keskiviikko 23. syyskuuta 2020

13. Not what I was expecting...

Antaessani harjan liukua Foreverin karvalla pohdin tulevaa reissua. Tällä hetkellä olisi noin viikko siihen hetkeen kun minä ja Charlie aloittaisimme matkamme kohti Kanadaa ja Orange Woodia. Olin pähkäillyt viimepäivät sen kanssa että ottaisinko Carlyn tai Foreverin Imaghostille turvahevoseksi kuljetukseen. Ehkä täytyisi jutella tästäkin aspektista vielä Alexiinan kanssa ja mahdollisesti kysellä täytyisikö varsalle tuoda vielä jotain omia tarvikkeita sen riimun lisäksi, jonka tammalle jätin mustangiretken aikana.

Olin onnekseni ja toisaalta myös vähän Willkesinkin avustuksella löytänyt parikin kaveria tuuraamaan meitä ranchilla ollessamme reissunpäällä. Molemmat olivat käyneet auttelemassa erikseen ja yhdessä eikä ainakaan tässä kohtaa kummastakaan ollut mitään moitteen sanaa ja olin jopa uskaltanut jättää nuo yksin farmille hoitamaan annettuja tehtäviä samalla kun itse kävin hakemassa lisää rehuja ja hoitamassa muutamia muitakin käytännön asioita. 

Pohdintojeni yhteydessä sain Foreverin varustettua ja noustuani tamman satulaan ratsastin ensin tarhoille, jossa Charlie oli tekemässä hitsaustöitä, sillä Imaghostin tuleva tarha tarvitsi pientä huolenpitoa.

”Yo Willkes!” 
”…sss?” Charlie sihisi suussaan olevien suojalasien takaa. 
”Mä käyn tsekkaan karjan takalaitumella. Ei pitäis mennä ku puolisen tuntia niin hoidetaan sitten uudet aitaelementit yhdessä pihalaitumeen” loin suunnitelmaa samalla kun korjasin stetsonini asentoa. 
”Sounds like a plan boss. Tää pitäis olla valmis siihen mennessä, joten mä katon sitten kaikki tarvikkeet valmiiksi seuraavaa projektia varten” Charlie vastasi tiputettuaan suojalasinsa pois hampaistaan. Nyökkäsin nuorelle ja käänsin tammani kohti takalaidunta, jossa karja sai laiduntaa vielä muutaman viikon ennen kuin ne olisi aika siirtää lähemmäs kotia.

Forever liikkui pitkällä ja rennolla askeleella allani ja sainkin ratsastaa tammaani löyhällä ohjalla, sillä se tiesi mitä olisimme tekemässä. Tamma oli ollut nopea oppimaan ja se tunsi jo rutiinini samalla tavalla kuin Carly, joten se olisi varmasti hyvä opetusmestari myös Imaghostille, kunhan tamma vain ensin kotiutuisi ja oppisi hieman talon tavoille. Ratsastaessani takalaitumen portista sisään näin että karjalauma oli laitumen takaosassa, jossa oli vielä hieman paremmin ruokaa kuin etualalla.

Lähdin kuitenkin automaattisesti kiertämään aitaa myötäpäivään ja tarkistamaan että se olisi edelleen ehjä, koska ikinä ei voinut tietää mitä vuorokaudessa tapahtuisi ja toisaalta takalaitumen aita ei ollut enään mitään pakasta vedettyä, joten sitä täytyisi alkaa hiljalleen uusimaan kunhan vain saisi apukäsiä ja rahoitusta hommaan. Olimme tehneet isän kanssa ratkaisun nostaa laumamme päälukua kymmenellä eläimellä, joten isommalla laumalla tarvittaisiin varmasti pitävän aidat ja näistä ei voinut ainakaan osasta enää sitä sanoa. Eiväthän aidat vielä turvattomat olleet, mutta ei ne kyllä enää monen kesän osalta sitä olleet.

Ehkä täytyisi puhua asiasta Trevorin kanssa kun soittelisin velipojalle seuraavaksi, sillä tuo tiesi kyllä tilanteen ja tässä kohtaa ei oikeastaan olisi enään mitään järkeä pakoilla tilannetta, vaan siihen olisi järkevämpää tarttua vaikka sitten muutama elementti kerrallaan, kunnes kaikki huonot olisivat vaihdettu. Vanhoista sentään voisi saada vielä muutaman dollarin, jotka voisi sitten laittaa osaltaan uusiin aitaelementteihin.

Juuri kun olin saapumassa lauman luokse, tunsin miten Forever jännittyi allani, mutta sen jälkeen kaikki onkin vain mustaa. 

”TY! TY! TYLER! Tyler c’mon!” ääni kuuluu vaimeasti jostain viereltäni. Ähkäisten avaan hitaasti silmäni ja kohtaan samalla Charlien huolestuneen katseen. 
”C…Charlie?” 
”Mä ihmettelin ku sua ei alkanut kuulumaan sen puolen tunnin jälkeen. Eka aattelin että jollekkin lehmistä oli tapahtunut jotain, mutta kun alkoi meneen puolitoista tuntia ja susta ei ollut kuulunut pihaustakaan mä nappasin Carlyn ja tulin tsekkaan tilanteen, vaan löytäekseni sut taju kankaalta tantereesta” 

”Forever?” 
”Se laiduntaa tuolla vähän matkan päässä. Se on okei.” Charlie sanoi viittoillen johonkin näkökenttäni ulkopuolelle. ”Anna mä autan sut istumaan” toinen tuumasi ja tarjosi minulle tukea kömpiessäni ylös maasta. Oli tämäkin vuosi.

Vasta tässä kohdassa oikeassa kädessäni tuntuva kipu iski aivoihini ja nähdessään virnistyksen kasvoillani Charlie kehotti olla liikuttamatta kättä ja tuon haettua hevoset mies taiteili jonkinlaisen tuen kädelleni Foreverin toisesta ohjasta. 
”Pystytsä ratsastaan?” Charlie katseli minua epäluuloisena. 
”Kai. Tarviin vaan vähä apua et pääsen satulaan. Ei millään niin tyylipuhtaalla suorituksella Willkes auttoi minut takaisin Foreverin satulaan, tarttuen itse tamman vasemmasta ohjasta päästyään Carlyn satulaan ja hitaasti, mutta varmasti teimme matkan takaisin ranchille.

Autettuaan minut alas satulasta Charlie passitti minut mökkiini odottamaan että tuo saisi hevoset riisuttua ja sen jälkeen lähtisimme sairaalaan tarkistuttamaan kuntoni. Yritin laittaa toiselle hieman vastaan, mutta Charlie ei ottanut argumenttejani kuuleviin korviinsa ja näin ollen istuinkin Charlien pick upissa matkalla sairaalaan. Tutkimuksissa selvisi että olin pudotessa murtanut oikean käteni, sekä saanut myös aivotärähdyksen, jonka takia jouduin jäämään pariksi päivää sairaalaan tarkkailuun. Ei ihan se, mitä olisin tässä tilanteessa tarvinnut, mutta onneksi Charlie sentään lupasi huolehtia ranchista seuraavat pari päivää mitä itse joutuisin makaamaan toimettomana sairaalassa ennen kuin minut toivottavasti kotiutettaisiin, jotta pääsisin valmistelemaan Kanadan matkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

56. Muutto

Mun synttäreiden jälkeen asiat tuntuivat rauhoittuneen. Tilannetta helpotti sekin, että päivien edetessä Raicy pystyi tekemään kokonaisvalta...