perjantai 2. lokakuuta 2020

16. Ensimmäinen päivä

Carlyn ollessa väliaikaisessa tarhassaan olimme palanneet autolleni ja poimineet reppumme matkaan, ennen kuin Alexiina oli näyttänyt meille missä leiriaitta sijaitsee. Kävellessämme tallipihan lävitse olimme jutelleet Imaghostista ja ylipäätään kaikesta mitä Orange Woodissa oli tapahtunut lähtöni jälkeen. Aitalle päästessämme nainen kertoi mistä löytäisimme hänet tarvittaessa, ja toinen jättikin meidät rauhassa kotiutumaan väliaikais majoitukseemme.

Charlie oli ilmeisesti paremmin perillä tilanteesta ja poistuessani hakemaan muutamaa asiaa, jotka olin unohtanut autolleni, oli Charlie kaivellut esiin lääkärin määräämät kipulääkkeet sekä unilääkkeet.

”Shys!” Charlie hiljensi minut ennen kuin kerkesin edes suutani avata. ”Sä oot selkeästi ihan liian kipeä toimiakses järkevästi, joten nyt oikeesti otat edes puolikkaan särkylääkkeen koska Tylenol ei selvästi oo riittänyt. Mieluusti otat vielä vaikka puolikkaan unilääkkeenkin ja pistät hetkeks pitkälles. Meillä ei oo mikään kiire ja susta ei oo iloa kenellekkään tuossa kunnossa” Vaikka halusinkin laittaa Charlielle vastaan ja väittää että olisin kunnossa ja selviäisin kyllä päivän lävitse, päädyin silti vain tarttumaan vasemmalla kädelläni lääkepakettiin jonka toinen oli vaativasti nostanut esille ja taiteilin valkoisen kapselin käteeni. Samalla Charlie oli jo valmiiksi puolittanut minulle yhden unilääkkeistä ja nyt tuo tapitti minua pitäen huolen siitä, että varmasti ottaisin lääkkeet.

Pillereiden kadottua kurkustani alas, avaisin kantositeen tarran ja taiteilin sen pois, ennen kun aloin vaikeasti napittamaan paitaani auki ja Charlien avustuksella riisumaan sen lopunkin. Vaikka yritin vielä hieman katseellani kysellä toiselta, olisiko tuo tosissaan, ei nuorempi antanut minulle saumaa joten pakkopa se oli toisen tahtoon taipua lopunkin. Ilmeisesti kuitenkin väsymys ja kai jossain kohtaa myös unilääke teki tehtävänsä ja vaivuinkin lopulta uneen. En tiedä kauanko nukuin, tai kauanko minun annettiin nukkua, mutta herätessäni oloni oli hieman parempi kuin saapuessamme ranchille.

”Huomenta” Charlie tervehti kävellessäni ulos huoneestani, hieroen silmiäni sormillani. 
”Huomenta. Kauanko mä nukuin?” 
”Parisen tuntia, se on nyt vähän vaille yks. Millanen fiilis?” 
”Ihan okei. Kai mä oikeesti vaan kaipasin vähän lisää unta” vastasin, kääntäen katseeni ruokaan joka aitalle oli ilmestynyt ja sen jälkeen Charlieen. 

”Emily ja Dewn kävi tässä. Emily oli kuulemma Alexiinalta kuullut että oltiin saavuttu ja että sä et oo ihan fine nii se toi vähän lounasta” vastausta siivitettiin viittilöimällä minua istumaan alas ja nauttimaan tarjottavista.

Syödessämme puhuimme tulevista parista päivästä ja siitä mitä Dewn oli jo hieman kertonut Imaghostista. Ollessamme viimein valmiita palasin takaisin huoneeseeni ja taiteilin flanellini takaisin päälleni ja napitettuani sen pohdin vielä hetken kantositeeni kanssa. Päätin kuitenkin pelata vielä tänään varman päälle ja asettelin sen paikoilleen ja kiristelin sen sopivalle. Ainahan siitäkin pääsisi eroon tarvittaessa. Kävellessämme takaisin tallipihalle hieman viileä ilma herätti minut lopunkin ja samalla haihdutti unilääkkeen rippeitä, ja minusta tuntuikin että olin hieman valmiimpi tapaamaan tammani. 

Tallipihalla näimme ensimmäisenä Kittyn joka kertoi meille mistäpäin löytäisimme Alexiinan ja Dewn:in. Kiitin toista tästä ja pienen etsimisen jälkeen löysimmekin naisen. Alexiinan hymy kertoi että tuo ilmeisesti oli saanut kuulla Dewniltä pakotetuista päiväunistani, mutta onnekseni nainen ei sanonut mitään, vaan puhe kääntyi suoraan hevosiin. Alexiina kertoi hieman tammasta, mutta jatkoi mainitsemalla että Dewn oli tehnyt tamman kanssa oikeastaan pääosin töitä ja jatkoimmekin kolmestaan etsimään miestä.

Lopulta mies löytyi ja Dewnin ilmeestä näki että toinen oli yllättynyt, mutta ehkä myös hieman pahoillaan tilanteestani, sillä olihan tuo päässyt todistamaan tohelointiani jo mustangiretkellä. Sivutimme kuitenkin nämä aiheet ja siirryimme suoraan Imaghostiin ja Dewn johdattikin meidät tamman luokse. Olin nähnyt sen viimeksi toisen ollessa vain ihan pieni, joten nyt vuotiaana se näytti jo hevoselta ja olinkin positiivisesti yllättynyt miten kaunis pieni eläin se olikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blue ei ollut todellakaan missään kauniissa kasvunvaiheessa. Vaikka nuori mustangitamma olikin kasvanut suhteellisen tasaisesti, oli sekin k...