla hymyilemättä parhaani mukaan Kittyn puhetulvalle. Tai no, ei sitä nyt hymyksi voinut ehkä sanoa, mutta mä yritin parhaani.

”Tilanteeseen nähden joo. Forever ja Imaghost. Varmaan viimeisiä kisoja viedään molempien osalta ainakin vuoteen kun tosiaan mulla ei oo ens vuodelle ratsua ja en tiedä että viittinkö seisottaa Carlyä kopissa Imaghostin kaverina ja toisaalta mä en tiedä että miten pikkutamma matkaisi yksin. Kai sitäkin pitää kokeilla kun voi olla että mä joudun lähtemään sen kanssa johonkin ainakin niiksi kerroiksi kun joku nousee sen selkään ensimmäisen kerran koska meikän kroppa ei taida kestää sitä kyytiä.”

Me juteltiin Kittyn kanssa vielä hetki tammoista ja tulevasta varsasta, ennen kuin sen oli pakko palata omiin töihinsä, ja mä suuntasin takaisin autolleni tsekkaamaan tammoja ennen kuin mä kerkesin vielä hetken seurata paria luokkaa kunnes mun täytyi varustaa Forever. Tammasta huomasi että se alkoi olemaan tiineenä ja mä toivoin että se jaksaisi vielä muutamat kilpailut ennen kuin se pääsisi mammalomalle.

Urhea ratsuni teki kuitenkin parhaansa ja me oltiin ensimmäisiä ei sijoittuneita. Vaikka olisi ollut mukava jäädä ranchille vielä hetkeksi kisojen loputtua ja kysellä mahdollisesti neuvoja tamman ratsuttamiseen Alexiinalta, oli minun kuitenkin pakko kääntää auton nokka takaisin kohti Yhdysvaltojen puolta heti vain kun Forever oli hoidettuna ja kaikki pakattuna ja aloittaa pitkä ajo kohti Deadwoodia.

35. Mennyttä ja tulevaa

Kuluva vuosi tuntui katoavan kuin siivillä ja tavallaan mä odotinkin uutta vuotta. Vuosi oli alkanut omalla tavallaan surullisissa merkeissä kun mä olin joutunut antamaan Evielle luvan päästää Suzien ikivihreille. Siitä ei mennyt montaakaan viikkoa kun isä joutui sairaalaan ja saimme tietää että isällä oli syöpä. Diagnoosi tuli ihan täysin puskista ja lääkäri ei osannut sanoa tarkkaan että kauanko isällä olisi aikaa elää ja se voisi olla kaikkea kuukausista vuosiin. 

Olihan vuoden alkuun mahtunut onneksi jotain positiivistäkin, sillä Evie oli saanut Foreverin onnistuneesti tiineeksi ja tamman odotettiinkin varsovan huhtikuun alussa. Kovinkaan kauaa ei varmaan enää tamman kanssa pysty töitä tekemään ja Carlynkin ollessa jo hieman iäkkäämpi ja kevyellä käytöllä nivelongelmien vuoksi täytyy kohta turvautua mönkijään apuna kun käy tarkistamassa karjaa. Imaghostin ratsutus kun on pian vasta alkamassa, mutta ei ole mitään varmuutta siitä että millainen tapaus tammasta tulee kunhan se saadaan vain ratsutettua, sillä epäilen että pikku villikon ratsuttamisesta ei tule helppo projekti. Ehkä täytyy viestitellä Alexiinan kanssa jos naisella olisi jotain vinkkejä siitä miten pienen vapaan sielun voisi ratsuttaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Me oltiin muutenkin oltu aina satunaisesti yhteyksissä Alexiinan kanssa, ja mä olin laittanut naiselle tietoa siitä että miten Imaghostin kanssa oli mennyt ja miten sen matka kohti isoa hevosta oli mennyt, vaikka ajoittain pikkutamman villihevosveri olikin pistänyt sen muistuttamaan että tamman kouluttamisesta ei tulisi helppoa. Imaghostin kanssa oltiinkin työskennelty päivittäin tai ainakin melkein päivittäin lyhyitä pätkiä kerrallaan niin ihan perushoitotoimenpiteiden parissa kuin sitten ottaen tammaa käsihevoseksi karjan tarkastukseen ja ratsastaessa sen kanssa lauman lävitse. 

Kovapäisen luonteensa ansiosta siitä saattaa tullakkin hyvä karjahevonen, sillä tamma ei ole hirveästi säikkynyt lehmiä, jotka ovat rynnineet laumasta kohti sitä, vaan enemmänkin tamma on tuntunut liikuttavan itseään siten, että on saanut ohjattua lehmää uuteen suuntaan.

Myös Kittyn kanssa on tullut viestiteltyä ja välillä meidän viestit on ollut yllättävän pitkiä ja moniulotteisia eikä me olla aina puhuttu pelkästään hevosista vaan aiheet on lipsunut ihan arkielämän ja ranchien ulkopuolisiin asioihin ja Kitty taitaakin olla Trevorin lisäksi ainut, joka tietää isän diagnoosista. Mä kunnioitin isän päätöstä siitä että se ei halua kertoa sitä Charlielle, ennen kuin on ihan pakko joten isä sai itse kertoa asiasta kun se koki että olisi siihen valmis. 

Kitty oli myös ensimmäinen, joka sai kuulla Buckista. Koiran ottaminen ei ollut ihan kuulunut mun suunnitelmiini, mutta kun Charlie alkukeväästä kertoi että tuon narttu oli saanut pentuja ja että niistä voisi saada hyvän karjakoiran – vaikka pentujen isästä ei ollut tietoakaan – mä olin luvannut miettiä asiaa. Käydessäni katsomassa pentuetta, yksi pennuista osui mun silmään rohkeudellaan ja pienen keskustelun jälkeen mä olinkin varannut itselleni tuon pennun ja kesäkuussa Buckaroos tai lyhyesti vain Buck, muutti kotiin. Pentua on myös koulittu heti alusta alkaen mukaan farmin töihin ja pentu on saanut olla mukana hevosten luona sekä karjaa tarkastamassa, ja missä muussa pentua nyt on voinutkaan pitää mukana.

Pari läheltä piti tilannetta Imaghostin kanssa on opettanut pennulle sopivaa etäisyyttä hevosista, mutta muuten pennussa näyttäisi olevan karjakoiran vikaa ja ehkä siitä tulee hieno työpari sille ajalle kun mä joudun pärjäämään ilman hevosta kun Forever on lomalla varsansa kanssa ja Imaghostin kanssa haettaisiin vielä tuntumaa ratsun hommiin ja ennen kuin tamman kanssa voisi työskennellä kovinkaan pitkiä ja vaativia aikoja karjan parissa.

Tulevia kisoja täytyy vähän katsella, voi olla että ne hommat jäävät tauolle siihen asti että Forever on valmis palaamaan kisakehiin, sillä Imaghost saattaa olla liian iso pala yksinäiseen matkaamiseen, ellei tammalle sitten ottaisi Carlyä mukaan kaveriksi. Täytyy vähän katsella ja pohdiskella tulevaa kaikilta kanteilta.

31. 17-31.01.2021

Sunnuntai 17.01.2021 

Kisat Syringassa olivat menneet keskiverrosti eikä menestystä ollut tullut läheskään päivittäin. Kuitenkin positiivinen yllätys oli ollut Imaghostin nappaama voitto ja muutkin sijoitukset tietenkin lämmittivät mieltä.

Puolivälissä kotimatkaa puhelimeni soi ja ihmettelin pienesti kun Charlie soitti.

”Yup? Mun pitäis olla kotona puolen tunnin päästä” 
”Suze ei näytä hyvältä. Tai siis se on ollut nyt pari päivää paljon flegmaattisempi kuin normaalisti” Charlien vakava ääni pureutui tajuntaani. 
”Fuck… mä en usko että meillä on enää muuta vaihtoehtoa kun päästää se pois… katotaan kun oon kotona.” Lopetin puhelun lyhyeen ja Trevorin tamma tuli pakostakin ajatuksiini. Mä olin toivonut jotta Suze kääntyisi vähän paremmaksi kaikkien uusien hoitojen kautta mitä tammalle oltiin kokeiltu, mutta todennäköisesti olisi aika vain päästää tammasta irti vaikka olisi ollut ideaalein tilanne että se jouduttaisiin päästämään pois jo nyt kun Trevor ei ollut paikalla.

Olinhan mä kertonut Treville jo aikaisemminkin että voisi olla jotta Suze ei kauaa enää jaksaisi joten se, että tamman kohdalla jouduttaisiin tehdä päätös näin nopeasti, oli omalla tavallaan odotettavissa mutta silti se yllätti pienesti. Tämä tieto tuntui pidentävän myös viimeisiä maileja kotiin ihan liiaksi, mutta lopulta sain kääntää autoni tutulle ajotielle ja lopulta tuttuun pihaan. Charlie auttoi purkamaan tammat kyytistä ja palauttamaan ne omiin tarhoihinsa ennen kuin oli aika käydä katsomassa miltä Suze näytti.

”Se ei kyllä todellakaan näytä hyvältä… Mä soitan huomenna Evielle ja katsotaan mitä se sanoo. Voi kyllä olla että Suzen on aika mennä” huokaisin katsellessani ennen niin elämäniloista tammaa, joka oli vain varjo entisestään. Ehkä olisi paras olla soittamatta Trevorille ennen kuin Evie olisi käynyt ja tietäisi mitä tammalle kävisi. 

Tiistai 19.01.2021

”Hi Tyler. Suzeko ei lähtenyt menemään paremmaksi?” 
”Valitettavasti ei… Mä en tiedä onko vain paras päästää tammaraukka kärsimyksestään. Tai siis niin kuin onhan meillä vielä ne pari vaihtoehtoa mitä kokeilla, mutta mä en oo varma kannattaako Suzea kiusata enempää” 
”Mitä Trevor on mieltä?” 
”No tuota… Trev ei tiedä”

Vihreiden silmien katse kertoi paljon, mutta tiesin että Evie ymmärsi miksi en halunnut kertoa asiasta isoveljelleni vaikka Trevorin olisikin ollut hyvä tietää asiasta. Toisaalta Trevor ei voisi kuitenkaan tehdä mitään asialle Suomesta käsin ja olin ollut vastuussa jo niin monta vuotta miehen hevosista jotta halusin ainakin uskoa veljeni ajattelevan että tekisin parhaat päätökset myös tuon hevosten puolesta.

Tutkittuaan Suzen myös Evie oli sitä mieltä että olisi paras päästää ikivihreille. Talutimme tamman paikkaan, jossa se olisi helppo lopettaa ja mihin tamman voisi myös helposti haudata. Sanottuamme molemmat Charlien kanssa hyvästimme Suzelle Evie antoi tammalle viimeiset piikit ja lopulta tamma oli ikiunessa. Evien vielä varmistettua että Suzie todellakin olisi poissa palasimme takaisin ranchille ja tarjosin naiselle kahvit ennen kuin tuon oli pakko jatkaa matkaansa. Evie pahoitteli vielä Suzien puolesta ennen kuin tuo nousi autoonsa ja suuntasi kohti seuraavaa paikkaa. Puhuimme Charlien kanssa vielä jonkin aikaa tammasta samalla kun suuntasimme talliin laittamaan muutaman karsinoista valmiiksi Orange Woodilaisille, sillä Kitty, Roi ja Billy olisivat majoittumassa vastavuoroisesti luonani.

Forever Shine sekä Carly saivat viettää yönsä ulkona, sillä kymmenen lämpöastetta olisi vielä enemmän kuin hyvä keli seisottaa tammoja pihalla ja noilla olisi onneksi myös katokset tarhoissaan joten ne pärjäisivät sielä hyvin. Näin ollen saimmekin tarpeeksi karsinoita vieraileville hevosille joten tallissa tulisi olemaan vain Imaghost sekä Trevorin toinen ratsu.

Torstai 21.01.2021

Olin käynyt aamusta hoitamassa kaupungilla muutamia asioita rehujen hausta Suzen muistolaatan tilaamiseen. Olin juuri saanut vietyä äidilleni tuon pyytämät ostokset kun isäni huuteli että pihaan ajelisi vieras traileri. Epäilin sen olevan kanadalaisten karavaani eikä ajatukseni lopulta ollutkaan pielessä, sillä sellaiseksi se paljastui. Kunhan hevoset oli purettu ja olin näyttänyt kaikille karsinapaikat sekä mihin tavarat voi jättää esittelin farmimme.

”Talli on tosiaan vain tällainen pieni viisipaikkainen. Hevosia on neljä ja niistä kolme on minun ja enää yksi on Trevorin. Tietenkin sitten takaa löytyy katetut tarhat, joissa hevoset pärjäävät tarvittaessa vaikka myös yön yli” jatkoin selitystäni samalla kun kierrätin pienen porukan tarhojen luokse, jossa omat tammani sekä Trevorin ruuna nuokkuivat. Lopulta kierros oli valmis ja vaihdoimmekin hetken kuulumisia ennen kuin äiti kutsui meidät kaikki syömään ja oli aika suunnata peteihin.

Perjantai 22.01.2021

Vieraiden heräiltyä ja kunhan kaikki olivat vain saaneet aamupalaa ja kahvia pakattiin hevoset traileriin ja ajoimme Freewind Farmille harjoittelemaan, sillä meiltä ei omasta pihasta mitään sopivaa tilaa löytynyt. Samalla ratsut pääsivät vähän tutustumaan kisapaikkaan, vaikka omalle tammalleni se olikin jo tuttu kun olimme olleet Foreverin kanssa ajamassa tilan pientä karjalaumaa aitaukseensa.

Porukka jakautui kahtia niin että minä ja Billy teimme yhden joukkueen ja Kitty ja Roi toisen. Viimehetken treenit sujuivat hyvin vaikka eivät ihan draamattomasti ja kaikille taisi jäädä hyvä fiilis seuraavan päivän kisaa ajatellen.

Illalla hevoset varustettiin vielä uudelleen ja lähdettiin metsästämään auringonlaskua takalaitumelle. Samalla oli hyvä tarkistaa miten kylmenevä ilma oli kohdellut aitaa, joka täytyisi kyllä oikeasti vaihtaa ennen kuin karjan voisi ajaa takaisin laitumelle.

Lauantai 23.01.2021

Aamu alkoi odottavissa tunnelmissa ja aamupala pöydässä keskustelu kävikin tulevassa poolo-ottelussa. Poikkeuksellisesti jopa Charlie löytyi hörppimästä kahvia keittöstämme jo näin aikaisin, sillä olisin jatkamassa itse suoraan Kanadaan ottelun jälkeen joten kävimme miehen kanssa muutamia juttuja lävitse mitä tuo voisi tehdä jos ylimääräistä aikaa olisi hevosten hoidon ja muiden tehtävien lisäksi, sillä Charlie oli lupautunut auttelemaan jossain muuallakin.

Kisapaikan rajoitusten vuoksi meikäläinen ei tällä kertaa mahtunut Go Oranges! joukkueeseen ja lopulta päädyin jättäytymään pois myös avoimista joukkueista ja tarjoamaan näin mahdollisuuden pelaamiselle sellaisille, jotka olivat tulleet paljon kauempaa ottamaan osaa peleihin. Olihan se toisaalta mielenkiintoista myös päästä näkemään muiden joukkueiden pelaamista kunnolla ja lopulta kannustamaan omat tiimikaverit voittoon, samalla kun videoin tuon ottelun jotta Kittyllä ja muilla olisi jotain näytettävää muille kunhan sopiva hetki tuli.

Voitokkaan ottelun jälkeen oli aika palata ranchillemme ja ruokailun jälkeen oli kaikkien aika pakata tavaransa autoihin ja lopulta hevoset traileriin ja kääntää nokat kohti Kanadaa ja Orange Woodia, jossa olisi seuraavat kilpailut jo seuraavana päivänä.

Sunnuntai 24.01.2021

Mä tiesin jo ottaessani Foreveriä hoidettavaksi että tänään ei olisi meidän kisapäivä. Kai tamma oli niin tottunut siihen että se matkustaisi ja olisi kaikkialla Imaghostin kanssa että nyt kun se oli pitkästä aikaa yksin matkassa ei se osannut enään oikein olla ja toimia.

Meidän suoritus oli todella takkuinen ja ei todellakaan mitään sellaista mitä olin tottunut odottamaan appaloosaltani. Riittihän se toiseen sijaan näissä kisoissa, mutta silti olisi suorituksesta voinut korjata vaikka ja mitä. Kuitenkin täytyi olla tyytyväinen että tamma sai aikaan edes jonkinlaisen suorituksen vaikka se ei ollutkaan parhaimmillaan. Ennen lähtöäni pohdimme vielä hieman taktiikkaamme tulevaan poolo-otteluun sillä se pelattaisiin vain parin viikon kuluttua.

Ajaessani kohti kotia pohdin kaikkea mitä viikon aikana oli tapahtunut ja mitä tulevaisuudessa oli tapahtumassa. Edessä olisi kuitenkin vielä parit western kilpailut ennen seuraavaa poolo-ottelua ja ystävänpäivän viikon vaellusta Kanadassa.

Keskiviikko-Sunnuntai 27-31.01.2021

Kisat Deadwoodissa olivat alkaneet jo keskiviikkona joten olin juuri sopivasti kerennyt käydä nappaamassa Imaghostin kyytiin ja ajamaan kisapaikalle. Forever ei jatkanut edelleenkään kovinkaan suurta ja mahtavaa suorittamista joten tamma taitaisi kyllä ansaita seuraavan poolo-ottelun jälkeen hieman lomaa. Pikkutamma sen sijaan oli ihan elementissään ja torstaina sekä perjantaina varsa nappasikin sijoitukset matkaansa.

Kilpaileminen Imaghostin kanssa oli aina oma pieni tehtävänsä mutta se selittyi kuitenkin tamman mustangiverellä ja sillä että se oli vielä nuori eläin, jolla oli ehkä hieman enemmän elämän kokemusta kuin ikätovereillaan, mutta silti se oli kuitenkin pääasiassa vielä nuori varsa. Ehkäpä tamma tasaantuisi iän mukana, tai sitten se olisi tulevaisuudessa oma pieni tulisieluinen karjahevoseni. Vain aika näyttäisi mitä valkopäisestä pikkuhevosesta tulisi.

23. Kuntoutumista, kisoja ja uusia työhevosia

Palattuamme kahdeskymmenes päivä Foreverin kanssa kisamatkaltamme oli se viikonloppu mennyt osin työnjohto tehtävissä ja osin tehden kaikkia sellaisia paperihommia, joiden tekemistä olin yleensä lykännyt viimeiseen mahdolliseen hetkeen, tai sitten vanhempani olivat ottaneet niistä kiinni ja tehneet ne puolestani.

Omalla tavallaan toimettomana oleminen ei sopinut minulle ja kaipasinkin jo sitä että voisin olla mukana ranchin arjessa sillä samalla panostuksella millä yleensä mutta tiesin myös että minun kannattaisi ottaa rauhassa se aika mitä kädelläni menisi parantua jotta se voisi kestää myös jatkossa.

Vanhemmat tammat saivat toimia päivittäisessä karjantarkastuksessa, ja Charlie oli myös aina kerran tai kaksi viikossa ratsastanut molemmat tammat muutenkin ja itse olin myös pyrkinyt pitämään tuntumaan tammoihin ratsastamalla niillä edes pari kertaa viikossa edes hetken vaikka en vielä mitenkään täysipäiväisesti viitsinytkään ratsastaa jotta en pilaisi enään mitään kuntoutumisessa. Tietenkinhän tiedossa olisivat muutamat kilpailut ensi kuun puolella, mutta ne olisivat sellaisia mitkä toivottavasti pystyisin ratsastamaan ilman isompia loukkaantumisia ja jos tilanne sen vaatii, niin saanhan onneksi aina pyydettyä Charlien ratsastamaan sijastani.

Olisi kyllä mahtava päästä kilpailemaan Trevoria vastaan sillä velipoikakin oli viestitellyt ja kertonut että tuo olisi myös kilpailemassa pitkästä aikaa westernissä ja olihan tuolta aina satunaisesti tullutkin jotain videota kun tuo treenailee barrelia sillä tammalla, joka tuolla oli treenikaverina. Täytyisi kyllä varmaan itsekin alkaa taas treenailemaan tuotakin lajia varsinkin jos tuo armas isoveli pääsee ensi kesänä lomalle niin ei tekisi mieli hävitä toiselle taas kerran yhtä skabaa.

Imaghostin kanssa kuitenkin ollaan treenailtu eniten ja pikkutamma saikin ensin ihmetellä karjaa omasta haastaan, ja sen jälkeen se on päässyt käsihevosena kanssamme tekemään kierrosta karjan seassa. Alkuunhan tamman kanssa kierrettiin vain laitumen ulkopuolella jotta se tottuisi hiljalleen lehmien lähellä oloon ja aina kun tamma tuntui olevan rento, siirryttiin seuraavana päivänä askel lähemmäs ja nykyään Imaghost kiertääkin kanssamme jo ihan normaalin aita- ja karjakierroksen. 

Tietyissä tilanteissa tamma edelleen säikkyy karjaa ja osaa esitellä omaa temperamenttiaan mutta kuitenkin pääasiallisesti se on järkevän oloinen pikkuhevonen, josta tulee varmasti hyvä karjahevonen Carlyn tilalle. Tietenkinhän tarkoituksena olisi myös opettaa pikkuhevonen kulkemaan ratsukon vierellä käsihevosena tai siten että varsan voisi tarvittaessa hetkittäin sitoa satulan nuppiin kiinni, mutta tällaisia asioita katsellaan jossain rauhallisemmalla alueella hiljalleen ja jatketaan tamman koulutusta kohti hyvää ja toivottavasti järkevää käyttöhevosta.

20. Arkielämää

Kotona ollaan jatkettu elämää viimeisen parin viikon aikana ja Imaghost on alkanut kotiutumaan ihan hyvin. Tamma on saanut viettää elämää tarhassaan Carlyn vieressä ja ensimmäisten päivien alkujärkytyksen jälkeen se alkoi kotiutumaan ihan hyvin.

Vajaa viikko kotiin palaamisemme jälkeen otin Imagen riimuun ja naruun ja kävimme kävelemässä tamman kanssa hieman samalla kun Charlie liikutti ratsain Foreveriä tai Carlyä. Hiljalleen varsan kanssa ollaan alettu myös treenailemaan ja ollaan jatkettu samoja juttuja, mitä Dewn oli varsalle opettanut. Imaghost on ollut nopea oppimaan ja pikkutamma on alkanut esittelemään myös omaa luonnettaan, ja sen kanssa onkin välillä ollut mielenkiintoista tehdä töitä toisen alkaessa yllättäen pomppimaan ja kieppumaan hyrrän lailla narun jatkeena.

Vanhempani sekä Charlie eivät ole aina olleet ihan samaa mieltä siitä että minun kannattaisi jättää tamman kouluttaminen siihen asti että käteni olisi kunnossa ja en joutuisi suojelemaan sitä tamman loikilta. Kuitenkin olen pitänyt pääni ja pyrkinyt työskentelemään tamman kanssa lyhyissä pätkissä ja pitää sen mahdollisimman tyytyväisenä jotta treenistä jäisi kaikille hyvä mieli ja että koulutus etenisi. Ajatuksissa olisi kouluttaa varsa myös käsihevoseksi, mutta tätä tullaan todennäköisesti treenaamaan vasta siinä kohtaa kun oma kuntoni sen sallisi, sillä en haluaisi jättää sitä tehtävää Charlien hoidettavaksi.

Ensi viikolla olisi aika palata Imaghostin sekä Foreverin kanssa Kanadaan kun ilmoitin molemmat tammat western jaoksen cup osakilpailuun. Imagen kanssa osallistuisimme halter luokkaan, koska minusta ei ollut ratsastamaan tai laittamaan hevosta kuntoon, joten olisi helpompi avata kisaura pikkutamman kanssa maasta käsin luokasta ja Charlie saisi osallistua Foreverillä cuttingiin, sillä sitä nuori oli päässyt treenaamaan tamman kanssa jo aikaisemminkin, oltuaan mukana karjanajossa. Kanadassa saatamme viettää pari päivää siten, että palaisimme suoraan Birch Bark Ranchille, jossa meillä olisi seuraavat kilpailut ja sen jälkeen todennäköisesti kisaurakkamme olisi lopussa tältä vuodelta, ellemme sitten päätä lopulta osallistua joihinkin kisoihin. Loppuvuoden suurin tavoite on kuitenkin hoitaa itseni kuntoon ja palautua mahdollisimman nopeasti ratsastuskuntoon.

19. Kotiinlähdön aika

Sunnuntain sää oli yhtä harmaa ja masentava kuin mitä lähtöpäivän sääksi saattoi olettaa. Suurin ero tässä tilanteessa taisi olla se, että kyseessä ei ollut lopullinen lähtö, vaan minun, Charlien, Carlyn ja tietenkin Imaghostin olisi tarkoitus lähteä takaisin kotiin. Meillä ei toisaalta ollut mikään kiire lähteä paluumatkalle, sillä olimme varanneet karsinapaikat samoista kohteista joilla olimme yöpyneet tulomatkallamme ja meillä olisi vain kaksi ja puolituntia ajoa edessä, joten voisme lähteä hyvin vasta illemmalla.

Olin jostain syystä nukkunut huonosti, joten olin yrittänyt mahdollisimman hiljaisesti hiippailla ulos leiriaitasta ja suuntasin aamun hämärän turvissa kohti maneesin vierellä sijaitsevaa pihattoa, jossa Imaghost sai vielä tämän päivän asustella. Kuitenkin ollessani matkalla kohti pihattoa, näin että pihaton aitaan nojaili joku, jota en tunnistanut. Tuolla oli pitkä tumma takki, sekä leveä lierinen stetson päässään ja hänen asennostaan saattoi huomata että tuo ei ollut ensimmäistä kertaa aidalla katselemassa hevosia. Normaalissa tilanteessa olisin saattanut kävellä itsekin aidalle ja tutustua tuohon muukalaiseen, mutta ilmeisesti huonot yöunet olivat tehneet tehtävänsä ja muutinkin suuntaani ja kävelin kohti tallia, jossa näin olevan valojen päällä ja astuttuani käytävälle kuulin Kittyn käyvän jotain keskustelua jossain piilossa olevan henkilön kanssa.

"Huomenta. Voinko mä auttaa jossain?"
"Ai, huomenta Tyler. Mä en yhtään kuullut että sä saavuit. Me aletaan oikeastaan olemaan valmiita" Kittyn äänestä kuitenkin oli kuultavissa miten toinen yritti peittää tällä pahoittelunsa siitä että ei haluaisi rasittaa minua nykyisessä tilassani liikaa. Kittyn keskustelukumppani oli paljastunut Charlotteksi ja juttelimmekin naisten kanssa hevosista ja lännenratsastuksesta sekä ratsastamisesta ylipäätään, vaikka en ymmärtänytkään englantilaisesta tyylistä kovinkaan paljoa, vaikka olinkin joskus Trevorin painostuksesta myös sitäkin kokeillut.

"Tiedättekö te kuka muutes oli äsken maneesin viereisen pihaton aidalla? Joku pitkätakkinen stetsonpää?" kysyin nojaillessani karsinan etuseinään paremman tekemisen puutteessa.
"Oliskohan se ollut Barrett... Se omistaa Smokeyn, Imaghostin isän" Kitty pohti samalla kun viimeisteli tallissa tehtävät työt. Kittyn ja Charlotten siirtyessä jatkamaan töitään ulos suuntasin takaisin leiriaitalle ja matkalla ohitinkin Raicyn sekä Dewnin jotka olivat palaamassa takaisin päätalolle. Vaihdettuani vielä muutaman sanan miestenkin kanssa jatkoin matkaani aitalle jossa Charlie oli jo hereillä ja aamupalapöydässä.

Rauhassa ja pitkän kaavan mukaan nautitun aamupalan jälkeen suuntasin etsimään Alexiinaa samalla kun Charlie lupasi liikuttaa Carlyn vielä kerran. Alexiina löytyikin toimistostaan ja teimme kaikki tarvittavat paperityöt valmiiksi Imaghostin omistajanvaihdosta ja kauppojen viimeistelyä ajatellen ja kaiken ollessa valmista omalta ja Willkesin osalta, päätimme lähteä miehen kanssa tutustumaan vielä pikaisesti waterphew:hin. Palattuamme takaisin Orange Woodiin, oli aika ottaa traileri takaisin auton perään ja lastata ensin Carly omalle paikalleen ja sen jälkeen annoin Dewnin taluttaa Imaghostin traileriin. Pikkutamma ei ollut ihan myyty ajatukselle uudesta trailerista, mutta lopulta se käveli miehen perässä traileriin ja myös pikkutamman ollessa paikallaan sai Charlie sulkea ovet ja olimme näin valmiita lähtöön.

Kiitin Centereitä vielä kerran heidän vieraanvaraisuudestaan tämän viikonlopun aikana ja esitin uudelleen kutsun tulla vierailemaan ja tapaamaan Imagostia, vaikka varmasti varsan kanssa tultaisiin vierailemaan myös sen syntymäkodissa kilpailuissa ja ties vaikkapa joskus retkeläisenä tai muun tapahtuman merkeissä. Viimeisetkin hyvästit sanottuamme nousimme Charlien kanssa autoon ja aloitimme ensimmäisen etapin pitkästä kotimatkastamme.

18. Tutustumista, Illallista ja "treenejä" (02-03.10.2020)

Imaghost vaikutti järkevältä hevosenalulta seuratessani tamman liikkumista Dewnin vierellä ja perässä.

Kyselin Dewniltä tarkemmin tuon metodeista varsan kouluttamisen kanssa, sekä siitä millaista palkkausta toinen oli käyttänyt jotta osaisin pitää kaikki suhteellisen pitkälti tuttuna varsalle, vaikka mukaan tulisi tietenkin hiljalleen myös omia käytäntöjäni.

Palautettuamme varsan takaisin tarhaansa tuo kävi ehkä hieman mielenosoituksellisestikin Dewniltä varastamansa ratsastushanskan kimppuun ja riepotteli sitä menemään ennen kuin rauhoittui muiden joukkoon.

Seuratessamme varsan riehumista kysyin Dewniltä voisiko Carlyn liikuttaa jossain ja mies neuvoi muutaman maastoreitin sekä kertoi että kenttä olisi myös käytettävissä. Teidemme erotessa suuntasin itse hakemaan Carlya, sillä minusta olisi siinä projektissa yksikätisenä paljon enemmän apua kuin varusteiden kanssa, sillä en millään kuitenkaan saisi tamman painavaa satulaa trailerista.

Saatuani tammani vaivalloisesti talutettua talliin, jossa pyrin parhaani mukaan Charlien apuna hoitamaan sitä ennen kuin oli Charlien aika varustaa ratsunsa ja siirtyä kentälle työskentelemään tamman kanssa. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kiivetä vaikeasti aidalle istumaan ja seurata parivaljakon työskentelyä. Eihän Charlie mitään ihmeellisiä tamman kanssa tekisi koska ajatuksissa olisi vain antaa Carlylle vähän liikettä pitkän matkustamisen jälkeen, mutta olihan se silti hieman haikeaa katsella toisen ratsastavan tammallani. Charlien ollessa juuri lopettelemassa ratsastamista, kuulin askeleita takaani ja yrittäessäni kääntyä katsomaan kuka olisi saapumassa ja että tarvitsisiko minun käskyttää Willkes lopettamaan hieman ajoissa, tasapainoni horjahti juuri sopivasti samalla hetkellä kun tunnistin tulijan Alexiinaksi.

Naisen refleksit olivat omiani nopeammat ja nainen asettikin toisen kätensä selkääni ja auttoi minut istumaan tasapainoisesti aidan päälle.
“Anteeksi, ei ollut tarkoitus säikyttää” nainen hymyili, ennen kuin käänsi katseensa kentällä vielä raavaan ratsukkoon. SEurasimme Charlien ratsastuksen lopun hiljaisuuden vallassa, ennen kuin nainen palasi ääneen.
“Ajattelin vain kutsua teidät liittymään seuraamme päivälliselle päätalolle. Alamme syömään kuudelta, joten kerkeätte vielä halutessanne hyvin käydä leiriaitalla”
“Kiitos, mutta me voimme kyllä hyvin hakea Charlien kanssa jotain syömistä” yritin vakuutella vieressäni seisovalle naiselle, samalla kun puristin aitaa vasemmalla kädelläni jotta saisin pidettyä tasapainoni istuessani vinottain aidalla.
“Oi, ei siitä ole haittaa. Me olemme tottuneita siihen että pöydän ääressä on myös vieraita. Raicy varmasti arvostaisi myös mahdollisuutta keskustella kunnolla tilanpidosta” Alexiina käänsi katseensa hymyillen puoleeni.

“No ehkä siinä tapauksessa…” hellitin viimein otteeni aidasta “mä ilmoitan Charlielle asiasta ja nähdään sitten kuudelta” vastasin naiselle, joka jatkoikin pian matkaansa ja Willkesin lopetettua ratsastamisen kerroin miehelle illallistarjouksesta, samalla kun astelimme talliiin hoitamaan Carlyn pois. Tamman ollessa takaisin tarhassaan suuntasimme väliaikaiselle majapaikallemme ja pikaisen siistiytymisen jälkeen olimme valmiita suuntaamaan päätalolle. Vaihtaessani puhtaan flanellin päälleni päätin jättää sen hian alas, vaikka en saanutkaan napitettua sitä kiinni ja tiesin että kaikki varmasti kiinnittäisivät heti huomiota käteni epämääräiseen muotoon, tai viimeistään nähdessään kämmenselkäni, jota jo hieman harmaantunut kipsi peitti. Jätin myös kantositeeni pois jotta saisin piilotettua vielä hieman paremmin sen faktan, että en ollut ihan kunnossa.

Saavuimme Charlien kanssa päätalolle kymmentä vaille kuusi ja Charlien koputettua oveen Raicy saapui aaamaan oven hieman ihmettelevä ilme kasvoillaan.
“Ah, tulkaa vain sisään. Alexiina kertoikin kutsuneensa teidät päivälliselle” seurasimme Raicya sisemmälle taloon ja nostettuani stetsonini naulaan muiden vierelle, juoksutin vasemman käteni hiusteni lävitse sutien niitä vielä hieman enemmän järjestykseen, ennen kuin saavuimme pitkän ruokapöydän ääreen. Raicy pyysi meitä ottamaan paikkamme pöydän ääressä ja hiljalleen myös muu alkoivat saapumaan paikalle, miehen tai Alexiinan esitellessä saapujat. Viimeisenä seuraan liittyivät Kitty sekä muutaman askeleen tuon jäljessä Surrayksi esitelty nainen.

“Wow, mitä sun kädelle on käynyt?” Charloteksi esitelty nuori kysyi kun olin epähuomiossa tarttumassa vesilasiini oikealla kädelläni. Jouduin keskittymään siihen että sain pidettyä lasin ottessani ja sillä välillä Raicy komensi tytärtään.
“Ei se haittaa. Tipuin toisen hevoseni selästä ollessani tarkistamassa karjaamme” vastasin muorelle, samalla kun poimin haarukkani uudelleen käteeni ja yritin parhaani mukaan selviytyä ruokailusta väärällä kädellä, sillä edelleenkään viikkoa myöhemmin koordinaationi ei ollut kovinkaan hyvä.
“Millaista karjaa teillä on?” Raicyn kysymys nousi ilmoille pöydän päädystä ja tuo selkeästi halusi kääntää keskustelun uusille urille.
“Kolmekymmenpäinen lauma lihakarjaa. Ne ovat vielä takalaitumella missä tämä pieni äksidenttikin kävi. Siellä on vain parempi pitää karjaa kesäisin ja nyt talveksi ne olisi tarkoitus ajaa takaisin kotiin. Saas vain nähdä miten se onnistuu kun itse en voi ratsastaa niin hyvin kuin tarvitsisi”.

Keskustelin Raicyn kanssa jonkin aikaa ranchistamme ja toinen ihmetteli miten jaksoin pyörittää tilaa yksin kun kuitenkaan tilamme ei ollut kovin pieni.
“Asutko myös tilalla vai onko sinulla oma asunto jossain?” Alexiina liittyi keskusteluumme.
“Trevor rakensi aikoinaan pihaan pienen mökin kun he asuivat silloisen avopuolisonsa kanssa kotitilallamme, mutta velipojan muutettua Suomeen ja ilmeisesti jäätyään sille tielle, muutin itse mökkiin mutta sattuneesta syystä asun tällä hetkellä päätalolla vanhassa huoneessani, sillä äiti ei tykännyt ajatuksesta että joutuisin selviämään ruuanlaitosta ja muusta yksin nykyisessä tilassani”

Keskustelumme pyöri tilanhoidollisissa asioissa, sekä vanhemmissani sekä hieman myös Trevorissa, kunnes Charlotte päätti että aihe oli tylsä ja tuo kysyi hevosista.
“Carlyn ja Imaghostin lisäksi minulla on myös appaloosatamma Forever Shine sekä sitten tilalla asuu myös pari Trevorin vanhaa hevosta. Mun hevoset on ihan jokapäiväisessä työkäytössä ja yleensä vain harvoin apuna on mönkkäri tai muita työkoneita tehtävissä joita on mahdollista hoitaa myös hevosella. Imaghostista olisi tarkoitus kouluttaa työ- sekä kisahevonen cuttingiin. Kilpaileminen ei kuitenkaan ole mitään aktiivista ja arkipäivän käyttö tulee olemaan pääasiallinen käyttö varsalle”

Keskustelumme jatkui polveilevana aina päivällisen loppuun asti ja vielä ennen kuin nousimme pöydästä ja kiitimme Emilya ruuasta, sekä Centereita kutsusta, kerroin Raicylle ja Alexiinalle että he, sekä tietty Dewn olisivat tervetulleita vierailemaan farmilla ja tapaamaan Imaghostia jos he haluaisivat.

Ollessamme tekemässä lähtöä, onnistuin iskemään oikean käteni johonkin sen verran että se alkoi säkenöimään kivusta. Kävellessämme takaisin leiriaitalle Charlie huomasi saman asian ja toinen auttoikin minua taas kerran riisutumaan ja tällä kertaa toisen ei tarvinnut edes ehdottaa lääkkeitä, ennen kuin olin itse pyytänyt toista tuomaan vettä. Seuraavana päivänä nukuin pitkälle aamupäivän puolelle ja kömpiessäni viimein esiin huonestani, Charlie tervehti minua kuin olisin herännyt koomasta.

“Huomenta. Emily oli hieman huolissaan sinusta” Willkes puheli ollessaan varma että tuon sanat olisivat kuultuna.
“Voi perse… Ei mun ollut tarkoitus säikytellä toista. Taisin vain vahingossa napata liian ison annoksen unilääkkestä” hieroin niskaani vasemmalla kädelläni. “Täytyy käydä pahoittelemassa vanhalle rouvalle” vastasin haukotuksen karattua ensin huuliltani. En kuitenkaan kerennyt edes poistua aitalta, kun Emily ja Raicy jo saapuivat tuoden lounasta. Raicyn ilmeestä oli luettavissa toisen hienoinen ärtymys vahingossa tapahtunutta säikyttelyäni kohtaan, mutta silti tuo sai piilotettua sen ääänestään. Pahoittelin Emlilylle säikäyttämistäni ja kiitin samaan hengenvetoon lounaasta.

Nautittuamme lounaan lähdin etsimään Dewniä ja jatkoimmekin miehen kanssa Imaghostin kanssa työskentelyä ja tänään pääsin myös itse työskentelemään tamman kanssa, vaikka kaksi toimivaa kättä olisikin ollut enemmän kuin mahtava juttu, mutta ainakin varsa tottuisi siihen, että kaikki ei olisi aina niin kuin tottua. seurasin myös Dewnin työskentelyä muiden hevosten kassa ja vaihdoimmekin tuon kanssa monia mielenkiintoisia keskuteluja hevosista ja niiden kouluttamisesta.

Ennen pitkää ilta taas saavutti meidät ja seuraavana päivänä olisikin aika vielä viimeistellä paperityöt Alexiinan kanssa ja suunnata paluumatkalle kohti Texasia.

17. Tutustumista

Perjantai meni oikeastaan rennoissa merkeissä. Tai no omalla kohdallani pitkä osa iltapäivästä meni unilääkkeen aiheuttamassa kevyessä sumussa ja en nauttinut olotilasta ollenkaan. Vaikka tiesin että Charlie oli meinannut vain hyvää, olin silti salaa tuolle hieman kiukkuinen, sillä toinen oli varmasti kuullut muutamaan otteeseen miten paljon inhosin tätä aivosumua. 

Dewnin saatua suoritettua loppuun työtehtävä, joka tuolla oli kesken, mies nappasi jostain Imaghostin riimun ja narun, ennen kuin pyysi seuraamaan. Olin salaa yllättynyt, mutta toisaalta myös iloinen nähdessäni että Dewnin kädessä oli se pastellivioletti riimu, jonka olin tammalle tuonut mustangiretken aikana. En ollut oikein tiennyt että olisiko riimulla ollut edes käyttöä, mutta ilmeisesti se ei ollut ihan hukkaan mennyt hairahdus, kerta riimu oli käyttöönkin kelpuutettu. 

Tarhalle päästessämme Dewn esitteli meille kaikki siellä olevat hevoset, jättäen Karman, Imaghostin emän sekä tamman itsensä viimeiseksi. Esiteltyään tammat, vietimme hetken hiljaisuudessa vain katsellen tammoja ja niiden välistä dynamiikkaa, ennen kuin Charlie siirtyi Dewnin oikealle puolelle ja miehet aloittivat hiljaisen keskustelun keskittyen hevosiin.

Jossain kohtaa kuulimme käyntiaskeleita takaamme ja kääntyessäni katsomaan kuka oli ratsastamassa, näin tutun ratsukon Raicyn ratsastaessa Rickyn kanssa luoksemme. Miehen ilmeestä näki hämmennyksen tilanteesta, mutta tervehtiessäni tuota ilmeisesti palaset alkoivat loksumaan kohdilleen ja tuo laski 1+1.

”Tyler?” tässä kohtaa toinen tajusi että en ollut ihan täydessä kunnossa ja ennen kuin miehellä oli tilaisutta sanoa mitään uudelleen, olin itse äänessä. 
”Pieni karjanajo onnettomuus. Onneksi ei käynyt pahemmin ja että mulla on Charlie auttamassa”. Keskustelimme Raicyn kanssa hetken karjasta ja lupasinkin toiselle että voisin kertoa hieman enemmän siitä millaista meidän karjanhoitomme olisi, jos tuolla olisi jokin vapaa hetki viikonlopun aikana.

Isänsä jatkettua matkaansa Dewn palasi ääneen ja tuo alkoi kertomaan tarkemmin Imaghostista ja siitä mitä tamman kanssa oltiin tehty. Mies pujahti lankkujen välistä tarhaan ja kaikki hevoset katsoivat saapujaa mielenkiinnolla, ennen kuin varsinkin Imaghost lähti lähestymään miestä. Muutamaa metriä ennen kohtaamista Dewn pysähtyi ja alkoi selvittelemään kädessään olevaa riimua ja narua siten, että tuo sai laskea narun vapaaksi jalkoihinsa ja pitää riimua siten, että Imaghost sai vain kävellä miehen luokse ja varsa painoikin itse päänsä riimuun, näyttäen rennolta ja luottavaiselta eikä se inahtanutkaan Dewnin nostaessa narun sen niskan ylitse ja sitoessaan riimun ja hieman vielä säätäessään sen sopivuutta. Lopulta toinen sai kerätä vielä narun käsiinsä rauhassa, ennen kuin tuo lähti taluttamaan Imaghostia kohti porttia, varsan seuratessa luottavaisena. 

Dewn käänsi tamman ulos portista ja suljettuaan portin oli minulla viimein tilaisuus tutustua varsaan paremmin. Tammasta huomasi miten sen käytös hieman muuttui saapuessani sen lähelle, mutta siltikään tamma ei alkanut pönttöilemään, vaan pienen puhinan jälkeen rentoutui uudelleen, mutta siitä silti huomasi että se oli hieman jännittyneempi kuin aikaisemmin. Tutustuttuani tammaan hetken jatkoimme matkaamme kohti kenttää ja Dewn esittelikin sielä hieman tarkemmin asioita joita Imaghostin kanssa oltiin harjoiteltu ja vietettyämme aikaa tamman kanssa, se palautettiin takaisin omaan tarhaansa ja palasimme Charlien kanssa takaisin aitalle, ennen kuin olisi aika antaa Carlylle hieman huomiota ja päästää Willkes tamman kanssa liikenteeseen.

16. Ensimmäinen päivä

Carlyn ollessa väliaikaisessa tarhassaan olimme palanneet autolleni ja poimineet reppumme matkaan, ennen kuin Alexiina oli näyttänyt meille missä leiriaitta sijaitsee. Kävellessämme tallipihan lävitse olimme jutelleet Imaghostista ja ylipäätään kaikesta mitä Orange Woodissa oli tapahtunut lähtöni jälkeen. Aitalle päästessämme nainen kertoi mistä löytäisimme hänet tarvittaessa, ja toinen jättikin meidät rauhassa kotiutumaan väliaikais majoitukseemme.

Charlie oli ilmeisesti paremmin perillä tilanteesta ja poistuessani hakemaan muutamaa asiaa, jotka olin unohtanut autolleni, oli Charlie kaivellut esiin lääkärin määräämät kipulääkkeet sekä unilääkkeet.

”Shys!” Charlie hiljensi minut ennen kuin kerkesin edes suutani avata. ”Sä oot selkeästi ihan liian kipeä toimiakses järkevästi, joten nyt oikeesti otat edes puolikkaan särkylääkkeen koska Tylenol ei selvästi oo riittänyt. Mieluusti otat vielä vaikka puolikkaan unilääkkeenkin ja pistät hetkeks pitkälles. Meillä ei oo mikään kiire ja susta ei oo iloa kenellekkään tuossa kunnossa” Vaikka halusinkin laittaa Charlielle vastaan ja väittää että olisin kunnossa ja selviäisin kyllä päivän lävitse, päädyin silti vain tarttumaan vasemmalla kädelläni lääkepakettiin jonka toinen oli vaativasti nostanut esille ja taiteilin valkoisen kapselin käteeni. Samalla Charlie oli jo valmiiksi puolittanut minulle yhden unilääkkeistä ja nyt tuo tapitti minua pitäen huolen siitä, että varmasti ottaisin lääkkeet.

Pillereiden kadottua kurkustani alas, avaisin kantositeen tarran ja taiteilin sen pois, ennen kun aloin vaikeasti napittamaan paitaani auki ja Charlien avustuksella riisumaan sen lopunkin. Vaikka yritin vielä hieman katseellani kysellä toiselta, olisiko tuo tosissaan, ei nuorempi antanut minulle saumaa joten pakkopa se oli toisen tahtoon taipua lopunkin. Ilmeisesti kuitenkin väsymys ja kai jossain kohtaa myös unilääke teki tehtävänsä ja vaivuinkin lopulta uneen. En tiedä kauanko nukuin, tai kauanko minun annettiin nukkua, mutta herätessäni oloni oli hieman parempi kuin saapuessamme ranchille.

”Huomenta” Charlie tervehti kävellessäni ulos huoneestani, hieroen silmiäni sormillani. 
”Huomenta. Kauanko mä nukuin?” 
”Parisen tuntia, se on nyt vähän vaille yks. Millanen fiilis?” 

”Ihan okei. Kai mä oikeesti vaan kaipasin vähän lisää unta” vastasin, kääntäen katseeni ruokaan joka aitalle oli ilmestynyt ja sen jälkeen Charlieen. 

”Emily ja Dewn kävi tässä. Emily oli kuulemma Alexiinalta kuullut että oltiin saavuttu ja että sä et oo ihan fine nii se toi vähän lounasta” vastausta siivitettiin viittilöimällä minua istumaan alas ja nauttimaan tarjottavista.

Syödessämme puhuimme tulevista parista päivästä ja siitä mitä Dewn oli jo hieman kertonut Imaghostista. Ollessamme viimein valmiita palasin takaisin huoneeseeni ja taiteilin flanellini takaisin päälleni ja napitettuani sen pohdin vielä hetken kantositeeni kanssa. Päätin kuitenkin pelata vielä tänään varman päälle ja asettelin sen paikoilleen ja kiristelin sen sopivalle. Ainahan siitäkin pääsisi eroon tarvittaessa. Kävellessämme takaisin tallipihalle hieman viileä ilma herätti minut lopunkin ja samalla haihdutti unilääkkeen rippeitä, ja minusta tuntuikin että olin hieman valmiimpi tapaamaan tammani. 

Tallipihalla näimme ensimmäisenä Kittyn joka kertoi meille mistäpäin löytäisimme Alexiinan ja Dewn:in. Kiitin toista tästä ja pienen etsimisen jälkeen löysimmekin naisen. Alexiinan hymy kertoi että tuo ilmeisesti oli saanut kuulla Dewniltä pakotetuista päiväunistani, mutta onnekseni nainen ei sanonut mitään, vaan puhe kääntyi suoraan hevosiin. Alexiina kertoi hieman tammasta, mutta jatkoi mainitsemalla että Dewn oli tehnyt tamman kanssa oikeastaan pääosin töitä ja jatkoimmekin kolmestaan etsimään miestä.

Lopulta mies löytyi ja Dewnin ilmeestä näki että toinen oli yllättynyt, mutta ehkä myös hieman pahoillaan tilanteestani, sillä olihan tuo päässyt todistamaan tohelointiani jo mustangiretkellä. Sivutimme kuitenkin nämä aiheet ja siirryimme suoraan Imaghostiin ja Dewn johdattikin meidät tamman luokse. Olin nähnyt sen viimeksi toisen ollessa vain ihan pieni, joten nyt vuotiaana se näytti jo hevoselta ja olinkin positiivisesti yllättynyt miten kaunis pieni eläin se olikaan.

15. TX-CAN

Ne kolme päivää mitä kerkesin kotona viettää, menivät yhtä paljon valmistautumiseen tulevaan matkaamme, kuin opettelemaan elämään vain yhden käden voimin. Charlie oli jäänyt eilen yöksi ja olimme valmistautuneet parhaalla mahdollisella tavalla matkaan pakkaamalla auton sekä trailerin, koska reissulle tarvittaisiin jonkin verran kuitenkin heinää ja rehuja mukaan jotta ne riittäisivät varmasti Carlylle ja Imaghostille.

Olin viestitellyt parhaan kykyni mukaan Alexiinan kanssa ja varmistanut kaikkia pieniä asioita joita mieleeni oli tullut niin meidän majoittumistamme ajatellen, kuin myös Imaghostin kotiutumista ajatellen. Olisi kuitenkin mukava että muutosta saisi tammalle mahdollisimman stressittömän, vaikka muutettava matka onkin pitkä ja varmasti stressaava tammalle.

Päästessäni viimein ulos, oli Charlie juuri lastaamassa Carlya ja tamman ollessa trailerissa oli meidän aika aloittaa matkamme. Ajoimme Charlien kanssa vuorotellen noin neljän ja puolen tunnin pätkissä ja aina kun olimme molemmat ajaneet yhden pätkän pysähdyimme noin vartiksi johonkin jotta saimme juotettua Carlyn ja tarkistettua että tammalla olisi heinää. Sen jälkeen edessä olikin päivän viimeinen ajopätkä meidän molempien osalta, ennen kuin oli aika pysähtyä eräälle tallille josta olin saanut Carlylle tallipaikan yöksi, sekä meille oli löytynyt mökki jossa saimme nukkua muutaman tunnin, ennen kuin palasimme taas kahden aikaan aamulla tien päälle.

Keskiviikko ja torstai menivät tällä kaavalla ja vaikka ajaminen olikin suhteellisen helppoa vauhtiin päästyä, ei kyydissä istuminen tuntunut kovinkaan mukavalta ja se tuntuikin jomotuksena oikeassa kädessäni. Perjantaina lastatessani Carlya vähän kuuden jälkeen traileriin olin onnellinen että edessä oli vain kaksi ja puoli tuntia ajamista ja sitten olisimmekin Orange Woodissa. Olin edellisenä iltana ilmoittanut Alexiinalle tarkempaa aikaa kun olisimme perillä, jotta tuo osaisi tarvittaessa pyytää jonkun meitä vastaan.

Charlien ohjatessa auton tallin pihalle näin että Alexiina oli itse meitä vastassa ja tuon vierellä seisoi joku minulle tuntematon nainen. Noustessani autosta, onnistuin lyömään olkavarteni autoni koriin ja tunne jonka se aiheutti, ei ollut kovinkaan mukava, joten jatkoin nousemistani irvistellen ja hieman sadatellen itsekseni, samalla kun kävelin Alexiinan luokse.

“Moi. Sori tuosta. Forever säikähti jotain viime viikolla kun oltiin tarkastamassa karjaa ja lopputulemana mursin pudotessa käteni” summasin tilannetta nyökäten hieman alaspäin kohti kantositeessä olevaa kättäni, kätellessäni Alexiinan väärällä kädellä.

“Tervetuloa! Onneksi ei käynyt kuitenkaan pahemmin” Alexiina vastasi, enenn kuin käänsi katseensa vieressään seisovaan naiseen. “Tässä on Kitty. Hän näyttää mihin voitte viedä Carlyn ja jättää tamman tavarat, sekä sen jälkeen leiriaitan joka on varattuna teille viikonlopuksi. Voidaan sitten kun olette saaneet majoituttua lähteä tapaamaan Imaghostia”.

“Kuulostaa hyvältä. Tyler Andrews” vahvistin Alexiinalle tuon sanat, samalla kun esittelin itseni Kittylle ja tarjosin vasenta kättäni kättelyyn.
Tämän jälkeen palasin trailerille ja autoin Charlieta parhaani mukaan purkamaan Carlyn kopista, esitellen miehen pikaisesti Kittylle ja lähtien seuraamaan toista kohti tamman väliaikaista majapaikkaa.

14. Back home

Oli vaadittu pientä sovittelevaa äänen sävyä ja ehkä hieman pieniä valkoisia valheitakin siihen, että olin saanut vanhempani ylipuhuttua siihen että Charlie saisi hakea minut sairaalalta kun minut kotiutettiin. Jos oloni oli alkanut olemaan surkea jo keskiviikkona sairaalalla, sitä se varsinkin tänään oli.

Osa särystä johtui murtuneesta kädestäni, mutta sitäkin suurempi osa taisi olla vain jumiutuneista lihaksista, sillä olin kuitenkin ottanut koko kropalleni aikamoisen tärskyn tipahtaessani Foreverin satulasta suoraan kovaan maahan. Toivoinkin että suurin osa säryistä olisi helpottanut siihen mennessä, kun minun ja Charlien olisi aika lähteä Kanadaan, sillä ei olisi mitään iloa istua useampaa tuntia autossa jos jokaiseen milliin sattuisi. 

”Valmis?” Charlie kysyi istuessamme tuon pick upissa. 
”Joo, mennään vain” vastasin kohentaessani asentoani vielä hieman. Löydettyäni paremman asennon, jossa jokainen lihas ei tuntunut olevan minua vastaan. 
”Mites farmilla?” 
”Ei ihmeempiä. Forever on ollut vähän säikky sen keskiviikon jälkeen, mutta kyllä sen kanssa toimeen tulee. Se on saanut oikeastaan vain olla omissa oloissaan sen jälkeen ja oon käyttänyt Carlyä lauman tarkistamiseen” 
”Okei. No antaa Foreverin olla niin kauan kun ollaan takaisin Kanadasta. Onneksi meillä on sentään mönkkäri, niin hommasta tulee jotain yksikätisenä. Kuitenkaan tässä ei ole kuin nelisen päivää mitä mun täytyy selvitä niin enköhän mä pärjää”

Loppumatka meni hiljaisuuden vallitessa välillämme ja Charlien ohjatessa autonsa pihaamme vanhempani tulivat suoraan meitä vastaan ja varsinkin äitini tarjoili sellaisen saarnan, että minulla ei ollut mitään mahdollisuutta sanoa että en todellakaan haluaisi mennä päätalolle äidin paapottavaksi, vaan pystyisin kyllä elämään omassa mökissäni vaikka omistaisinkin vain yhden toimivan käden tulevat viikot. Laahustaessani vanhempieni perässä sisälle, kuin pikkupoika, joka oli jäänyt rähkyyksistä kiinni, olin tyytyväinen että Kanadaan lähtö oli lähempänä joka sekunti.

13. Not what I was expecting...

Antaessani harjan liukua Foreverin karvalla pohdin tulevaa reissua. Tällä hetkellä olisi noin viikko siihen hetkeen kun minä ja Charlie aloittaisimme matkamme kohti Kanadaa ja Orange Woodia. Olin pähkäillyt viimepäivät sen kanssa että ottaisinko Carlyn tai Foreverin Imaghostille turvahevoseksi kuljetukseen. Ehkä täytyisi jutella tästäkin aspektista vielä Alexiinan kanssa ja mahdollisesti kysellä täytyisikö varsalle tuoda vielä jotain omia tarvikkeita sen riimun lisäksi, jonka tammalle jätin mustangiretken aikana.

Olin onnekseni ja toisaalta myös vähän Willkesinkin avustuksella löytänyt parikin kaveria tuuraamaan meitä ranchilla ollessamme reissunpäällä. Molemmat olivat käyneet auttelemassa erikseen ja yhdessä eikä ainakaan tässä kohtaa kummastakaan ollut mitään moitteen sanaa ja olin jopa uskaltanut jättää nuo yksin farmille hoitamaan annettuja tehtäviä samalla kun itse kävin hakemassa lisää rehuja ja hoitamassa muutamia muitakin käytännön asioita. 

Pohdintojeni yhteydessä sain Foreverin varustettua ja noustuani tamman satulaan ratsastin ensin tarhoille, jossa Charlie oli tekemässä hitsaustöitä, sillä Imaghostin tuleva tarha tarvitsi pientä huolenpitoa.

”Yo Willkes!” 
”…sss?” Charlie sihisi suussaan olevien suojalasien takaa. 
”Mä käyn tsekkaan karjan takalaitumella. Ei pitäis mennä ku puolisen tuntia niin hoidetaan sitten uudet aitaelementit yhdessä pihalaitumeen” loin suunnitelmaa samalla kun korjasin stetsonini asentoa. 
”Sounds like a plan boss. Tää pitäis olla valmis siihen mennessä, joten mä katon sitten kaikki tarvikkeet valmiiksi seuraavaa projektia varten” Charlie vastasi tiputettuaan suojalasinsa pois hampaistaan. Nyökkäsin nuorelle ja käänsin tammani kohti takalaidunta, jossa karja sai laiduntaa vielä muutaman viikon ennen kuin ne olisi aika siirtää lähemmäs kotia.

Forever liikkui pitkällä ja rennolla askeleella allani ja sainkin ratsastaa tammaani löyhällä ohjalla, sillä se tiesi mitä olisimme tekemässä. Tamma oli ollut nopea oppimaan ja se tunsi jo rutiinini samalla tavalla kuin Carly, joten se olisi varmasti hyvä opetusmestari myös Imaghostille, kunhan tamma vain ensin kotiutuisi ja oppisi hieman talon tavoille. Ratsastaessani takalaitumen portista sisään näin että karjalauma oli laitumen takaosassa, jossa oli vielä hieman paremmin ruokaa kuin etualalla.

Lähdin kuitenkin automaattisesti kiertämään aitaa myötäpäivään ja tarkistamaan että se olisi edelleen ehjä, koska ikinä ei voinut tietää mitä vuorokaudessa tapahtuisi ja toisaalta takalaitumen aita ei ollut enään mitään pakasta vedettyä, joten sitä täytyisi alkaa hiljalleen uusimaan kunhan vain saisi apukäsiä ja rahoitusta hommaan. Olimme tehneet isän kanssa ratkaisun nostaa laumamme päälukua kymmenellä eläimellä, joten isommalla laumalla tarvittaisiin varmasti pitävän aidat ja näistä ei voinut ainakaan osasta enää sitä sanoa. Eiväthän aidat vielä turvattomat olleet, mutta ei ne kyllä enää monen kesän osalta sitä olleet.

Ehkä täytyisi puhua asiasta Trevorin kanssa kun soittelisin velipojalle seuraavaksi, sillä tuo tiesi kyllä tilanteen ja tässä kohtaa ei oikeastaan olisi enään mitään järkeä pakoilla tilannetta, vaan siihen olisi järkevämpää tarttua vaikka sitten muutama elementti kerrallaan, kunnes kaikki huonot olisivat vaihdettu. Vanhoista sentään voisi saada vielä muutaman dollarin, jotka voisi sitten laittaa osaltaan uusiin aitaelementteihin.

Juuri kun olin saapumassa lauman luokse, tunsin miten Forever jännittyi allani, mutta sen jälkeen kaikki onkin vain mustaa. 

”TY! TY! TYLER! Tyler c’mon!” ääni kuuluu vaimeasti jostain viereltäni. Ähkäisten avaan hitaasti silmäni ja kohtaan samalla Charlien huolestuneen katseen. 
”C…Charlie?” 
”Mä ihmettelin ku sua ei alkanut kuulumaan sen puolen tunnin jälkeen. Eka aattelin että jollekkin lehmistä oli tapahtunut jotain, mutta kun alkoi meneen puolitoista tuntia ja susta ei ollut kuulunut pihaustakaan mä nappasin Carlyn ja tulin tsekkaan tilanteen, vaan löytäekseni sut taju kankaalta tantereesta” 

”Forever?” 
”Se laiduntaa tuolla vähän matkan päässä. Se on okei.” Charlie sanoi viittoillen johonkin näkökenttäni ulkopuolelle. ”Anna mä autan sut istumaan” toinen tuumasi ja tarjosi minulle tukea kömpiessäni ylös maasta. Oli tämäkin vuosi.

Vasta tässä kohdassa oikeassa kädessäni tuntuva kipu iski aivoihini ja nähdessään virnistyksen kasvoillani Charlie kehotti olla liikuttamatta kättä ja tuon haettua hevoset mies taiteili jonkinlaisen tuen kädelleni Foreverin toisesta ohjasta. 
”Pystytsä ratsastaan?” Charlie katseli minua epäluuloisena. 
”Kai. Tarviin vaan vähä apua et pääsen satulaan. Ei millään niin tyylipuhtaalla suorituksella Willkes auttoi minut takaisin Foreverin satulaan, tarttuen itse tamman vasemmasta ohjasta päästyään Carlyn satulaan ja hitaasti, mutta varmasti teimme matkan takaisin ranchille.

Autettuaan minut alas satulasta Charlie passitti minut mökkiini odottamaan että tuo saisi hevoset riisuttua ja sen jälkeen lähtisimme sairaalaan tarkistuttamaan kuntoni. Yritin laittaa toiselle hieman vastaan, mutta Charlie ei ottanut argumenttejani kuuleviin korviinsa ja näin ollen istuinkin Charlien pick upissa matkalla sairaalaan. Tutkimuksissa selvisi että olin pudotessa murtanut oikean käteni, sekä saanut myös aivotärähdyksen, jonka takia jouduin jäämään pariksi päivää sairaalaan tarkkailuun. Ei ihan se, mitä olisin tässä tilanteessa tarvinnut, mutta onneksi Charlie sentään lupasi huolehtia ranchista seuraavat pari päivää mitä itse joutuisin makaamaan toimettomana sairaalassa ennen kuin minut toivottavasti kotiutettaisiin, jotta pääsisin valmistelemaan Kanadan matkaa.

11. Tulevia muutoksia

Imaghostin muutto lähestyi ja olimmekin sopineet Aleksiinan kanssa että kävisin hakemassa tamman kotiin lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Viettäisin samalla aikaa Orange Woodissa tutustuen tammaan ja tapoihin, joilla se on koulutettu, jotta osaisin jatkaa tamman kanssa kotona samalla tavalla ja samalla myös hiljalleen tutustuttaa sitä omiin rutiineihini ja tyyliin tehdä asioita.

Olin kysellyt naiselta mahdollisuutta majoittaa myös Charlie, olettaen että tuo olisi kiinnostunut lähtemään kanssani Kanadaan hakemaan tammaa ja tutustumaan samalla myös ranchiin. Aleksiina oli laittanut välillä jotain päivityksiä tammasta ja se alkoi näyttämään jo ihan hevoselta, vaikka toisaalta olihan toinen saavuttamassa ruma ankanpoikanen vaiheen, jolloin mikään hevonen nyt ei näyttänyt kovinkaan edustavalta, mutta se nyt oli vain luonnon laki. 

En ollut omistanut varsaa pitkään aikaan, joten vähän mietitytti että miten osaisin lähteä kouluttamaan tammasta sellaista hevosta, kuin mille minulla oli tarvetta, mutta vain aika näyttäisi mihin kaikki lähtisi menemään ja toivottavasti Carlystä sekä Forever Shinestä voisi olla apua tamman kouluttamisessa ja varmasti myös Aleksiina tai Raicy voisi tarjota tukea ja neuvoja varsan kanssa jos jotain ongelmia tulee.

Kuitenkaan mitään ei voi tietää ennen kuin pääsen tekemään tamman kanssa töitä kotona sen kotiuduttua joten tässä vaiheessa joutuu vain toivomaan parasta.

5. Tyler Andrews does it again...

Edellinen ilta oli ollut pitkä ja kostea. Kaikki oli lähtenyt siitä, kun olimme käyneet Charlien kanssa takalaitumella tarkistamassa karjan. Mies oli halunnut ratsastaa Forever Shinellä, joten en ollut vastustellut asiaa ja varustinkin Carlyn mieluusti pitkästä aikaa. Matka laitumelle meni hiljaisuuden vallitessa ja päästyämme aitojen sisäpuolelle kuulin miten Charlie veti syvään henkeä ja kirjavan appaloosan ilmestyessäni vierelle toinen avasikin pelin.

”Tyler, I think that my marriage is over…” ja siitä kaikki olikin oikeastaan lähtenyt. Keskustelumme oli ollut hyvin yksipuolista Charlien vuodattaessaan avio-ongelmiaan ja itseni vain murahdellessa jotain vastauksia sopiviin väleihin tai yrittäen lohduttaa vieressäni ratsastavaa miestä. Ranchille palatessamme hoidimme hevoset hiljaisuuden vallitessa ja päästessämme mökkiini tuo surkealta näyttävä nuori mies rojahti sohvalleni ja automaattisesti kävelinkin pieneen keittiööni ja poimin piilosta avaamattoman viskin, sekä kaksi eriparia olevaa mukia. Laskin toisen mukeista Charlien eteen ja kaadon miehelle hieman reilunkin siivun mahongin värisestä juomasta, ennen kuin kaadoin itselleni hieman maltillisemmin juomaa, sillä ajatuksissani ei ollut vetää hirveitä perseitä, vaikka tiesin että tilanne saattaisi siihen päätyä.

Puolessa välissä viskipulloa puheemme kääntyi jostain syystä kuukauden päässä olevaan mustangi retkeeni Kanadassa. En oikein ole varma mitä muuta tapahtui sen jälkeen, paitsi se toinen puoli viskipullosta, pari tuntia, jonkin asteista rahapohdintaa, yksi sähköposti ja loppupeleissä sammunut Willkes.

Herätessäni aamulla auringonsäteisiin, jotka yrittivät porautua silmieni lävitse aivoihini, vedin tyynyni pois pääni alta ja painoin sen kasvoilleni, ennen kuin Saharalta tuntuva suuni pakotti minut nousemaan ylös ja hakemaan lasillisen vettä. Charlie nukkui edelleen sikeästi kuorsaten, joten annoin toisen nukkua ja palasin itse sänkyni luokse, rojahtaen sen reunalle istumaan. Poimin yöpöydälläni olevasta särkylääkepurkista pari tablettia käteeni, ennen kuin nakkasin ne suuhuni ja huuhdoin alas vesilasini lopulla. Laskiessani lasini yöpöydälleni poimin puhelimeni käteeni ja katsoin kelloa. 12:59.

”Fuck…” huokaisin ja naputtelin puhelimeni auki. Somet eivät tarjoilleet mitään uutta mutta kirjautuessani sähköpostiini maailmani tuntui pysähtyvän. Näin Alexiina Centerilta tulleen sähköpostin. Alkuun luulin että se koski seuraavassa kuussa olevaa mustangiretkeä, mutta lopulta selvisi että jossain kohtaa viskipulloamme olin päätynyt naputtelemaan naiselle ostotarjouksen mustangi tammavarsasta ja nainen oli vastannut myöntävästi tarjoukseeni.

”Fuck, Fuck, Fuck” kirosin, sillä uuden hevosen ja varsinkaan varsan ostaminen ei ollut se, mitä minulla olisi ollut seuraavana mielessä. No 367 dollaria ei ollut onneksi paljoa varsasta, mutta silti. Charlie varmaan nauraisi minulle herätessään, tai sitten täytyisi toivoa että miehen viinapää ei olisi niin hyvä että toinen selviäisi kankkusetta puolikkaasta viskipullosta. 

Kai sitä täytyisi vain valmistautua kirjoittamaan kuukauden päästä kauppakirjat uusimmasta ostoksestaan samalla kun kävisi katsomassa millaisen vahinko-ostoksen sitä tällä kertaa teki.

1. Kolmen päivän Kaaos

Tarkoituksena ei olut hankkia uutta hevosta. Kolmessa nuoressa ja yhdessä kisaikäisessä olisi jo ihan tarpeeksi tekemistä. Kuitenkin satuin jostain näkemään ilmoituksen Iriswood Ranchin loppumisesta, ja siitä että he olisivat myymässä kaikki hevosensa pois. Minun piti mukamas vain mielenkiinnosta katsoa lävitse millaisia hevosia Evan Walkerilla oli myynnissä. Ennemmin kuin tajusinkaan minulla, oli jo kärsinyt matkapuhelimeni kourassani ja olin näppäilemässä miehen numeroa ja kyselemässä olisiko Appaloosa tamma Forever Shine vielä myynnissä. 

Olihan tamma ehkä hieman pieni minulle, mutta toisaalta sillä oli hyvä suku ja molemmista vanhemmista oli jäänyt hyviä hevosia, joten kaippa tammastakin voisi olla johonkin. Jos ei muuta niin sitten karjahevoseksi. Lyhyen ja sitäkin informaation täyteisemmän puhelun aikana olin sopinut miehen kanssa ostavani tamman ja että hakisin sen seuraavana päivänä. Lopetettuani puheluni huokaisin raskaasti ja kirosin itseäni, mutta ainakin olin saanut tamman hintaa puolituhatta dollaria alemmaksi ja sopimamme summa ei nyt ollut kovinkaan huono tuon ikäisestä ja sukuisesta hevosesta, mutta silti voisin kyllä välillä miettiä hieman rahankäyttöäni hevosasioissa, vaikka en ollutkaan ehkä niin huono ja leväperäinen kuin isoveljeni. Toisaalta se, että Trevor ei ollut tällä hetkellä ainakaan täysin vastuussa uusien hevosten hankkimisesta taisi olla vain positiivinen asia, koska mies ei osannut aina pysyä sovituissa kriteereissä. 

Koska minun täytyisi olla seuraavana päivänä Tennesseessä ja sinne ajaisi kuitenkin jo ilman traileria lähes neljätoista tuntia täytyisi minun lähteä jo aamunkoitteessa. Hierottuani kasvojani kiroten idiotismiani poimin puhelimeni uudelleen käteeni ja soitin Charlielle. 

”What’s up Ty?” nuoren miehen ääni kuului linjan toisesta päästä. 
”You up for work?” Kysyin toisen hiljetessä. 
“Always. When you need me?” 
“Huomenna. Tai siis jos oot vapaana?” raavin niskaani samalla kun esitin asiani. 
”Sure do. Sama aika ja paikka?” Charlie kysyi. 
”Jep. Mun täytyy ite lähtee auringonnousun aikaan. Ostin Tennesseestä hevosen ja mul menis pari päivää et saan haettua sen.” 
”Wow. Tyler Andrews gone crazy.” Kuulin miten nuori mies virnisteli linjan toisessa päässä. 
”Äsh, ei mun sitä pitäny ostaa, mutta se on hyvä sukunen ja ikänen. Eikä se maksanut toisaalta kovinkaa paljoa, kun sain hieman tuotua hintaa alemmas. Jos siitä ei kisahevosta tuu niin pistää sit vaikka tiineeksi.” Korjasin kulahtaneen stetsonini asentoa päässäni pohtiessani mitä helvettiä tekisin yhdellä hevosella. Täytyisi varmaan kysyä Trevorilta ottaisiko mies omansa Suomeen. 
”Well good luck. Mut mä tuun aamulla hoitaan hommat. Sano terveisiä äidillesi ja isällesi.” Charlie tuumasi ennen kuin pahoitteli että joutuisi lopettamaan. Puhelumme päätteeksi annoin stetsonini pudota päästäni hieroessani kasvojani uudelleen karheilla käsilläni. Lopulta kurotin poimimaan stetsonini maasta ja pudistin enimmät pölyt lierin alta ennen kuin painoin sen päähäni ja etsin sille hyvän asennon. Raskaasti huokaisten suuntasin kohti tallia ja tarkistin että traileri olisi siinä kunnossa, että sillä voisi yhden hevosen kuljettaa.

Nakattuani koppiin heinäsäkin ja naruriimun sekä narun talsin raskain askelin hakemaan Carlyn satulan ja suitset, ennen kuin metsästin tammani haasta ja talutin sen puomille hoidettavaksi. Kai sitä täytyisi lähteä tarkistamaan vielä kerran karja tälle päivää ja tarkistaa että kaikkea olisi seuraavan parin päivän ajaksi, jotta Charliella olisi mahdollisimman helppoa tehdä töitä. Olin kiitollinen siitä, että Charlie Willkes oli aina valmis tulemaan töihin myös näin lyhyellä varoitusajalla. Välillä kaipasin Trevoria, mutta toisaalta velipoika tuntui olevan onnellinen Suomessa kouluratsujensa parissa, vaikka toinen oli juuri laittanut kuvaa jostain tammasta josta toinen oli suunnitellut tekevänsä itselleen uuden western ratsun.

Jos en olisi tiennyt paremmin, olisin voinut luulla miehen olevan kännissä, mutta toisaalta ei kai toista silloin suomessa katseltaisi näin pitkään. Huokaisten heitin satulan Carlyn selkään ja pistin tammani kuntoon ennen kuin ponnistin sen selkään ja käänsin sen kohti takalaitumia missä karja saisi laiduntaa koko kesän. Karjaa ei tällä hetkellä ollut kovinkaan paljoa koska resurssit pitämiseen ei vain riittänyt niin tilallisesti tai rahallisesti mutta siitä täytyisi puhua Trevorin kanssa, kunhan mies vain hilaisi perseensä taas kotiin. 

Carly kulki verkkaisella askeleella pitkällä ohjalla pää alhaalla kohti laidunta ja ratsastettuani tammani portista sisälle ja suljettuani sen se siirtyi automaattisesti hitaaseen raviin, jolla olimme tottuneet aidat kiertämään, ennen kuin se nosti hitaan laukan ja jatkoimme aitojen kiertämistä, ennen kuin käänsin tammani kohti karjalaumaa. Olimme tehneet samat kuviot Carlyn kanssa jo niin usein, että minun ei tarvinnut oikeastaan ajatella sitä mitä tapahtuisi, vaan saisin keskittyä vain siihen mitä näkisin ja voisin luottaa, että allani oleva tamma hoitaisi loput. Laskettuani lauman vahvuuden ja saadessani saman määrän kuin aamullakin ja katsottuani että kaikki eläimet olivat päällisin puolin kunnossa, käänsin palominoni portille ja aloimme paluumatkamme ranchille. Kotiin palattuamme riisuin tammani, ennen kuin palautin sen hakaansa ja vein sen tavarat paikoilleen.

Jos haluaisin lähteä liikkeelle noin neljän aikaan aamulla ei tälle päivää olisi enään muuta järkevää kuin illallinen ja suoraan petiin, jotta unta kerkeäisi saada edes muutaman tunnin ajan. Astellessani tupaan vanhempani arvasivat heti, että olisin lähdössä aamulla johonkin.

”Aikainen aamu tiedossa?” isäni kysyi sanomalehtensä takaa. 
”Yup. Tennesee. Hevonen.” huokaisin yhteen menoon ja näinkin harmaat silmät, jotka vilahtivat sanomalehden laidan ylitse kohti minua. 
”Millainen?” 
”Appaloosa. Tamma, hyvä sukuinen.” vastasin samalla kun kävelin hellalle, josta kasasin itselleni illallisen lopuista annoksen ja puoliksi rojahtaen istahdin pöydän ääreen ja aloin haarukoimaan annostani. 
”Charlie?” 
”Tulee aamulla. Maksan sille palattuani.” vastasin nielaistuani suuni tyhjäksi. Lopun aikaa puhuimmekin kaikesta mitä pitäisi tehdä ja mistä tarvittaisiin Trevorin mielipide. Lupasin yrittää saada veljeni skype yhteyteen palattuani Tennesseestä ja sopia toisen kanssa asioista tai kysyä tietäisikö toinen, milloin hän pääsisi tulemaan kotiin, vaikka maailmantilanne oli mitä oli.

”Aja varovaisesti.” oli viimeinen asia, jonka kuulin ennen kuin suljin talon oven ja suuntasin pienelle mökilleni, jossa olin majaillut siitä asti, kun veljeni oli muuttanut kauas Eurooppaan. Eihän mökki yhtä kodikas ollut kuin talo, mutta tarjosi silti vähän enemmän omaa tilaa ja toisaalta olin kuudessa vuodessa oikeastaan jo tykästynyt sen karuuteen. Päästessäni mökkiini potkaisin bootsini jaloistani ja tiputin stetsonini pienelle ruokapöydälle, johon se laskeutui pölähtäen kaikesta siitä pölystä mitä se oli kerännyt viimeaikoina itseensä kun sateista ei ollut kuultukaan.

Heitettyäni vaatteeni sohvalleni pujahdin viileisiin lakanoihin ja säädettyäni herätyksen aamukolmeksi sainkin yllättävän nopeasti unta ja nukuinkin ne muutaman tunnin kuin tukki ja hälytykseni pärähtäessä soimaan olin valmis nakkaamaan puhelimeni muutaman metrin mökkini toiselle puolelle, mutta älähtäen sammutin herätykseni ja väännyin istumaan. Hierottuani unisia kasvojani nousin ylös ja astelin pieneen keittiööni ja pesin naamani kylmällä vedellä ja yritin saada itseäni sen verran hereille, että pystyin ladata mutteripannuni ja laittaa aamukahvit tulille.

Kahvin keittyessä etsin jostain päälleni puhtaan teepaidan ja flanellin sekä puhtaat farkut. Täytyisikin löytää aikaa käydä pesemässä pyykkiä talolla, mutta jostain syystä tuntuu siltä, että farmi vain imisi kaiken aikani. Varttia vaille neljä istuin viimein pick uppini ratin takana ja olin valmis lähtemään kohti Tennesseetä. Näillä tiedoilla minun pitäisi olla perillä joskus viiden tai kuuden aikaan illalla, mikä tarkoittaisi, että joutuisin viettämään yöni jossain Tennesseessä ja toivoinkin että jostain löytyisi paikka minulle ja hevoselle yhdeksi yöksi, vaikka matkapäivästä tulisi taas pitkä.

Ajettuani joitain tunteja pysähdyin tankkaamaan ja ostin samalla jotain evästä, jota sain ajon aikana napostella. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen käänsin viimein puolikuuden aikaan autoni nokan Iriswoodin pihatielle ja lopulta pysäytin autoni tallin eteen. Tallista asteli ulos mies, joka esitteli itsensä Evaniksi heti kun olin päässyt autostani ulos. Ilman mitään isompia korupuheita siirryimme talliin, jossa meitä odottikin mustankirjava tamma. Mies kertoi muutamat perustiedot tammasta, jotka hyväksyin vain nyökkäyksellä ennen kuin ilmoitin että hakisin trailerista oman riimuni ja naruni, jotta saisin lastattua tamman ja pääsisimme kotimatkalle. 

Tamman ollessa trailerissa kysyin Evanilta tietäisikö mies missä voisimme yöpyä seuraavan yön, ja mies ehdottikin muutamaa paikkaa ajomatkani varrelta. Kiitin miestä tiedosta, ennen kuin nousin autooni ja aloitin pitkän ja hitaan sekä raskaan matkan kohti Texasia. Vajaan viiden tunnin kuluttua saavuin pienen ranchin pihaan, jota Evan oli suositellut minulle. Omistajapariskunta oli ystävällinen ja he näyttivät minulle karsinan, jonne sain tammani taluttaa, ennen kuin näyttivät minulle pienen sivuhuoneen, jossa sain itse majailla yön. Pahoittelin että joutuisin lähtemään seuraavana aamuna aikaisin, mutta pariskunnan nainen kertoi, että he olivat tottuneet siihen, että vieraat lähtisivät aikaisin ja minun ei tarvitsisi murehtia heitä. Nyökkäsin hyväksyvästi ennen kuin vetäydyin yöpuulle. Pahaksi onnekseni uni antoi odottaa itseään, ja lopulta taisinkin nukkua vain vähän reilu toista tuntia, ennen kuin herätykseni parahti taas soimaan ja olisi aika jatkaa puuduttavaa tiellä istumista. Tänään ei olisi onnekseni kuin kahdeksan tuntia edessä, mutta tällä unen määrällä se tuntui samalta kuin olisin ajamassa koko maan lävitse yhdellä istumalla.

Forever Shine näytti hyvin kummastuneelta hakiessani sen karsinastaan aikaisin, mutta silti tamma nousi koppiin ilman mitään ongelmia ja alkoi nyhtämään heinää edessään olevasta säkistä. Varmistettuani että kaikki oli mukana ja asiallisesti suuntasin autolleni ja istuin ratin taakse ennen kuin käänsin virran päälle ja annoin autoni lipua hitaasti kohti päätietä, ennen kuin kiihdytin vauhtia ja aloitin viimeisen etappini tästä matkasta. Matkan aikana pysähdyin pariin otteeseen tarkistamaan tamman voinnin sekä hankkimaan itselleni jotain evästä ja tankkaamaan autoni. Onnekseni tamma matkusti ilman mitään isompia ongelmia koko matkan ja sainkin päästellä menemään ilman että minun täytyi miettiä miten tamman kanssa tulisi toimia, varsinkin kun olin hyvin järkevästi lähtenyt matkaan yksin. 

Kellon tullessa iltapäivä kahden käänsin autoni viimeinkin tutulle ajotielle ja pian pysäytinkin autoni oman tallini eteen. Vanhempani ja Charlie tulivat katsomaan millainen hevonen olisi liittymässä laumaamme. Taluttaessani Forever Shinen ulos trailerista kaikkien ilme oli mietteliäs. Lopulta Charlie oli ensimmäisenä äänessä.

”Se on aika pieni. Mutta muuten ihan kivan näköinen eläin. Kyllä sä näköjään osaat elikoita ostaa näkemättäkin.” mies korjasi oman stetsoninsa asentoa. Vanhempani eivät kommentoineet mitään ja palasivatkin pian takaisin sisälle. Suuntasin Charlie vanavedessä haoille ja päästin tamman yhteen vapaista. Katselimme hetken sen kotiutumista ennen kuin suuntasin siivoamaan trailerin ja kyselin mieheltä, miten hommat olivat menneet ja maksoin toiselle korvauksen tehdyistä töistä, ennen kuin kiitin miestä taas kerran ja painelin omaan mökkiini nukkumaan pariksi tuntia ennen kuin olisi aika tehdä iltatyöt.