3. WRJ CUP 6/20

Kisamatka Kanadaan oli pitkä ja vaiheikas, mutta viimein olimme onneksi päässeet tammani kanssa perille. Kisa-aamu Orange Woodissa oli aurinkoinen ja päivästä oli tulossa kuuma. Onneksi siihen oli tullut totuttua kotona Texasissa ja keinot helteestä selviämiseen oli selvillä. Forever Shine oli onneksi osoittautunut rauhalliseksi ja rennoksi hevoseksi joten tamman kanssa oli mutkatonta toimia, vaikka vähän mietinkin että miten se toimisi kisoissa. Järkeväähän ei ole lähteä isoihin kisoihin uuden hevosen kanssa aloittamaan kisauraa, mutta what can you do… 

Varustaessani tammaa, se vain nuokkui alahuuli pitkällä, eikä välittänyt mitään kisapaikan äänimaailmasta tai minusta vaikka tein mitä sen vierellä. Lopulta Forever Shine oli valmis ja saatoimme suunnata tamman kanssa kohti kisa-areenaa. Tamman askel tuntui normaaliakin verkkaisemmalta ja aloin jo tosissani pohtimaan oliko osallistuminen virhe. Kuitenkin kuullessaan vasikoiden mylvinnän allani oleva ratsu tuntui heräävän ja se alkoi ymmärtämään että kohta tehtäisiin töitä. 

Kun meidät kuulutettiin kisa-areenalle minulla, oli vähän parempi fiilis tulevasta suorituksestamme, mutta silti epäilin, olisiko pitkä odottaminen silti vienyt parhaimman terän tammasta. Kuitenkin lähtiessämme ensimmäiseen suoritukseen, ei Forever Shine tuntunut kovinkaan vetelältä, vaikkakin ensimmäinen suoritus ei ollut millään muotoa hyvä. Saimme kuitenkin jotenkin onnistuneen suorituksen ja tamma tuntui heräävän vain entisestään tehtäväänsä. Seuraava suoritus alkoikin jo muistuttaa vähän enemmän tamman työmoraalia ja saatoin olla siihen tyytyväinen, vaikka se olikin ehkä hieman löysä ja huolimaton silti. Forever Shine kuitenkin piti hyvin lauman kasassa ja tuntui ymmärtävän pienestäkin avusta mikä vasikka minulla oli mielessä joten ratsastuksellisesti tammassa ei vikaa ollut.

Kolmannelle ja viimeiselle suoritukselle tamma tsemppasikin sitten urakalla ja se oli paras suorituksemme. Forever Shine sai koottua jostain sen verran energiaa, että en muista tamman tehneen edes kotona sellaisella mentaliteetilla töitä. Lopettaessamme suorituksemme, taputin tammaani tyytyväisyyden vallitessa ja trailerilleni päästessäni riisuinkin satulan melkein samalla sekuntilla kun jalkani osuivat maahan ja lähdin etsimään vesiletkua. Pikkutamma olisi todellakin viileän suihkunsa ansainnut. 

Tuomarin kommentti: "Tältä ratsukolta löytyi oikeaa asennetta: syteen tai saveen! Forever Shine tuntuu sopivan työhevoseksi kuin nenä päähän. Työskentelyn kuvailu on tarkkaa ja kirjoituksesta saa hyvin tällainen ummikkokin kiinni mistä karjanajossa on kyse." Luokan tuomaroi Pölhö.

2. Kisamatkoja

En tiedä mikä minuun oli mennyt, mutta olin ilmoittanut itseni Forever Shinen kanssa kaksiin kisoihin, sekä mustangiretkelle. En edes tiennyt olisiko Charliella mahdollista olla apunani tai kuka hoitaisi kotiranchini koska isästäni ei olisi oikeastaan hoitamaan ainakaan koko farmia ja Trevor nyt huitelee edelleen Suomessa, joten apukädet ovat vähissä. Pohtiessani tätä olimme saapuneet tammani kanssa karjan laitumelle ja tottuneesti se alkoi suorittamaan päivän tehtävää.

Koska omat ajatukseni eivät olleet kasassa päätin kokeilla miten onnistuisimme erottelemaan laumasta jonkin tietyn eläimen jos en olisi ihan täydessä terässä itse ajatusteni kanssa. Heti kun tamma tunsi minun muuttavan asentoani satulassa, se tuntui kasvavan korkeutta ja muutenkin heräävän ja olevan paljon valmiimpi töihin. Vaikka karja oli pääasiallisesti samanväristä, löysin silti hyvän ja helposti tunnistettavissa olevan yksilön ja pyrimme tekemään tamman kanssa yhden hyvän erottelun. Forever Shine toimi omaa ajatustani paremmin ja saimmekin erottelun tehtyä nopeammin kuin olin ajatellut. 

Palatessamme takaisin ranchille pohdin loppuja tapahtumia mihin olin meidät ilmoittanut. Seuraavat kisat loppukuun kisojen lisäksi olisivat kolmipäiväiset ja ne kisattaisiin onneksi tällä puolella rajaa, sillä ensimmäiset kisamme veisivät meidät Kanadaan. Toisaalta kolmipäiväset kisat saattaisivat loppua jo ensimmäisenä päivänä jos emme selviytyisi eteenpäin, mutta sen näkisi sitten ensi kuun alussa kun olisi niiden karkeloiden aika. Tuolta reissulta selvittyämme meillä olisi onneksi kuukausi aikaa olla kotona ja saada asiat selvitettyä, ennen kuin palaisimme tamman kanssa Kanadaan ja olisi aika mustangiretkelle. Ehkä porukan pienuus oli se mikä sai minut lopulta soittamaan Alexiinalle ja varaamaan paikan retkeltä, tai sitten alan vain olla liian kyllästynyt kotitilaan ja kaikkeen sen tuomaan vastuuseen. Ehkä voisi olla helpompi vain pistää karja pois ja ylimääräiset hevoset ja hankkia omille hevosille tallipaikat jostain ja keksiä jotain toisia töitä. 

Tammani pysähtyessä ranchin pihasta laskeuduin raskaasti huokaisten sen selästä pölyiseen maahan ja taputin tamman kaulaa, enenn kuin talutin sen puomille ja riisuin varusteet. Suittuani ratsuni karvan palautin sen hakaansa, ennen kuin suuntasin mökkiini pohtimaan asioita ja soittamaan Charlielle taas kerran.

1. Kolmen päivän Kaaos

Tarkoituksena ei olut hankkia uutta hevosta. Kolmessa nuoressa ja yhdessä kisaikäisessä olisi jo ihan tarpeeksi tekemistä. Kuitenkin satuin jostain näkemään ilmoituksen Iriswood Ranchin loppumisesta, ja siitä että he olisivat myymässä kaikki hevosensa pois. Minun piti mukamas vain mielenkiinnosta katsoa lävitse millaisia hevosia Evan Walkerilla oli myynnissä. Ennemmin kuin tajusinkaan minulla, oli jo kärsinyt matkapuhelimeni kourassani ja olin näppäilemässä miehen numeroa ja kyselemässä olisiko Appaloosa tamma Forever Shine vielä myynnissä. 

Olihan tamma ehkä hieman pieni minulle, mutta toisaalta sillä oli hyvä suku ja molemmista vanhemmista oli jäänyt hyviä hevosia, joten kaippa tammastakin voisi olla johonkin. Jos ei muuta niin sitten karjahevoseksi. Lyhyen ja sitäkin informaation täyteisemmän puhelun aikana olin sopinut miehen kanssa ostavani tamman ja että hakisin sen seuraavana päivänä. Lopetettuani puheluni huokaisin raskaasti ja kirosin itseäni, mutta ainakin olin saanut tamman hintaa puolituhatta dollaria alemmaksi ja sopimamme summa ei nyt ollut kovinkaan huono tuon ikäisestä ja sukuisesta hevosesta, mutta silti voisin kyllä välillä miettiä hieman rahankäyttöäni hevosasioissa, vaikka en ollutkaan ehkä niin huono ja leväperäinen kuin isoveljeni. Toisaalta se, että Trevor ei ollut tällä hetkellä ainakaan täysin vastuussa uusien hevosten hankkimisesta taisi olla vain positiivinen asia, koska mies ei osannut aina pysyä sovituissa kriteereissä. 

Koska minun täytyisi olla seuraavana päivänä Tennesseessä ja sinne ajaisi kuitenkin jo ilman traileria lähes neljätoista tuntia täytyisi minun lähteä jo aamunkoitteessa. Hierottuani kasvojani kiroten idiotismiani poimin puhelimeni uudelleen käteeni ja soitin Charlielle. 

”What’s up Ty?” nuoren miehen ääni kuului linjan toisesta päästä. 
”You up for work?” Kysyin toisen hiljetessä. 
“Always. When you need me?” 
“Huomenna. Tai siis jos oot vapaana?” raavin niskaani samalla kun esitin asiani. 
”Sure do. Sama aika ja paikka?” Charlie kysyi. 
”Jep. Mun täytyy ite lähtee auringonnousun aikaan. Ostin Tennesseestä hevosen ja mul menis pari päivää et saan haettua sen.” 
”Wow. Tyler Andrews gone crazy.” Kuulin miten nuori mies virnisteli linjan toisessa päässä. 
”Äsh, ei mun sitä pitäny ostaa, mutta se on hyvä sukunen ja ikänen. Eikä se maksanut toisaalta kovinkaa paljoa, kun sain hieman tuotua hintaa alemmas. Jos siitä ei kisahevosta tuu niin pistää sit vaikka tiineeksi.” Korjasin kulahtaneen stetsonini asentoa päässäni pohtiessani mitä helvettiä tekisin yhdellä hevosella. Täytyisi varmaan kysyä Trevorilta ottaisiko mies omansa Suomeen. 
”Well good luck. Mut mä tuun aamulla hoitaan hommat. Sano terveisiä äidillesi ja isällesi.” Charlie tuumasi ennen kuin pahoitteli että joutuisi lopettamaan. Puhelumme päätteeksi annoin stetsonini pudota päästäni hieroessani kasvojani uudelleen karheilla käsilläni. Lopulta kurotin poimimaan stetsonini maasta ja pudistin enimmät pölyt lierin alta ennen kuin painoin sen päähäni ja etsin sille hyvän asennon. Raskaasti huokaisten suuntasin kohti tallia ja tarkistin että traileri olisi siinä kunnossa, että sillä voisi yhden hevosen kuljettaa.

Nakattuani koppiin heinäsäkin ja naruriimun sekä narun talsin raskain askelin hakemaan Carlyn satulan ja suitset, ennen kuin metsästin tammani haasta ja talutin sen puomille hoidettavaksi. Kai sitä täytyisi lähteä tarkistamaan vielä kerran karja tälle päivää ja tarkistaa että kaikkea olisi seuraavan parin päivän ajaksi, jotta Charliella olisi mahdollisimman helppoa tehdä töitä. Olin kiitollinen siitä, että Charlie Willkes oli aina valmis tulemaan töihin myös näin lyhyellä varoitusajalla. Välillä kaipasin Trevoria, mutta toisaalta velipoika tuntui olevan onnellinen Suomessa kouluratsujensa parissa, vaikka toinen oli juuri laittanut kuvaa jostain tammasta josta toinen oli suunnitellut tekevänsä itselleen uuden western ratsun.

Jos en olisi tiennyt paremmin, olisin voinut luulla miehen olevan kännissä, mutta toisaalta ei kai toista silloin suomessa katseltaisi näin pitkään. Huokaisten heitin satulan Carlyn selkään ja pistin tammani kuntoon ennen kuin ponnistin sen selkään ja käänsin sen kohti takalaitumia missä karja saisi laiduntaa koko kesän. Karjaa ei tällä hetkellä ollut kovinkaan paljoa koska resurssit pitämiseen ei vain riittänyt niin tilallisesti tai rahallisesti mutta siitä täytyisi puhua Trevorin kanssa, kunhan mies vain hilaisi perseensä taas kotiin. 

Carly kulki verkkaisella askeleella pitkällä ohjalla pää alhaalla kohti laidunta ja ratsastettuani tammani portista sisälle ja suljettuani sen se siirtyi automaattisesti hitaaseen raviin, jolla olimme tottuneet aidat kiertämään, ennen kuin se nosti hitaan laukan ja jatkoimme aitojen kiertämistä, ennen kuin käänsin tammani kohti karjalaumaa. Olimme tehneet samat kuviot Carlyn kanssa jo niin usein, että minun ei tarvinnut oikeastaan ajatella sitä mitä tapahtuisi, vaan saisin keskittyä vain siihen mitä näkisin ja voisin luottaa, että allani oleva tamma hoitaisi loput. Laskettuani lauman vahvuuden ja saadessani saman määrän kuin aamullakin ja katsottuani että kaikki eläimet olivat päällisin puolin kunnossa, käänsin palominoni portille ja aloimme paluumatkamme ranchille. Kotiin palattuamme riisuin tammani, ennen kuin palautin sen hakaansa ja vein sen tavarat paikoilleen.

Jos haluaisin lähteä liikkeelle noin neljän aikaan aamulla ei tälle päivää olisi enään muuta järkevää kuin illallinen ja suoraan petiin, jotta unta kerkeäisi saada edes muutaman tunnin ajan. Astellessani tupaan vanhempani arvasivat heti, että olisin lähdössä aamulla johonkin.

”Aikainen aamu tiedossa?” isäni kysyi sanomalehtensä takaa. 
”Yup. Tennesee. Hevonen.” huokaisin yhteen menoon ja näinkin harmaat silmät, jotka vilahtivat sanomalehden laidan ylitse kohti minua. 
”Millainen?” 
”Appaloosa. Tamma, hyvä sukuinen.” vastasin samalla kun kävelin hellalle, josta kasasin itselleni illallisen lopuista annoksen ja puoliksi rojahtaen istahdin pöydän ääreen ja aloin haarukoimaan annostani. 
”Charlie?” 
”Tulee aamulla. Maksan sille palattuani.” vastasin nielaistuani suuni tyhjäksi. Lopun aikaa puhuimmekin kaikesta mitä pitäisi tehdä ja mistä tarvittaisiin Trevorin mielipide. Lupasin yrittää saada veljeni skype yhteyteen palattuani Tennesseestä ja sopia toisen kanssa asioista tai kysyä tietäisikö toinen, milloin hän pääsisi tulemaan kotiin, vaikka maailmantilanne oli mitä oli.

”Aja varovaisesti.” oli viimeinen asia, jonka kuulin ennen kuin suljin talon oven ja suuntasin pienelle mökilleni, jossa olin majaillut siitä asti, kun veljeni oli muuttanut kauas Eurooppaan. Eihän mökki yhtä kodikas ollut kuin talo, mutta tarjosi silti vähän enemmän omaa tilaa ja toisaalta olin kuudessa vuodessa oikeastaan jo tykästynyt sen karuuteen. Päästessäni mökkiini potkaisin bootsini jaloistani ja tiputin stetsonini pienelle ruokapöydälle, johon se laskeutui pölähtäen kaikesta siitä pölystä mitä se oli kerännyt viimeaikoina itseensä kun sateista ei ollut kuultukaan.

Heitettyäni vaatteeni sohvalleni pujahdin viileisiin lakanoihin ja säädettyäni herätyksen aamukolmeksi sainkin yllättävän nopeasti unta ja nukuinkin ne muutaman tunnin kuin tukki ja hälytykseni pärähtäessä soimaan olin valmis nakkaamaan puhelimeni muutaman metrin mökkini toiselle puolelle, mutta älähtäen sammutin herätykseni ja väännyin istumaan. Hierottuani unisia kasvojani nousin ylös ja astelin pieneen keittiööni ja pesin naamani kylmällä vedellä ja yritin saada itseäni sen verran hereille, että pystyin ladata mutteripannuni ja laittaa aamukahvit tulille.

Kahvin keittyessä etsin jostain päälleni puhtaan teepaidan ja flanellin sekä puhtaat farkut. Täytyisikin löytää aikaa käydä pesemässä pyykkiä talolla, mutta jostain syystä tuntuu siltä, että farmi vain imisi kaiken aikani. Varttia vaille neljä istuin viimein pick uppini ratin takana ja olin valmis lähtemään kohti Tennesseetä. Näillä tiedoilla minun pitäisi olla perillä joskus viiden tai kuuden aikaan illalla, mikä tarkoittaisi, että joutuisin viettämään yöni jossain Tennesseessä ja toivoinkin että jostain löytyisi paikka minulle ja hevoselle yhdeksi yöksi, vaikka matkapäivästä tulisi taas pitkä.

Ajettuani joitain tunteja pysähdyin tankkaamaan ja ostin samalla jotain evästä, jota sain ajon aikana napostella. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen käänsin viimein puolikuuden aikaan autoni nokan Iriswoodin pihatielle ja lopulta pysäytin autoni tallin eteen. Tallista asteli ulos mies, joka esitteli itsensä Evaniksi heti kun olin päässyt autostani ulos. Ilman mitään isompia korupuheita siirryimme talliin, jossa meitä odottikin mustankirjava tamma. Mies kertoi muutamat perustiedot tammasta, jotka hyväksyin vain nyökkäyksellä ennen kuin ilmoitin että hakisin trailerista oman riimuni ja naruni, jotta saisin lastattua tamman ja pääsisimme kotimatkalle. 

Tamman ollessa trailerissa kysyin Evanilta tietäisikö mies missä voisimme yöpyä seuraavan yön, ja mies ehdottikin muutamaa paikkaa ajomatkani varrelta. Kiitin miestä tiedosta, ennen kuin nousin autooni ja aloitin pitkän ja hitaan sekä raskaan matkan kohti Texasia. Vajaan viiden tunnin kuluttua saavuin pienen ranchin pihaan, jota Evan oli suositellut minulle. Omistajapariskunta oli ystävällinen ja he näyttivät minulle karsinan, jonne sain tammani taluttaa, ennen kuin näyttivät minulle pienen sivuhuoneen, jossa sain itse majailla yön. Pahoittelin että joutuisin lähtemään seuraavana aamuna aikaisin, mutta pariskunnan nainen kertoi, että he olivat tottuneet siihen, että vieraat lähtisivät aikaisin ja minun ei tarvitsisi murehtia heitä. Nyökkäsin hyväksyvästi ennen kuin vetäydyin yöpuulle. Pahaksi onnekseni uni antoi odottaa itseään, ja lopulta taisinkin nukkua vain vähän reilu toista tuntia, ennen kuin herätykseni parahti taas soimaan ja olisi aika jatkaa puuduttavaa tiellä istumista. Tänään ei olisi onnekseni kuin kahdeksan tuntia edessä, mutta tällä unen määrällä se tuntui samalta kuin olisin ajamassa koko maan lävitse yhdellä istumalla.

Forever Shine näytti hyvin kummastuneelta hakiessani sen karsinastaan aikaisin, mutta silti tamma nousi koppiin ilman mitään ongelmia ja alkoi nyhtämään heinää edessään olevasta säkistä. Varmistettuani että kaikki oli mukana ja asiallisesti suuntasin autolleni ja istuin ratin taakse ennen kuin käänsin virran päälle ja annoin autoni lipua hitaasti kohti päätietä, ennen kuin kiihdytin vauhtia ja aloitin viimeisen etappini tästä matkasta. Matkan aikana pysähdyin pariin otteeseen tarkistamaan tamman voinnin sekä hankkimaan itselleni jotain evästä ja tankkaamaan autoni. Onnekseni tamma matkusti ilman mitään isompia ongelmia koko matkan ja sainkin päästellä menemään ilman että minun täytyi miettiä miten tamman kanssa tulisi toimia, varsinkin kun olin hyvin järkevästi lähtenyt matkaan yksin. 

Kellon tullessa iltapäivä kahden käänsin autoni viimeinkin tutulle ajotielle ja pian pysäytinkin autoni oman tallini eteen. Vanhempani ja Charlie tulivat katsomaan millainen hevonen olisi liittymässä laumaamme. Taluttaessani Forever Shinen ulos trailerista kaikkien ilme oli mietteliäs. Lopulta Charlie oli ensimmäisenä äänessä.

”Se on aika pieni. Mutta muuten ihan kivan näköinen eläin. Kyllä sä näköjään osaat elikoita ostaa näkemättäkin.” mies korjasi oman stetsoninsa asentoa. Vanhempani eivät kommentoineet mitään ja palasivatkin pian takaisin sisälle. Suuntasin Charlie vanavedessä haoille ja päästin tamman yhteen vapaista. Katselimme hetken sen kotiutumista ennen kuin suuntasin siivoamaan trailerin ja kyselin mieheltä, miten hommat olivat menneet ja maksoin toiselle korvauksen tehdyistä töistä, ennen kuin kiitin miestä taas kerran ja painelin omaan mökkiini nukkumaan pariksi tuntia ennen kuin olisi aika tehdä iltatyöt.