keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

56. Muutto

Mun synttäreiden jälkeen asiat tuntuivat rauhoittuneen. Tilannetta helpotti sekin, että päivien edetessä Raicy pystyi tekemään kokonaisvaltaisemmin töitä. Tokihan Alexiina oli pyytänyt jotta me pidettäisiin Joshin kanssa miestä vähän silmällä ja ei annettaisi toisen tehdä ihan liikaa ainakaan heti alkuun, vaan että pidettäisiin edes vähän toista aisoissa. Eihän se helppoa ollut ja me oltiin tapeltu Raicyn kanssa ihan kunnolla pariinkin otteeseen, jos painokkaita sanoja ja korotettuja äänenpainoja tappeluksi voi sanoa.

En mä tiennyt miten pahasti mä uhkasin omaa työpaikkaani sillä, että nousin työnantajaani vastaan, mutta mä ainakin yritin tehdä parhaani. En mä tiedä oliko sana kiirinyt Alexiinalle siitä, mitä laaksossa oli tapahtunut, mutta sen jälkeen Raicy oli ollut muutaman päivän jopa Joshiakin hiljaisempi. Sen lisäksi että asiat töissä alkoivat tasaantumaan, oltiin me löydetty uudelleen jonkinlainen balanssi meidän suhteeseen Kittynkin kanssa. Taloni remontti oli sellaisessa vaiheessa, että mä olin jopa alkanut – omalla huonolla tavallani – sisustamaan taloa. Paljoa mä en ollut päätalolla tehnyt, mutta sentään mä olin antanut hetekan eläköityä ja mä olin hankkinut ihan oikean sängyn. Ei sekään uusinta huutoa ollut, mutta se sai ajaa asiansa ja siihen mahtui paljon paremmin kaksi ihmistä.

Aamut, jolloin mä en herännyt yksin olivat harvassa ja jokainen sellainen, kun mä näin vilahduksen pinkkiä hiuskuontaloa, sai mut tuntemaan oloni paljon paremmaksi ja mä taisin rakastua Kittyyn aina vähän enemmän. Me oltiin hiljalleen opittu puhumaan ja kuuntelemaan toisiamme paremmin joten me oltiin saatu ratkottua jotain sellaisia ongelmia mitä meillä oli ollut. Toki me oltiin puhuttu paljon lävitse myös sellaisia asioita, joista oli meinannut alkaa tulemaan ongelma. En mä tiennyt että oliko viime vuosi aiheuttanut jonkinlaista henkistä kasvua jos sitä tämän ikäisenä oli mahdollista enää tapahtua, mutta jotenkin uuden lehden kääntäminen elämäntarinassani tuntui nostaneen taakkaa mun hartioiltani.

Asioiden vakaantuessa mä olin sopinut jotta mä pitäisin ainakin viikon vapaata ja kävisin kotona hakemassa viimeisiä tavaroita sekä tietenkin Foreverin. Ajomatka Orange Woodista kotiin olisi pitkä, joten mä olin lähtenyt matkaan jo aikaisin maanantaina sekä ajanut mahdollisimman pitkiä pätkiä. Näin mä saisin taitettua matkan suhteellisen reippaasti, varsinkin nyt kun mä ajelin tyhjän trailerin kanssa. Tietenkinhän yksin ajaminen oli tylsää ja aika tuntui matelevan vaikka miten mailit jäivätkin taakse. Tokihan mitä lähemmäksi kotikoti tuli, sitä enemmän mä aloin odottamaan sitä, että näkisin äidin pitkästä aikaa.

Blue ei ollut todellakaan missään kauniissa kasvunvaiheessa. Vaikka nuori mustangitamma olikin kasvanut suhteellisen tasaisesti, oli sekin k...