keskiviikko 9. helmikuuta 2022

55. Pysähdys

Mä olin edellisenä iltana suunnitellut lähtöni Orange Woodsista siten että mä olin käynyt tallilla suihkussa ennen lähtöä. Normaalisti mä olisin jäänyt sen jälkeen Kittyn luo yöksi, mutta nyt kun Carrot vietti aikaa tuon luona, mä olin viettänyt paljon enemmän aikaa omalla tilallani. Tallin remontti oli edennyt suurin harppauksin, vaikka olikin aina omanlaisensa projekti siirtää generaattori tallin ja päätalon väliä, mutta mä sain homman toimimaan. Hiljalleen mä olin saanut suunniteltua sen, millaisen tallin mä haluaisin ja omalla tavallaan odotinkin sitä hetkeä että saisin tuoda myös hevoset kotiin, sillä se helpottaisi myös rahallisesti. Huomenna olisi edessä mun päiväni aurora weeksillä ja sen puolesta mä olin saanut päivän vapaaksi omista töistäni.

Tokihan mua mietitytti että miten mä tulisin selvitymään päivästä, varsinkin kun mä en ollut vetänyt tuollaisia päiviä oikeastaan ikinä. Normaalisti kaikki tällaiset olivat Raicyn vedettäviä, mutta toisen vasta ollessa palaamassa takaisin työnteon pariin, oli Alexiina kysynyt multa ottaisinko mä Raicyn saappaat täytettäväkseni. Onnekseni asiat, joita vieraille täytyi näyttää, olivat ihan arkisia ja HH oli oppinut ne myös sen verran hyvin että ori toimisi melkein ajatuksen voimalla. Lähtiessäni johdattamaan porukkaa kohti laaksoa, mä mietin että mihin mä olin itseni laittanutkaan. Kuitenkin päästessämme laaksoon ja kertoessani mistä kaikessa oli kyse, tutusta asiasta puhuminen tuntui olevan onneksi helppoa. Kaikki meni onneksi hyvin ja kaikki palaisivat takaisin ranchille yhtenä palana enkä mä saattanut kuin toivoa että mä olin onnistunut tehtävässäni.

Palattuamme takaisin ranchille, oli aika hoitaa hevoset pois ja sen jälkeen valmistautua illalliseen sekä illanviettoon Tamulissa. Ilta Tamulissa oli sujunut ihan sulavasti ja kaikilla tuntui olevan suhteellisen hauskaa. Kittyllä oli vauhti päällä ja tuo viihtyi Aurora weekin vieraiden kanssa. Mä istuin tiskillä ja join vesilasiani pienillä hörppäyksillä. Juoma ei ollut se mun ensivalintani, mutta mun oloni ei ollut pitkään kovinkaan mairitteleva joten mä en uskaltanut sekoittaa enää alkoholia pakkaan. Muiden juhlinnan seuraaminen oli ollut jo viimeiseen tunnin verran tylsää, ja mä ajattelin että mä hipsisin vain kotiin nukkumaan jotta mä jaksaisin herätä töihin seuraavana aamuna.

Kävellessäni kohti Tamulin ulko-ovea, jo päiviä mun rinnassani ollut pistävä tunne tuntui vahvistuvan. Pisto muuttui hiljalleen pudistukseksi ja se tuntui vaikeuttavan mun hengitystäni, ja mä jouduin ottamaan tukea ovenpielestä. Joku tuli kysymään multa että olinko mä kunnossa enkä mä tiedä vastasinko mä mitään tai mitä kävi, sillä seuraavan kerran kun mä näin jotain, mä olin jossain muualla kuin Tamulissa. Makasin selkeästi sängyssä ja korjatessani asentoani ymmärsin että olin terveyskeskuksessa, mutta se, että miksi olin sinne joutunut oli täysin pimeän peitossa.

Mä en tiennyt että kauanko mä vain makasin paikallani, kunnes ovi aukesi ja sisään asteli ilmeisesti sairaanhoitaja.
”Täälähän ollaan herätty. Millainen olo sinulla on?”
”Hyvä. Mä en vain ymmärrä miksi mä olen osastolla? Tai kun en mä muista että mulle olisi käynyt mitään?”
”Sinut tuotiin tänne eilen rytmihäiriöiden vuoksi. Olit romahtanut Tanssivaan Muuliin” sairaanhoitaja kertoi, antaen katseensa vaihdella minussa sekä papereissani. Tieto oli yllättävä, sillä mä muistin olleeni Tamulissa, mutta oikeastaan mitään sen jälkeen mä en muistanut kunnolla. Kyselin sairaanhoitajalta siitä, mitä tulisi tapahtumaan ja tuo sanoi että lääkäri olisi aloittamassa pian kierroksensa, joten mä saisin viimeistään siinä kohtaa lisää tietoa. Ehkä tuntia myöhemmin lääkäri saapuikin paikalle ja me puhuttiin siitä, mitä viime yönä oli tapahtunut sekä tietenkin miten hommat jatkossa menisivät. Lopulta lääkäri sanoi että jos seuraavan parinkin tunnin aikana mun EKG käyrät näyttäisivät hyvältä, mä voisin päästä kotiin.

Kotiuttamisen aikana mä sain ohjeet jatkosta, sekä muutaman päivän sairaslomaa, jotta mä voisin ottaa vähän rennommin ja antaa keholleni aikaa palautua jotta rytmihäiriöt eivät alkaisi uudelleen. Palattuani takaisin Orange Woodiin, tiesin että edessä olisi mahdollisesti selitykset siitä, mihin mä katosin edellisenä iltana. Varustaessani HH:ta jotta saatoin palata takaisin töihin jonkin selityksen kera, mä toivoin että en joutuisi lopulta selittämään asiaa ollenkaan tai että vähintäänkin saisin selitykseni helposti lävitse ilman että totuus tulisi esiin.

lauantai 5. helmikuuta 2022

54. Ratsunpolulla

Tapahtunut myöhemmin 06.02.2022

Kitty tuntui unohtaneen minut kokonaan. Hyvä jos mä olin nähnytkään toista torstain jälkeen. Me oltiin viestitelty ihan normaalisti aina siihen asti että Kitty oli ilmoittanut että se lähtisi vetämään liinatuntia. Sen jälkeen mä en ollut kuullut Kittystä oikeastaan mitään ja samanlainen radiohiljaisuus oli aikalailla edelleen päällänsä. Olihan Kitty jossain kohtaa laittanut minulle jotain viestiä, mutta oikeastaan ennen eilistä mä en ollut nähnyt Kittyä suuremmin edes tallilla. Toki meidän aikataulut varmasti menivät ristiin koska mä tein pitkää päivää laaksossa kun me oltiin saatu Raicyltä muutama ylimääräinen työtehtävä hoidettavaksi ja niissä meni hieman pidempään kun hoidimme niitä kahdestaan Joshin kanssa.
”Onko kaikki kunnossa?” Josh oli kysynyt minulta lähtiessämme aamulla laaksoon.
”Mhmmm… nukuin vain huonosti. Kyllä mä selviän.” Tiesin että olisi epäreilua jättää Tomford tekemään työt yksin ja vaikka ehkä peli olisikin ollut järkevintä viheltää poikki, mä nousin silti HHn selkään ja me suunnattiin töihin kuin kaikkina muinakin päivinä siihen asti. En mä ollut maininnut kenellekkään mitään siitä vaihdellen pistävästä tai puristavasta tunteesta joka mun rinnan vallitsi aina satunaisesti ja pahimmillaan vaikeutti mun hengittämistä hetkellisesti. Mä toivoin että ne oireet menisivät muutamassa päivässä ohitse, tai viimeistään silloin kun mä saisin hoidettua kaikki asiat siten että mulla jäi vähän enemmän aikaa nukkumiselle kuin mitä mä tällä hetkellä kerkesin unta saamaan vuorokaudessa.

Palatessamme laaksosta mä näin yllätyksekseni Kittyn ja jonkun vaalean tytön, jolla oli useita tatuointeja kasvoissaan, juttelevan käytävällä. Mä olin saanut hoidettua hh:n pois sekä olin jo harjaamassa Imaghostia jotta voisimme jatkaa Dewnin kanssa pikkutamman kouluttamista. Olin saanut nuoren Centerin juttuihini ihan sattumalta eräänä päivänä ja muistin Alexiinan joskus maininneen siitä, että tuon omaa alaa oli hevosten kouluttaminen, joten olin kysynyt josko tuolla olisi aikaa ja kiinostusta auttaa Imaghostin ratsutaipaleen alussa. Tokikaan uusia menoeriä budjettini ei olisi enää kestänyt, mutta nyt kun nuori mustangitamma asui taas poikkeuksellisesti kasvattajansa luona, en viitsinyt antaa pikkutamman koulutuksen venähtää ihan liian pitkälle vain oman rahatilanteeni takia.

Harjatessani tummanharmaata mustangia Kitty oli ilmestynyt Imaghostin karsinalle, ja tuo kertoi minulle että oli tavannut yllättäen puolisiskonsa. Vaikka ajatusprosessini kestikin puolitoista kertaa normaalia ihmistä pidempään, mä onnistuin lopulta sanomaan toiselle että sisarukset ovat hieno asia ja että mä toivoin jotta Kitty ja Carrot – niin kuin tuo oli siskostaan puhunut – onnistuisivat tutustumaan toisiin kunnolla. Kittyn puhetulva jatkui ja jatkui, kunnes mun oli pakko lopettaa se, sillä Dewn odotti jo ihan varmasti meitä ja päästessäni ulos tamman karsinasta, huomasinkin oljenvaaleat hiukset omaavan miehen odottavan meitä. Taluttaessani nuorta tammaa lähemmäksi toista, se sama pudistava kipu palasi rintaani ja mun oli pakko hengittää pinnallisesti. Nuoremman Centerin harmaissa silmissä vilahti epäilys, mutta mä yritin olla huomaamatta sitä, sillä kipu laantuisi kuitenkin kohta.

Imaghost oli itsepäisin hevonen ikinä, jonka mä olin tavannut ja emme olleet oikeastaan edenneet tamman kanssa askeltakaan. Kaikki asiat tuntui siltä että ne piti purkaa useaan pienempään palaan tamman kanssa ja silti niiden esittely sille oli yksi työ ja tuska. Kuitenkin jotain pientä edistykseen viittaavaa oli huomattavissa, sillä nyt tammaa sai jo lähestyä satulan kanssa, vaikka se protestoikin heti, kun mikään osa satulasta edes hipaisi. Tuokiomme nuoren tamman kanssa olivat olleet lyhyitä, ja ne olivat loppuneet oikeastaan jo siihen, kun tamma ei ollut reagoinut mitenkään satulaan, vaan vaikuttanut hyväksyvän sen lähelleen. Imaghostin ratsutiestä tulisi pitkä ja kivinen enkä mä tiennyt että olisiko minulla minkään sortin paukkuja viedä tammaa eteenpäin. Siitä, milloin Raicy olisi palaamassa töihin ei ollut mitään varmuutta joten aika nuoren kouluttamiselle olisi toisaalta myös ainakin siihen asti rajallista.

Harjatessani tummanharmaata karvaa vielä uudelleen, totuttaakseni tamman siihen että hoitaminen tapahtuisi ennen kuin mitään kävisi ja vielä senkin jälkeen, ajatusteni sekamelskasta nousi mieleen Kitty ja tuon sisko. Mä en voinut edes kuvitella miltä tuntuisi jos me Trevorin kanssa saataisiin tietää, että meillä olisi salattu pikkusisko tai -veli. Kipakasti liikahtava mustangitamma palautti minut kuitenkin takaisin tähän hetkeen, ennen kuin jätin sen yksin karsinaansa ja suuntasin takaisin omalle tilalleni jatkamaan tallin rakenteiden purkamista sekä uusien karsinoiden suunnittelua.

53. Ajatuksia

Nitisevän hetekan päälle asetetulla muhkuraisella patjalla makasi lyhyt mies. Hiekanväriset, jo nyt liian pitkäksi venähtäneet hiukset olivat sotkussa tyynyllä, joka muistutti enemmänkin myttyä kuin kunnon tyynyä. Viltti, joka tuolla ajoi peiton asemaa, oli valunut peittämään enään vain miehen alaruumiin, jättäen paljaaksi lihaksikkaaksi työskennellyt kädet sekä harmaan t-paidan peittämän jäntevän yläruumiin. Tuon hengitys oli hetkellisesti tasaantunut, indikoiden siitä että uni oli rauhoittunut äskettäisen pyörimisen jälkeen. Unen saaminen oli ollut miehelle hankalaa, siitäkin huolimatta, että mies koki jatkuvasti olevansa niin väsynyt että voisi nukahtaa seisaalleen.
Hiekanvaaleat hiukset omistava mies oli tullut sellaiseen lopputulokseen, että tuolla oli ihan liikaa lautasellaan. Päivätyö Orange Wood Ranchilla, jossa tuo yritti parhaansa mukaan suoriutua vähintään puoliksi myös työnantajansa työtehtävistä, oman tilansa remontin viimeistely sekä nuoren tammansa alkanut ratsukoulutus tuntuivat vievän kolmekymmentä tuntia vuorokauden kahdestakymmenestä neljästä tarjolla olevasta tunnista. Jo parin viikon ajan vaalea mies tiesi venyttäneensä itseään ihan liian ohuelle, osin myös sen vuoksi että tuo ei halunnut ajatella asioita. Eteen tullut kysymys – tai oikeastaan ehdotus – perheen perustamisesta pelotti miestä, vaikka tuo ei halunnutkaan myöntää sitä kenellekään. Sitoutuminen ei oikeastaan edes ollut se osuus, joka hiekanvaaleaa miestä pelotti, vaan oikeastaan kuviossa tuota pelotti tuo itse. Vain kuukauden kuluttua mies täyttäisi 35-vuotta ja samalla tuo olisi vain viiden vuoden päässä siitä hetkestä että saavuttaisi alarajan riskiryhmässä olemiselle.

Raskas, uninen huokaus karkasi ilmoille, miehen vaihtaessa taas kerran asentoaan hetekallaan. Eihän mies ollut ajatellut löytävänsä parisuhdetta oltuaan niin kauan poikamiehenä ja ehkä jo viettäessään jonkinlaista peräkamarin poika elämää. Ystävystyminen oli kuitenkin johtanut asioiden etenemiseen ja tunteiden syventymiseen sekä lopulta parisuhteeseen. Kitty oli ihan erilainen persoona, kuin unissaan äänehtivä mies eikä noita olisi varmasti ikinä ajatellut pariskunnaksi. Kuitenkin vaalea mies oli kehitellyt hitaasti, mutta varmasti kehittyviä tunteita räväkkää pinkkipäätä kohtaan mutta siltikään tuo ei voinut olla varma, että ymmärsikö nainen kuinka vakavista asioista, tultaisiin mahdollisesti muutaman vuoden kuluttua puhumaan ja olisiko nainen valmis kulkemaan tuon vierellä matkan, jonka mahdolliset hoidot aiheuttaisivat. Miten nuo selittäisivät mahdollisesti silloin kotona olevalle lapselle, miksi isä oli pitkiä aikoja sairaalassa, väsynyt sekä menettäisi hiuksensa.

Huohottaen mies ponkaisi istumaan, ennen kuin toi kädet kasvoilleen ja upotti kasvonsa karheisiin kämmeniinsä. Samanlaiset unet, ehkä jopa painajaismaiset olivat alkaneet toistumaan useamman kerran viikossa. Niiden näkeminen ei helpottanut miehen oloa ja tuo toivoikin että jossain kohtaa painajaiset helpottaisivat eivätkä ne haittaisi toisen nukkumista. Vedettyään henkeä, mies nosti viltin sivuun, ennen kuin tuo heilautti jalkansa kylmälle lankkulattialle istuen hetken hetekansa laidalla, kunnes viimein nousi ylös. Muutamassa askeleessa tuo saavutti tason, josta olisi tulossa myöhemmin keväällä toimiva tiskipöytä. Pöydältä hiekanvaalea mies poimi vesipullon, sekä mukin, josta puuttui muutama pala sieltä, täältä ja täytti noin puolet mukista vedellä ja lopulta sulki pullon. Muki, jonka ulkomuoto tuntui sopivan miehensä itsensä olotilaan, nousi tuon huulille ja vain muutamalla kulauksella neste oli kadonnut tuon kiduksiin. Pehmeän kolahduksen siivittämänä muki laskeutui takaisin tasolle ja mies kääntyi kannoillaan, palaten takaisin epämukavalle hetekalleen.

Asetuttuaan uudestaan makuulle, palauttaen viltin paremmin päällensä työn karhentama käsi nousi kohti kasvoja, etusormen sekä peukalon hakiessa paikkansa nenän varren molemmin puolin. Hierottuaan hetkellisesti tätä kohtaa kasvoillaan, käsi sai valua alaspäin, nyt jo enemmänkin parroittuneen kuin sänkisen leuan ylitse. Juuri ja juuri huomattavasti hiekanvärisiä hiuksia tummempi parta oli saanut kasvaa kuin varkain peittämään leukaperät sekä posket ja suun ympäristön. Monelle muutos tuon ulkonäössä saattoi myös tuoda tuolle lisää vuosia enemmän tai vähemmän yllättäen, mutta ollessaan niin uppoutunut ajatuksiinsa päivien saatossa, ei tuo ollut muistanut pitää omasta ulkomuodostaan kovinkaan tarkasti huolta. Tiedä olisiko muistanut syödäkään, ellei omaisi vakituista kutsua työnantajiensa illallispöytään ja näin ollen saaden edes hieman syödäkseen.

Valuttuaan hieman alemmas muhkuraisella patjallaan, tuo käänsi kylkeään, ennen kuin sulki silmänsä uudelleen ja syvän huokaisun siivittämänä yritti saada edes hetken vielä nukutuksi, ennen kuin uuteen aamuun ja työpäivään herättävä kello aloittaisi omaa melodiaansa.

Blue ei ollut todellakaan missään kauniissa kasvunvaiheessa. Vaikka nuori mustangitamma olikin kasvanut suhteellisen tasaisesti, oli sekin k...