21. Kisamatkalla

Vain mun tuurilla mä olin onnistunut telomaan kättäni vielä lisää, vaikka se oli juuri alkanut parantumaan ja olin yrittänyt varoa sitä parhaani mukaan. Mulla oli ollut edeltävällä viikolla viiden viikon kontrolli, ja kuvassa oli näkynyt pientä muutosta, vaikka aiemmissa kuvissa murtuma oli näyttänyt lähtevän paranemaan hyvin ja olin yrittänyt varoa kättäni ja jättää raskaat hommat muille ja itse keskittyä enemmän vain työnjohdollisiin tehtäviin.

Seuraava kontrolli olisikin sitten ensi viikolla ja toiveissa olisi että paraneminen olisi ottanut sellaisen spurtin, että saattaisin päästä kipsistä eroon ja vaikka jo edes hetkittäin takaisin satulaan, vaikka lääkäri meinasikin että menisi vielä kuukausi tai kaksi, ennen kuin pystyisin olla täysipäiväisesti taas vastuussa ranchista ja tuo aika tulisi sisältämään myös jonkin verran kuntoutusta kädelleni.

Tällä hetkellä tuollaiset asiat tuntuivat olevan kuitenkin pieniä murheita isossa maailmassa, sillä edessä avautui pitkä ja loputtomalta tuntuva maantie, jonka päätepisteestä löytyisi taas Ranch Orange Wood. Vaikka en kokenut itseäni samanlaiseksi kisaintoilijaksi kuin velipoikaa, oli kisoissa silti mukava tavata uusia ihmisiä ja luoda kontakteja. Omanlaista hulluuttahan vaadittiin tietenkin lähteä kisoihin noin monen mailin taakse, mutta saisipa samalla näyttää Centereille, että Imaghost olisi edelleen hengissä vaikka tuon omistaja ei ollutkaan parhaimmalla mahdollisella tolalla varsaa hakiessa.

Ajomatka Charlien kanssa oli ollut jotenkin normaalia hiljaisempi ja olimmekin vaihdelleet ajovuoroja täyden hiljaisuuden vallitessa välillämme, eikä montaakaan sanaa oltu vaihdettu edes hevosista niinä hetkinä, kun ne oltiin tarkastettu samalla kun vaihdoimme toisen kerran kuskia. Kai meitä molempia mietitytti tulevat kilpailut, sillä olisivathan nämä Charlielle ensimmäiset ja minulle ensimmäiset halterissa pitkästä aikaa, totuttuani kilpailemaan ja puolivillaisesti treenailemaan cuttingia ajatellen.

Charlie hoitaisi kuitenkin sen puolen edustuksen Foreverin kanssa. Tamma oli onneksi rauhoittunut nopeasti sen säikähdyksensä jälkeen takalaitumella ja olin käyttänyt sen vielä klinikalla, sekä hierotuttanut koko hevosen pariinkin otteeseen, joka oli auttanut sen palautumisessa vielä enemmän ja Charlie olikin sanonut että tammassa oli havaittavissa selkeä ero, kun karja oli ajettu lähilaitumelle. Nyt täytyisikin vain toivoa parasta että sama flow jatkuisi kisoissa ja että Willkes pääsisi mahdollisesti maistamaan jopa menestystä tamman kanssa jotta tuo ei olisi ehkä ihan niin nyrpeä päätöksestäni ilmoittaa tuo ja Forever kisoihin.

**

Lauantaina pitkä matkamme tuli lopulta päätökseen, kääntäessäni autoni Orange Woodin portista sisään ja lopulta parkkeeratessani sen muiden trailereiden viereen. Auton ollessa parkissa vedin avaimet virtalukosta ja lähdimme purkamaan tammoja trailerista. Charlien pidellessä Foreverin narua ja Imaghostin narun painaessa omassa kädessäni, lähdimme kävelyttämään tammoja pikaisesti ja löydettyämme erään hieman rauhallisemmalta vaikuttavan reitin, ei edellämme kävelevästä parivaljakosta voinut erehtyä kovinkaa paljoa.

”Dewn!” korotin hieman ääntäni ja toivoin että Center kuulisi minut. Onnekseni toinen käänsikin päänsä ääneni suuntaani hieman ihmetellen kuka tuota kutsuisi, mutta rekisteröidessään äänen lähteen tuo pysähtyi ja päästessämme lähemmäs miestä tuon kasvoilta oli luettavissa tervetulleeksi osoittava ilme. 
”Haittaako jos liitytään seuraan? Ajateltiin antaa tammoille vähän liikettä ensin kun takana on kuitenkin pitkä matka” nostin kysymyksen ilmoille vinkaten samalla kohti takanamme seisovia Charlieta ja Foreveriä.
”Jeah. Ei mekään pitkään kävellä, mutta seuraan mahtuu siitäkin huolimatta”

Kävelyn aikana vaihdoimme hieman kuulumisia Dewnin kanssa niin yleisellä tasolla, kuin myös hevosten kohdalla ja siitä meillä olisikin riittänyt juttua vaikka muille jakaa. Kerroin Centerille mitä olimme tehneet Imaghostin kanssa, kuin myös suunnitelmistani mustangin kanssa tulevaisuudessa, kunhan varsa vain kasvaisi vielä hieman ja sen kanssa voitaisiin siirtyä seuraavaan vaiheeseen koulutuksessa.

Ennemmin kuin kumpikaan meistä olisi halunnut, tuli tallipiha vastaan ja minun ja Imaghostin oli aika valmistautua omaan luokkaamme, Charlien palatessa trailerille varustamaan Foreveriä omaan luokkaansa. Yllätyksekseni Dewn ja Honey jatkoivat kanssamme samaan suuntaan.

”Tuutko todistamaan miten pikkutamma käyttäytyy?” Heitin Dewnille, rapsuttan samalla vaivalloisesti Imaghostin kaulaa, kipsin rajoittaessa tehokkaasti sormieni liikerataa. 
”Ehkä vähän sitäkin. Me käydään myös kokeilemassa Honeyn kanssa onneamme kilpa-areenalla” Center vastasi korjaten stetsoninsa asentoa. Lopulta minut ja Imahgost kuulutettiin ensimmäisenä areenalle ja yllätyksekseni nuorikko käyttäytyi kuin järkevinkin hevonen ja kaikelta epämääräiseltä pöllöilyltä säilyttiin melkein loppuun asti, jolloin Imaghost päätti säikähtää jotain, kavahtaen takasilleen ja heittäen minut kääntyessään tutustumaa Orange Woodin kentän pintaan. Kierähdin mahdollisimman nopeasti hieman kauemaksi tamman jaloista, ennen kuin kömmin pystyyn ja pääsin taluttamaan puhisevan, mutta jo onneksi rauhoittuneemman pikkutamman trailerille. Lastattuamme Imaghostin, kerkesimme hengähtää Charlien kanssa muutaman luokan ajan, ennen kuin oli aika pistää Forever valmiiksi ja päästää Charlie lämmittelemään tamman kanssa. 

Charlien lämmitellessä Foreverin kanssa, siirryin itse kentän laidalle seuraamaan edeltävän luokan loppua ja cuttingin alkua. Jossain kohtaa näin silmäkulmastani liikettä ja kääntäessäni katsettani vierelleni ilmestyneeseen henkilöön huomasin Raicyn saapuneen vierelleni.

”Dewn kertoi että sulla oli vähän tapahtumarikas luokka?” 

”Nuorten hevosten ilot. Tylsäksihän tämä kävisi jos nää ois ku herran enkelit” 

Seisoimme hetken katsellen luokkaa ennen kuin palasin ääneen. 

”Tutustuin muutes siihen luomurehuohjelmaan mistä puhuit silloin kuun alussa, ja pakko kyllä myöntää että meikäläinen oli enemmän kuin väärässä sen suhteen. Ei se nyt ollutkaan lopulta niin vaikeaa ja monimutkaista ymmärtää kuin miltä se oli aikaisemmin näyttänyt, toisaalta nyt tuota aikaa on ollut vähän enemmän kuin normaalisti sattuneesta hidastavasta syystä” Raicy ei kääntynyt katsomaan minua, enkä tiennyt oliko tuo mielissään erävoitostaan, vai olinko luovuttanut liian helpolla loppupeleissä, mutta ainakin alkuperäistä keskusteluamme muistellessa en ollut päästänyt kylläkään Centeriä helpolla, sillä Alexiina oli joutunut tulla jo hieman toppuuttelemaan kiivaahkonakin käyvää sananvaihtoamme ja olikin ainakin omalla kohdallani mennyt pieni hetki, että olin saanut omat kierrokseni laskettua ja saatoin taas keskustella ihmisten kanssa normaalisti.

Lopulta Charlie ja Forever kuulutettiin kisa-areenalle ja tuolla ei mennyt suoritukset kyllä yhtään oman tasonsa mukaan, mutta olihan kyseessä hänen ensimmäiset kisansa, joten rutiinin puute oli varmasti oma osansa. Miehen suoritettua luokkansa oli aika pakata myös appaloosatamma traileriin ja juuri kun olimme tekemässä lähtöä Alexiina ja Dewn saapuivat autollemme.

”Olethan Tyler kunnossa? Dewn kertoi mitä kävi” naisen katseesta paistoi huoli. 
”Joo, egohan tuossa oli kovimmilla, mutta eiköhän se parane ensi kertaan mennessä” 
”Jeah. Tää taitaa olla sun? Löyty tuolta kentän laidalta äsken ja meidän kenenkään se ei ole” Dewn piti ojennetussa kädessään mustaa, jo mudan ja elämän tahrimaa stetsonia, jonka tunnistin omakseni (totta puhuen se oli Trevorin, mutta tuollapa ei sille tarvetta ole) 
”Ah joo, se taisi lentää siinä rytäkässä. Kiitos” otin hatun miehen käsistä. 
”Hyvä että kaikki selvisi ja oli mukava nähdä teitä molempia ja Imaghostia. Toivottavasti nähdään vielä joskus tammaa kisa-areenoilla vaikka debyytti ei ollutkaan kovin imarteleva” 
”Kyllä me vielä kisaillaan. Kuten Raicyllekkin mainitsin niin tylsäähän tää olis jos nämä olisi kuin herran ajatus. Vähän vain rutiinia alle niin hyvä tulee”

Vaihdettuamme heipat puolin ja toisin oli aika kääntää auton nokka kohti seuraavaa kisapaikkaa ja Autumn Championshipsiä.