Kuluva vuosi tuntui katoavan kuin siivillä ja tavallaan mä odotinkin uutta vuotta. Vuosi oli alkanut omalla tavallaan surullisissa merkeissä kun mä olin joutunut antamaan Evielle luvan päästää Suzien ikivihreille. Siitä ei mennyt montaakaan viikkoa kun isä joutui sairaalaan ja saimme tietää että isällä oli syöpä. Diagnoosi tuli ihan täysin puskista ja lääkäri ei osannut sanoa tarkkaan että kauanko isällä olisi aikaa elää ja se voisi olla kaikkea kuukausista vuosiin.
Olihan vuoden alkuun mahtunut onneksi jotain positiivistäkin, sillä Evie oli saanut Foreverin onnistuneesti tiineeksi ja tamman odotettiinkin varsovan huhtikuun alussa. Kovinkaan kauaa ei varmaan enää tamman kanssa pysty töitä tekemään ja Carlynkin ollessa jo hieman iäkkäämpi ja kevyellä käytöllä nivelongelmien vuoksi täytyy kohta turvautua mönkijään apuna kun käy tarkistamassa karjaa. Imaghostin ratsutus kun on pian vasta alkamassa, mutta ei ole mitään varmuutta siitä että millainen tapaus tammasta tulee kunhan se saadaan vain ratsutettua, sillä epäilen että pikku villikon ratsuttamisesta ei tule helppo projekti. Ehkä täytyy viestitellä Alexiinan kanssa jos naisella olisi jotain vinkkejä siitä miten pienen vapaan sielun voisi ratsuttaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Me oltiin muutenkin oltu aina satunaisesti yhteyksissä Alexiinan kanssa, ja mä olin laittanut naiselle tietoa siitä että miten Imaghostin kanssa oli mennyt ja miten sen matka kohti isoa hevosta oli mennyt, vaikka ajoittain pikkutamman villihevosveri olikin pistänyt sen muistuttamaan että tamman kouluttamisesta ei tulisi helppoa. Imaghostin kanssa oltiinkin työskennelty päivittäin tai ainakin melkein päivittäin lyhyitä pätkiä kerrallaan niin ihan perushoitotoimenpiteiden parissa kuin sitten ottaen tammaa käsihevoseksi karjan tarkastukseen ja ratsastaessa sen kanssa lauman lävitse.
Kovapäisen luonteensa ansiosta siitä saattaa tullakkin hyvä karjahevonen, sillä tamma ei ole hirveästi säikkynyt lehmiä, jotka ovat rynnineet laumasta kohti sitä, vaan enemmänkin tamma on tuntunut liikuttavan itseään siten, että on saanut ohjattua lehmää uuteen suuntaan.
Myös Kittyn kanssa on tullut viestiteltyä ja välillä meidän viestit on ollut yllättävän pitkiä ja moniulotteisia eikä me olla aina puhuttu pelkästään hevosista vaan aiheet on lipsunut ihan arkielämän ja ranchien ulkopuolisiin asioihin ja Kitty taitaakin olla Trevorin lisäksi ainut, joka tietää isän diagnoosista. Mä kunnioitin isän päätöstä siitä että se ei halua kertoa sitä Charlielle, ennen kuin on ihan pakko joten isä sai itse kertoa asiasta kun se koki että olisi siihen valmis.
Kitty oli myös ensimmäinen, joka sai kuulla Buckista. Koiran ottaminen ei ollut ihan kuulunut mun suunnitelmiini, mutta kun Charlie alkukeväästä kertoi että tuon narttu oli saanut pentuja ja että niistä voisi saada hyvän karjakoiran – vaikka pentujen isästä ei ollut tietoakaan – mä olin luvannut miettiä asiaa. Käydessäni katsomassa pentuetta, yksi pennuista osui mun silmään rohkeudellaan ja pienen keskustelun jälkeen mä olinkin varannut itselleni tuon pennun ja kesäkuussa Buckaroos tai lyhyesti vain Buck, muutti kotiin. Pentua on myös koulittu heti alusta alkaen mukaan farmin töihin ja pentu on saanut olla mukana hevosten luona sekä karjaa tarkastamassa, ja missä muussa pentua nyt on voinutkaan pitää mukana.
Pari läheltä piti tilannetta Imaghostin kanssa on opettanut pennulle sopivaa etäisyyttä hevosista, mutta muuten pennussa näyttäisi olevan karjakoiran vikaa ja ehkä siitä tulee hieno työpari sille ajalle kun mä joudun pärjäämään ilman hevosta kun Forever on lomalla varsansa kanssa ja Imaghostin kanssa haettaisiin vielä tuntumaa ratsun hommiin ja ennen kuin tamman kanssa voisi työskennellä kovinkaan pitkiä ja vaativia aikoja karjan parissa.
Tulevia kisoja täytyy vähän katsella, voi olla että ne hommat jäävät tauolle siihen asti että Forever on valmis palaamaan kisakehiin, sillä Imaghost saattaa olla liian iso pala yksinäiseen matkaamiseen, ellei tammalle sitten ottaisi Carlyä mukaan kaveriksi. Täytyy vähän katsella ja pohdiskella tulevaa kaikilta kanteilta.
