Tyler Andrews (VRL-10337) - OWR Imaghost (Halter)
Tietenkin piti onnistua murtamaan kätensä juuri ennen Kanadassa olevaa cuppia. Onneksi löysin silti meille sopivan luokan ja tässä sitä oltiin valmistautumasa Imaghostin kanssa kehään. Tietenkinhän villihevoseni piti löytää se villi ja vapaa puolensa juuri kun olimme astuneet kehään ja tamma ravasikin muutaman kierroksen ympärillänä puhisten ja häntä tötteröllä, ennen kuin se rauhoittui ja jatkoi kävelyä vierelläni vaikkakin hieman liian aktiivisella käynnillä karjahevoselle.
Kuitenkin juuri arvostelun alkessa Imaghost onneksi rauhoittui ja tammaa oli hieman helpompi käsitellä yksikätisenäkin. Imaghost liikkui todella nätisti vaikka se olikin ehkä hieman liian energoinen ja varmasti siitä rokotettaisiin jossain kohtaa. Vaikka tamma olikin hieman pösilö, olin silti tyytyväinen siihen miten se liikkui ja miten se käyttäytyi vaikka se olikin esitellyt mustangivertaan ennen kuin olimme edes saaneet luokkaamme suoritettua.
Charlie Willkes (VRL-10337) - Forever Shine (cutting)
Voi iesus näitä Andrewseja... Olin auttanut Tyleriä tammojen liikutuksessa ja harjoitellut hieman huvikseni tamman kanssa karjan erottelua kun kävin tsekkaamassa karjaa. Tyler oli kuunnellut ilmeisesti hehkutustani ja jossain kohtaa tuo olikin ilmoittanut että oli ilmoittanut minut ja Foreverin Orange woodsilla järjestettävään kilpailuun. Joten tässä sitä oltiin valmistautumassa omaan suoritukseen.
En mä ollut mikään kilpailija mutta eipä se auttanut kun ratsastaa tamma kentälle ja alkaa suoritukseen. Ensimmäinen suoritus meni niin penkin alle kuin saattoi ja en saanut ensimmäistä vasikkaa edes kunnolla erotettua. Otettuani vähän etäisyyttä laumaan toinen suoritus oli vähän jo järkevämmän näköinen ja otettuani kolmannen ja viimeisen yritykseni se sujui jo lähemmäs täydellisyyttä ja ratsastaessani ulos kentältä olin tyytyväinen että suoritukseni oli ohitse ja vain toivoin että Tyler ei saisi samaa ideaa uusiksi.
maanantai 30. marraskuuta 2020
sunnuntai 29. marraskuuta 2020
23. Kuntoutumista, kisoja ja uusia työhevosia
Palattuamme kahdeskymmenes päivä Foreverin kanssa kisamatkaltamme oli se viikonloppu mennyt osin työnjohto tehtävissä ja osin tehden kaikkia sellaisia paperihommia, joiden tekemistä olin yleensä lykännyt viimeiseen mahdolliseen hetkeen, tai sitten vanhempani olivat ottaneet niistä kiinni ja tehneet ne puolestani.
Omalla tavallaan toimettomana oleminen ei sopinut minulle ja kaipasinkin jo sitä että voisin olla mukana ranchin arjessa sillä samalla panostuksella millä yleensä mutta tiesin myös että minun kannattaisi ottaa rauhassa se aika mitä kädelläni menisi parantua jotta se voisi kestää myös jatkossa.
Vanhemmat tammat saivat toimia päivittäisessä karjantarkastuksessa, ja Charlie oli myös aina kerran tai kaksi viikossa ratsastanut molemmat tammat muutenkin ja itse olin myös pyrkinyt pitämään tuntumaan tammoihin ratsastamalla niillä edes pari kertaa viikossa edes hetken vaikka en vielä mitenkään täysipäiväisesti viitsinytkään ratsastaa jotta en pilaisi enään mitään kuntoutumisessa. Tietenkinhän tiedossa olisivat muutamat kilpailut ensi kuun puolella, mutta ne olisivat sellaisia mitkä toivottavasti pystyisin ratsastamaan ilman isompia loukkaantumisia ja jos tilanne sen vaatii, niin saanhan onneksi aina pyydettyä Charlien ratsastamaan sijastani.
Olisi kyllä mahtava päästä kilpailemaan Trevoria vastaan sillä velipoikakin oli viestitellyt ja kertonut että tuo olisi myös kilpailemassa pitkästä aikaa westernissä ja olihan tuolta aina satunaisesti tullutkin jotain videota kun tuo treenailee barrelia sillä tammalla, joka tuolla oli treenikaverina. Täytyisi kyllä varmaan itsekin alkaa taas treenailemaan tuotakin lajia varsinkin jos tuo armas isoveli pääsee ensi kesänä lomalle niin ei tekisi mieli hävitä toiselle taas kerran yhtä skabaa.
Imaghostin kanssa kuitenkin ollaan treenailtu eniten ja pikkutamma saikin ensin ihmetellä karjaa omasta haastaan, ja sen jälkeen se on päässyt käsihevosena kanssamme tekemään kierrosta karjan seassa. Alkuunhan tamman kanssa kierrettiin vain laitumen ulkopuolella jotta se tottuisi hiljalleen lehmien lähellä oloon ja aina kun tamma tuntui olevan rento, siirryttiin seuraavana päivänä askel lähemmäs ja nykyään Imaghost kiertääkin kanssamme jo ihan normaalin aita- ja karjakierroksen.
Tietyissä tilanteissa tamma edelleen säikkyy karjaa ja osaa esitellä omaa temperamenttiaan mutta kuitenkin pääasiallisesti se on järkevän oloinen pikkuhevonen, josta tulee varmasti hyvä karjahevonen Carlyn tilalle. Tietenkinhän tarkoituksena olisi myös opettaa pikkuhevonen kulkemaan ratsukon vierellä käsihevosena tai siten että varsan voisi tarvittaessa hetkittäin sitoa satulan nuppiin kiinni, mutta tällaisia asioita katsellaan jossain rauhallisemmalla alueella hiljalleen ja jatketaan tamman koulutusta kohti hyvää ja toivottavasti järkevää käyttöhevosta.
Omalla tavallaan toimettomana oleminen ei sopinut minulle ja kaipasinkin jo sitä että voisin olla mukana ranchin arjessa sillä samalla panostuksella millä yleensä mutta tiesin myös että minun kannattaisi ottaa rauhassa se aika mitä kädelläni menisi parantua jotta se voisi kestää myös jatkossa.
Vanhemmat tammat saivat toimia päivittäisessä karjantarkastuksessa, ja Charlie oli myös aina kerran tai kaksi viikossa ratsastanut molemmat tammat muutenkin ja itse olin myös pyrkinyt pitämään tuntumaan tammoihin ratsastamalla niillä edes pari kertaa viikossa edes hetken vaikka en vielä mitenkään täysipäiväisesti viitsinytkään ratsastaa jotta en pilaisi enään mitään kuntoutumisessa. Tietenkinhän tiedossa olisivat muutamat kilpailut ensi kuun puolella, mutta ne olisivat sellaisia mitkä toivottavasti pystyisin ratsastamaan ilman isompia loukkaantumisia ja jos tilanne sen vaatii, niin saanhan onneksi aina pyydettyä Charlien ratsastamaan sijastani.
Olisi kyllä mahtava päästä kilpailemaan Trevoria vastaan sillä velipoikakin oli viestitellyt ja kertonut että tuo olisi myös kilpailemassa pitkästä aikaa westernissä ja olihan tuolta aina satunaisesti tullutkin jotain videota kun tuo treenailee barrelia sillä tammalla, joka tuolla oli treenikaverina. Täytyisi kyllä varmaan itsekin alkaa taas treenailemaan tuotakin lajia varsinkin jos tuo armas isoveli pääsee ensi kesänä lomalle niin ei tekisi mieli hävitä toiselle taas kerran yhtä skabaa.
Imaghostin kanssa kuitenkin ollaan treenailtu eniten ja pikkutamma saikin ensin ihmetellä karjaa omasta haastaan, ja sen jälkeen se on päässyt käsihevosena kanssamme tekemään kierrosta karjan seassa. Alkuunhan tamman kanssa kierrettiin vain laitumen ulkopuolella jotta se tottuisi hiljalleen lehmien lähellä oloon ja aina kun tamma tuntui olevan rento, siirryttiin seuraavana päivänä askel lähemmäs ja nykyään Imaghost kiertääkin kanssamme jo ihan normaalin aita- ja karjakierroksen.
Tietyissä tilanteissa tamma edelleen säikkyy karjaa ja osaa esitellä omaa temperamenttiaan mutta kuitenkin pääasiallisesti se on järkevän oloinen pikkuhevonen, josta tulee varmasti hyvä karjahevonen Carlyn tilalle. Tietenkinhän tarkoituksena olisi myös opettaa pikkuhevonen kulkemaan ratsukon vierellä käsihevosena tai siten että varsan voisi tarvittaessa hetkittäin sitoa satulan nuppiin kiinni, mutta tällaisia asioita katsellaan jossain rauhallisemmalla alueella hiljalleen ja jatketaan tamman koulutusta kohti hyvää ja toivottavasti järkevää käyttöhevosta.
sunnuntai 22. marraskuuta 2020
22. CAN-COL-TX
Me oltiin ajettu Kanadasta suoraan Birch Bark Ranchille, jossa meillä oli kuudespäivä seuraavat kilpailut. Olin ilmoittanut kotiin että meillä saattaisi olla vielä muutama päivä edessä tien päällä riippuen miten tammojen kanssa kävisi karsinnassa.
Imaghostin kanssa otimme taas osaa Halter luokkaan, sillä minulla olisi vielä tämän reissun yli oikea käsi paketissa joten selkään ei ollut mitään asiaa. Tällä kertaa tamma käyttäytyi vähän siivommin kuin Orange Woodissa, mutta siitä oli myös huomattavissa väsymys joten se ei ollut kovinkaan edustava esiintyessään.
Myöskään Charlie ja Forever eivät onnistuneet nappaamaan jatkopaikkaa, joten pääsimme tammojen kanssa kotimatkalle ja vuorokauden kääntyessä lauantain puolelle olimme Charlien kanssa viimein kotona. Purimme tammat hiljaisuuden vallitessa ennen kuin painelimme nukkumaan ja vasta herätessämme joskus iltapäivän puolella oli aika siivota ja purkaa traileri sekä kantaa reissulle varatut tarvikkeet pois autostani joko mökkiini tai Charlien autoon riippuen kumman kamppeita kumpikin meistä nyt sattui käsiinsä nappaamaan. Äiti vaati myös meitä molempia tulemaan päätalolle illalliselle joten se tarjosi minulle samalla hyvän tilaisuuden käyttää tietokonetta, sillä en ollut huomannut napata omaa kannettavaani mökistä matkaani ja päätalolla oleva kone toimi muutenkin paremmin kuin ikivanha läppärini.
Koneelle istuessani avasin sähköpostini ja kävin sen nopeasti lävitse vastaten muutamaan kiireisimpään, ennen kuin avasin uuden sähköpostin.
Reciever: info@owr.com
Title: Imaghost
Imaghostin kanssa otimme taas osaa Halter luokkaan, sillä minulla olisi vielä tämän reissun yli oikea käsi paketissa joten selkään ei ollut mitään asiaa. Tällä kertaa tamma käyttäytyi vähän siivommin kuin Orange Woodissa, mutta siitä oli myös huomattavissa väsymys joten se ei ollut kovinkaan edustava esiintyessään.
Myöskään Charlie ja Forever eivät onnistuneet nappaamaan jatkopaikkaa, joten pääsimme tammojen kanssa kotimatkalle ja vuorokauden kääntyessä lauantain puolelle olimme Charlien kanssa viimein kotona. Purimme tammat hiljaisuuden vallitessa ennen kuin painelimme nukkumaan ja vasta herätessämme joskus iltapäivän puolella oli aika siivota ja purkaa traileri sekä kantaa reissulle varatut tarvikkeet pois autostani joko mökkiini tai Charlien autoon riippuen kumman kamppeita kumpikin meistä nyt sattui käsiinsä nappaamaan. Äiti vaati myös meitä molempia tulemaan päätalolle illalliselle joten se tarjosi minulle samalla hyvän tilaisuuden käyttää tietokonetta, sillä en ollut huomannut napata omaa kannettavaani mökistä matkaani ja päätalolla oleva kone toimi muutenkin paremmin kuin ikivanha läppärini.
Koneelle istuessani avasin sähköpostini ja kävin sen nopeasti lävitse vastaten muutamaan kiireisimpään, ennen kuin avasin uuden sähköpostin.
Reciever: info@owr.com
Title: Imaghost
Hei!
Palailtiin muutama tunti sitten tammojen kanssa reissusta kotiin. Imaghost matkusti Kanadasta Coloradoon hienosti ja pikkutamma on muutenkin ollut koko matkan aikana todella näppärä matkustaja vaikka siirtymät on välillä ollut pitkiä taukojenkin kanssa.
Nyt tamma saa levätä muutaman päivän ja katsellaan jos loppuviikosta pikkutamman kanssa otettaisiin seuraava askel koulutuksessa. Täytyy katsoa jos saisi sen verran apukäsiä että jos Charlie kerkeäisi nappaamaan muutaman kuvan niin saisi laitella teilleppäin, sillä varmasti pikkutamman kuulumisia olisi kiva ainakin Dewnin kuulla? Varsa kun tuntui olevan sille tärkeä.
Coloradosta haettiin tällä kertaa vain kokemusta, mutta Imagesta huomasi että myös väsymys alkoi painamaan tammaa. Olihan tuo aika raskas reissu varsalle ja ensi kerralla täytyy suunnitella hommaa vähän paremmin.
Lähetä terveiset muille että hengissä kotona ja että pikkutamman kuulumisia on halutessa tiedossa myöhemmin.
- Tyler Andrews
Lähetettyäni sähköpostin Kanadaan tutkin vielä westernjaoksen kisakalenterin ja löysinkin reilun viikon päästä alkavat westernkisat, joissa oli sopiva luokka Foreverille. Reissu tulisi olemaan pitkä mutta pärjäsin sielä onneksi yksin joten Charlie voisi toivottavasti huolehtia silloin tilasta tai tarvittaessa varmaan myös vanhempani voisivat hoitaa tilaa nyt kun karja oli lähilaitumella eikä takalaitumella.
Ollessani valmis tietokoneella suljin sen ja liityin muiden seuraan ruokapöydän ääreen, jossa muut olivat jo ottamassa ruokaa ja aloimme vaihtaa vanhempieni kanssa kuulumisia niin Kanadan matkalta kuin Coloradosta. Kerroin myös että olin juuri ilmoittanut Foreverin uusiin kisoihin ja Charlien katsoessa minua ilmeellä, joka kertoi enemmän kuin tuhat sanaa lohdutin toista kertomalla että olin laittanut itseni ratsastajaksi ja että tuolta toivoisin mahdollisuutta olla hieman apuna ranchilla jos sitä tarvittaisiin sillä, olisin kuitenkin useamman päivän poissa tammani kanssa.
Tämä kuulosti Charliesta paljon paremmalta kuin se, että tuo olisi joutunut uudelleen kilpailemaan. Sen viikon aikana mitä vietin kotona kerkesin käydä lääkärissä ja käteni oli onneksi parantunut sen verran että pääsin kipsistäni eroon ja sain tilalle kuntoutusohjeet.
Yritin parhaani mukaan suorittaa kuntouttavia liikkeitä aina kun minulla oli vain jokin hetki, johon sain liikkeet mahtumaan ja vaikka ne tuntuivat miten idiooteilta tahansa tiesin että ne olisivat vain askel terveempää kroppaa ja näin ollen käteni toivottavasti kestäisi käyttöä paljon paremmin.
Lähetettyäni sähköpostin Kanadaan tutkin vielä westernjaoksen kisakalenterin ja löysinkin reilun viikon päästä alkavat westernkisat, joissa oli sopiva luokka Foreverille. Reissu tulisi olemaan pitkä mutta pärjäsin sielä onneksi yksin joten Charlie voisi toivottavasti huolehtia silloin tilasta tai tarvittaessa varmaan myös vanhempani voisivat hoitaa tilaa nyt kun karja oli lähilaitumella eikä takalaitumella.
Ollessani valmis tietokoneella suljin sen ja liityin muiden seuraan ruokapöydän ääreen, jossa muut olivat jo ottamassa ruokaa ja aloimme vaihtaa vanhempieni kanssa kuulumisia niin Kanadan matkalta kuin Coloradosta. Kerroin myös että olin juuri ilmoittanut Foreverin uusiin kisoihin ja Charlien katsoessa minua ilmeellä, joka kertoi enemmän kuin tuhat sanaa lohdutin toista kertomalla että olin laittanut itseni ratsastajaksi ja että tuolta toivoisin mahdollisuutta olla hieman apuna ranchilla jos sitä tarvittaisiin sillä, olisin kuitenkin useamman päivän poissa tammani kanssa.
Tämä kuulosti Charliesta paljon paremmalta kuin se, että tuo olisi joutunut uudelleen kilpailemaan. Sen viikon aikana mitä vietin kotona kerkesin käydä lääkärissä ja käteni oli onneksi parantunut sen verran että pääsin kipsistäni eroon ja sain tilalle kuntoutusohjeet.
Yritin parhaani mukaan suorittaa kuntouttavia liikkeitä aina kun minulla oli vain jokin hetki, johon sain liikkeet mahtumaan ja vaikka ne tuntuivat miten idiooteilta tahansa tiesin että ne olisivat vain askel terveempää kroppaa ja näin ollen käteni toivottavasti kestäisi käyttöä paljon paremmin.
Viidestoista päivä oli minun ja Foreverin aika lähteä seuraavaan kisapaikkaan ja maanantaina 16.11 olikin meidän ensimmäinen yhteinen starttimme ja oikeastaan ratsastuksemme pitkään aikaan ja oli enemmän kuin mahtava tunne selviytyä tuosta radasta voittajina.
En tiedä nousiko menestys päähäni vai mitä, mutta seuraavat kolmepäivää oltiinkin sitten luokkien häntäpäässä, kunnes taas kahdeskymmenes päivä nappasimme vielä toisen voiton. Kotiin oli mukava palata hyvin menneen kisareissun jälkeen ja lupasinkin yrittää pysyä nyt hetken pidempään kotona ja katsoa seuraavia kisoja silloin kun Orange Wood houstaisi seuraavat cup osakilpailut joulukuussa.
tiistai 3. marraskuuta 2020
21. Kisamatkalla
Vain mun tuurilla mä olin onnistunut telomaan kättäni vielä lisää, vaikka se oli juuri alkanut parantumaan ja olin yrittänyt varoa sitä parhaani mukaan. Mulla oli ollut edeltävällä viikolla viiden viikon kontrolli, ja kuvassa oli näkynyt pientä muutosta, vaikka aiemmissa kuvissa murtuma oli näyttänyt lähtevän paranemaan hyvin ja olin yrittänyt varoa kättäni ja jättää raskaat hommat muille ja itse keskittyä enemmän vain työnjohdollisiin tehtäviin.
Seuraava kontrolli olisikin sitten ensi viikolla ja toiveissa olisi että paraneminen olisi ottanut sellaisen spurtin, että saattaisin päästä kipsistä eroon ja vaikka jo edes hetkittäin takaisin satulaan, vaikka lääkäri meinasikin että menisi vielä kuukausi tai kaksi, ennen kuin pystyisin olla täysipäiväisesti taas vastuussa ranchista ja tuo aika tulisi sisältämään myös jonkin verran kuntoutusta kädelleni.
Tällä hetkellä tuollaiset asiat tuntuivat olevan kuitenkin pieniä murheita isossa maailmassa, sillä edessä avautui pitkä ja loputtomalta tuntuva maantie, jonka päätepisteestä löytyisi taas Ranch Orange Wood. Vaikka en kokenut itseäni samanlaiseksi kisaintoilijaksi kuin velipoikaa, oli kisoissa silti mukava tavata uusia ihmisiä ja luoda kontakteja. Omanlaista hulluuttahan vaadittiin tietenkin lähteä kisoihin noin monen mailin taakse, mutta saisipa samalla näyttää Centereille, että Imaghost olisi edelleen hengissä vaikka tuon omistaja ei ollutkaan parhaimmalla mahdollisella tolalla varsaa hakiessa.
Ajomatka Charlien kanssa oli ollut jotenkin normaalia hiljaisempi ja olimmekin vaihdelleet ajovuoroja täyden hiljaisuuden vallitessa välillämme, eikä montaakaan sanaa oltu vaihdettu edes hevosista niinä hetkinä, kun ne oltiin tarkastettu samalla kun vaihdoimme toisen kerran kuskia. Kai meitä molempia mietitytti tulevat kilpailut, sillä olisivathan nämä Charlielle ensimmäiset ja minulle ensimmäiset halterissa pitkästä aikaa, totuttuani kilpailemaan ja puolivillaisesti treenailemaan cuttingia ajatellen.
Charlie hoitaisi kuitenkin sen puolen edustuksen Foreverin kanssa. Tamma oli onneksi rauhoittunut nopeasti sen säikähdyksensä jälkeen takalaitumella ja olin käyttänyt sen vielä klinikalla, sekä hierotuttanut koko hevosen pariinkin otteeseen, joka oli auttanut sen palautumisessa vielä enemmän ja Charlie olikin sanonut että tammassa oli havaittavissa selkeä ero, kun karja oli ajettu lähilaitumelle. Nyt täytyisikin vain toivoa parasta että sama flow jatkuisi kisoissa ja että Willkes pääsisi mahdollisesti maistamaan jopa menestystä tamman kanssa jotta tuo ei olisi ehkä ihan niin nyrpeä päätöksestäni ilmoittaa tuo ja Forever kisoihin.
**
Lauantaina pitkä matkamme tuli lopulta päätökseen, kääntäessäni autoni Orange Woodin portista sisään ja lopulta parkkeeratessani sen muiden trailereiden viereen. Auton ollessa parkissa vedin avaimet virtalukosta ja lähdimme purkamaan tammoja trailerista. Charlien pidellessä Foreverin narua ja Imaghostin narun painaessa omassa kädessäni, lähdimme kävelyttämään tammoja pikaisesti ja löydettyämme erään hieman rauhallisemmalta vaikuttavan reitin, ei edellämme kävelevästä parivaljakosta voinut erehtyä kovinkaa paljoa.
”Dewn!” korotin hieman ääntäni ja toivoin että Center kuulisi minut. Onnekseni toinen käänsikin päänsä ääneni suuntaani hieman ihmetellen kuka tuota kutsuisi, mutta rekisteröidessään äänen lähteen tuo pysähtyi ja päästessämme lähemmäs miestä tuon kasvoilta oli luettavissa tervetulleeksi osoittava ilme.
”Haittaako jos liitytään seuraan? Ajateltiin antaa tammoille vähän liikettä ensin kun takana on kuitenkin pitkä matka” nostin kysymyksen ilmoille vinkaten samalla kohti takanamme seisovia Charlieta ja Foreveriä.
”Jeah. Ei mekään pitkään kävellä, mutta seuraan mahtuu siitäkin huolimatta”
Kävelyn aikana vaihdoimme hieman kuulumisia Dewnin kanssa niin yleisellä tasolla, kuin myös hevosten kohdalla ja siitä meillä olisikin riittänyt juttua vaikka muille jakaa. Kerroin Centerille mitä olimme tehneet Imaghostin kanssa, kuin myös suunnitelmistani mustangin kanssa tulevaisuudessa, kunhan varsa vain kasvaisi vielä hieman ja sen kanssa voitaisiin siirtyä seuraavaan vaiheeseen koulutuksessa.
Ennemmin kuin kumpikaan meistä olisi halunnut, tuli tallipiha vastaan ja minun ja Imaghostin oli aika valmistautua omaan luokkaamme, Charlien palatessa trailerille varustamaan Foreveriä omaan luokkaansa. Yllätyksekseni Dewn ja Honey jatkoivat kanssamme samaan suuntaan.
”Tuutko todistamaan miten pikkutamma käyttäytyy?” Heitin Dewnille, rapsuttan samalla vaivalloisesti Imaghostin kaulaa, kipsin rajoittaessa tehokkaasti sormieni liikerataa.
”Ehkä vähän sitäkin. Me käydään myös kokeilemassa Honeyn kanssa onneamme kilpa-areenalla” Center vastasi korjaten stetsoninsa asentoa. Lopulta minut ja Imahgost kuulutettiin ensimmäisenä areenalle ja yllätyksekseni nuorikko käyttäytyi kuin järkevinkin hevonen ja kaikelta epämääräiseltä pöllöilyltä säilyttiin melkein loppuun asti, jolloin Imaghost päätti säikähtää jotain, kavahtaen takasilleen ja heittäen minut kääntyessään tutustumaa Orange Woodin kentän pintaan. Kierähdin mahdollisimman nopeasti hieman kauemaksi tamman jaloista, ennen kuin kömmin pystyyn ja pääsin taluttamaan puhisevan, mutta jo onneksi rauhoittuneemman pikkutamman trailerille. Lastattuamme Imaghostin, kerkesimme hengähtää Charlien kanssa muutaman luokan ajan, ennen kuin oli aika pistää Forever valmiiksi ja päästää Charlie lämmittelemään tamman kanssa.
Charlien lämmitellessä Foreverin kanssa, siirryin itse kentän laidalle seuraamaan edeltävän luokan loppua ja cuttingin alkua. Jossain kohtaa näin silmäkulmastani liikettä ja kääntäessäni katsettani vierelleni ilmestyneeseen henkilöön huomasin Raicyn saapuneen vierelleni.
”Dewn kertoi että sulla oli vähän tapahtumarikas luokka?”
”Tutustuin muutes siihen luomurehuohjelmaan mistä puhuit silloin kuun alussa, ja pakko kyllä myöntää että meikäläinen oli enemmän kuin väärässä sen suhteen. Ei se nyt ollutkaan lopulta niin vaikeaa ja monimutkaista ymmärtää kuin miltä se oli aikaisemmin näyttänyt, toisaalta nyt tuota aikaa on ollut vähän enemmän kuin normaalisti sattuneesta hidastavasta syystä” Raicy ei kääntynyt katsomaan minua, enkä tiennyt oliko tuo mielissään erävoitostaan, vai olinko luovuttanut liian helpolla loppupeleissä, mutta ainakin alkuperäistä keskusteluamme muistellessa en ollut päästänyt kylläkään Centeriä helpolla, sillä Alexiina oli joutunut tulla jo hieman toppuuttelemaan kiivaahkonakin käyvää sananvaihtoamme ja olikin ainakin omalla kohdallani mennyt pieni hetki, että olin saanut omat kierrokseni laskettua ja saatoin taas keskustella ihmisten kanssa normaalisti.
Lopulta Charlie ja Forever kuulutettiin kisa-areenalle ja tuolla ei mennyt suoritukset kyllä yhtään oman tasonsa mukaan, mutta olihan kyseessä hänen ensimmäiset kisansa, joten rutiinin puute oli varmasti oma osansa. Miehen suoritettua luokkansa oli aika pakata myös appaloosatamma traileriin ja juuri kun olimme tekemässä lähtöä Alexiina ja Dewn saapuivat autollemme.
”Olethan Tyler kunnossa? Dewn kertoi mitä kävi” naisen katseesta paistoi huoli.
”Joo, egohan tuossa oli kovimmilla, mutta eiköhän se parane ensi kertaan mennessä”
”Jeah. Tää taitaa olla sun? Löyty tuolta kentän laidalta äsken ja meidän kenenkään se ei ole” Dewn piti ojennetussa kädessään mustaa, jo mudan ja elämän tahrimaa stetsonia, jonka tunnistin omakseni (totta puhuen se oli Trevorin, mutta tuollapa ei sille tarvetta ole)
”Ah joo, se taisi lentää siinä rytäkässä. Kiitos” otin hatun miehen käsistä.
”Hyvä että kaikki selvisi ja oli mukava nähdä teitä molempia ja Imaghostia. Toivottavasti nähdään vielä joskus tammaa kisa-areenoilla vaikka debyytti ei ollutkaan kovin imarteleva”
”Kyllä me vielä kisaillaan. Kuten Raicyllekkin mainitsin niin tylsäähän tää olis jos nämä olisi kuin herran ajatus. Vähän vain rutiinia alle niin hyvä tulee”
Vaihdettuamme heipat puolin ja toisin oli aika kääntää auton nokka kohti seuraavaa kisapaikkaa ja Autumn Championshipsiä.
Seuraava kontrolli olisikin sitten ensi viikolla ja toiveissa olisi että paraneminen olisi ottanut sellaisen spurtin, että saattaisin päästä kipsistä eroon ja vaikka jo edes hetkittäin takaisin satulaan, vaikka lääkäri meinasikin että menisi vielä kuukausi tai kaksi, ennen kuin pystyisin olla täysipäiväisesti taas vastuussa ranchista ja tuo aika tulisi sisältämään myös jonkin verran kuntoutusta kädelleni.
Tällä hetkellä tuollaiset asiat tuntuivat olevan kuitenkin pieniä murheita isossa maailmassa, sillä edessä avautui pitkä ja loputtomalta tuntuva maantie, jonka päätepisteestä löytyisi taas Ranch Orange Wood. Vaikka en kokenut itseäni samanlaiseksi kisaintoilijaksi kuin velipoikaa, oli kisoissa silti mukava tavata uusia ihmisiä ja luoda kontakteja. Omanlaista hulluuttahan vaadittiin tietenkin lähteä kisoihin noin monen mailin taakse, mutta saisipa samalla näyttää Centereille, että Imaghost olisi edelleen hengissä vaikka tuon omistaja ei ollutkaan parhaimmalla mahdollisella tolalla varsaa hakiessa.
Ajomatka Charlien kanssa oli ollut jotenkin normaalia hiljaisempi ja olimmekin vaihdelleet ajovuoroja täyden hiljaisuuden vallitessa välillämme, eikä montaakaan sanaa oltu vaihdettu edes hevosista niinä hetkinä, kun ne oltiin tarkastettu samalla kun vaihdoimme toisen kerran kuskia. Kai meitä molempia mietitytti tulevat kilpailut, sillä olisivathan nämä Charlielle ensimmäiset ja minulle ensimmäiset halterissa pitkästä aikaa, totuttuani kilpailemaan ja puolivillaisesti treenailemaan cuttingia ajatellen.
Charlie hoitaisi kuitenkin sen puolen edustuksen Foreverin kanssa. Tamma oli onneksi rauhoittunut nopeasti sen säikähdyksensä jälkeen takalaitumella ja olin käyttänyt sen vielä klinikalla, sekä hierotuttanut koko hevosen pariinkin otteeseen, joka oli auttanut sen palautumisessa vielä enemmän ja Charlie olikin sanonut että tammassa oli havaittavissa selkeä ero, kun karja oli ajettu lähilaitumelle. Nyt täytyisikin vain toivoa parasta että sama flow jatkuisi kisoissa ja että Willkes pääsisi mahdollisesti maistamaan jopa menestystä tamman kanssa jotta tuo ei olisi ehkä ihan niin nyrpeä päätöksestäni ilmoittaa tuo ja Forever kisoihin.
**
Lauantaina pitkä matkamme tuli lopulta päätökseen, kääntäessäni autoni Orange Woodin portista sisään ja lopulta parkkeeratessani sen muiden trailereiden viereen. Auton ollessa parkissa vedin avaimet virtalukosta ja lähdimme purkamaan tammoja trailerista. Charlien pidellessä Foreverin narua ja Imaghostin narun painaessa omassa kädessäni, lähdimme kävelyttämään tammoja pikaisesti ja löydettyämme erään hieman rauhallisemmalta vaikuttavan reitin, ei edellämme kävelevästä parivaljakosta voinut erehtyä kovinkaa paljoa.
”Dewn!” korotin hieman ääntäni ja toivoin että Center kuulisi minut. Onnekseni toinen käänsikin päänsä ääneni suuntaani hieman ihmetellen kuka tuota kutsuisi, mutta rekisteröidessään äänen lähteen tuo pysähtyi ja päästessämme lähemmäs miestä tuon kasvoilta oli luettavissa tervetulleeksi osoittava ilme.
”Haittaako jos liitytään seuraan? Ajateltiin antaa tammoille vähän liikettä ensin kun takana on kuitenkin pitkä matka” nostin kysymyksen ilmoille vinkaten samalla kohti takanamme seisovia Charlieta ja Foreveriä.
”Jeah. Ei mekään pitkään kävellä, mutta seuraan mahtuu siitäkin huolimatta”
Kävelyn aikana vaihdoimme hieman kuulumisia Dewnin kanssa niin yleisellä tasolla, kuin myös hevosten kohdalla ja siitä meillä olisikin riittänyt juttua vaikka muille jakaa. Kerroin Centerille mitä olimme tehneet Imaghostin kanssa, kuin myös suunnitelmistani mustangin kanssa tulevaisuudessa, kunhan varsa vain kasvaisi vielä hieman ja sen kanssa voitaisiin siirtyä seuraavaan vaiheeseen koulutuksessa.
Ennemmin kuin kumpikaan meistä olisi halunnut, tuli tallipiha vastaan ja minun ja Imaghostin oli aika valmistautua omaan luokkaamme, Charlien palatessa trailerille varustamaan Foreveriä omaan luokkaansa. Yllätyksekseni Dewn ja Honey jatkoivat kanssamme samaan suuntaan.
”Tuutko todistamaan miten pikkutamma käyttäytyy?” Heitin Dewnille, rapsuttan samalla vaivalloisesti Imaghostin kaulaa, kipsin rajoittaessa tehokkaasti sormieni liikerataa.
”Ehkä vähän sitäkin. Me käydään myös kokeilemassa Honeyn kanssa onneamme kilpa-areenalla” Center vastasi korjaten stetsoninsa asentoa. Lopulta minut ja Imahgost kuulutettiin ensimmäisenä areenalle ja yllätyksekseni nuorikko käyttäytyi kuin järkevinkin hevonen ja kaikelta epämääräiseltä pöllöilyltä säilyttiin melkein loppuun asti, jolloin Imaghost päätti säikähtää jotain, kavahtaen takasilleen ja heittäen minut kääntyessään tutustumaa Orange Woodin kentän pintaan. Kierähdin mahdollisimman nopeasti hieman kauemaksi tamman jaloista, ennen kuin kömmin pystyyn ja pääsin taluttamaan puhisevan, mutta jo onneksi rauhoittuneemman pikkutamman trailerille. Lastattuamme Imaghostin, kerkesimme hengähtää Charlien kanssa muutaman luokan ajan, ennen kuin oli aika pistää Forever valmiiksi ja päästää Charlie lämmittelemään tamman kanssa.
Charlien lämmitellessä Foreverin kanssa, siirryin itse kentän laidalle seuraamaan edeltävän luokan loppua ja cuttingin alkua. Jossain kohtaa näin silmäkulmastani liikettä ja kääntäessäni katsettani vierelleni ilmestyneeseen henkilöön huomasin Raicyn saapuneen vierelleni.
”Dewn kertoi että sulla oli vähän tapahtumarikas luokka?”
”Nuorten hevosten ilot. Tylsäksihän tämä kävisi jos nää ois ku herran enkelit”
Seisoimme hetken katsellen luokkaa ennen kuin palasin ääneen.
Lopulta Charlie ja Forever kuulutettiin kisa-areenalle ja tuolla ei mennyt suoritukset kyllä yhtään oman tasonsa mukaan, mutta olihan kyseessä hänen ensimmäiset kisansa, joten rutiinin puute oli varmasti oma osansa. Miehen suoritettua luokkansa oli aika pakata myös appaloosatamma traileriin ja juuri kun olimme tekemässä lähtöä Alexiina ja Dewn saapuivat autollemme.
”Olethan Tyler kunnossa? Dewn kertoi mitä kävi” naisen katseesta paistoi huoli.
”Joo, egohan tuossa oli kovimmilla, mutta eiköhän se parane ensi kertaan mennessä”
”Jeah. Tää taitaa olla sun? Löyty tuolta kentän laidalta äsken ja meidän kenenkään se ei ole” Dewn piti ojennetussa kädessään mustaa, jo mudan ja elämän tahrimaa stetsonia, jonka tunnistin omakseni (totta puhuen se oli Trevorin, mutta tuollapa ei sille tarvetta ole)
”Ah joo, se taisi lentää siinä rytäkässä. Kiitos” otin hatun miehen käsistä.
”Hyvä että kaikki selvisi ja oli mukava nähdä teitä molempia ja Imaghostia. Toivottavasti nähdään vielä joskus tammaa kisa-areenoilla vaikka debyytti ei ollutkaan kovin imarteleva”
”Kyllä me vielä kisaillaan. Kuten Raicyllekkin mainitsin niin tylsäähän tää olis jos nämä olisi kuin herran ajatus. Vähän vain rutiinia alle niin hyvä tulee”
Vaihdettuamme heipat puolin ja toisin oli aika kääntää auton nokka kohti seuraavaa kisapaikkaa ja Autumn Championshipsiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)