Tapahtunut myöhemmin 06.02.2022
Kitty tuntui unohtaneen minut kokonaan. Hyvä jos mä olin nähnytkään toista torstain jälkeen. Me oltiin viestitelty ihan normaalisti aina siihen asti että Kitty oli ilmoittanut että se lähtisi vetämään liinatuntia. Sen jälkeen mä en ollut kuullut Kittystä oikeastaan mitään ja samanlainen radiohiljaisuus oli aikalailla edelleen päällänsä. Olihan Kitty jossain kohtaa laittanut minulle jotain viestiä, mutta oikeastaan ennen eilistä mä en ollut nähnyt Kittyä suuremmin edes tallilla. Toki meidän aikataulut varmasti menivät ristiin koska mä tein pitkää päivää laaksossa kun me oltiin saatu Raicyltä muutama ylimääräinen työtehtävä hoidettavaksi ja niissä meni hieman pidempään kun hoidimme niitä kahdestaan Joshin kanssa.
”Onko kaikki kunnossa?” Josh oli kysynyt minulta lähtiessämme aamulla laaksoon.
”Mhmmm… nukuin vain huonosti. Kyllä mä selviän.” Tiesin että olisi epäreilua jättää Tomford tekemään työt yksin ja vaikka ehkä peli olisikin ollut järkevintä viheltää poikki, mä nousin silti HHn selkään ja me suunnattiin töihin kuin kaikkina muinakin päivinä siihen asti. En mä ollut maininnut kenellekkään mitään siitä vaihdellen pistävästä tai puristavasta tunteesta joka mun rinnan vallitsi aina satunaisesti ja pahimmillaan vaikeutti mun hengittämistä hetkellisesti. Mä toivoin että ne oireet menisivät muutamassa päivässä ohitse, tai viimeistään silloin kun mä saisin hoidettua kaikki asiat siten että mulla jäi vähän enemmän aikaa nukkumiselle kuin mitä mä tällä hetkellä kerkesin unta saamaan vuorokaudessa.
Palatessamme laaksosta mä näin yllätyksekseni Kittyn ja jonkun vaalean tytön, jolla oli useita tatuointeja kasvoissaan, juttelevan käytävällä. Mä olin saanut hoidettua hh:n pois sekä olin jo harjaamassa Imaghostia jotta voisimme jatkaa Dewnin kanssa pikkutamman kouluttamista. Olin saanut nuoren Centerin juttuihini ihan sattumalta eräänä päivänä ja muistin Alexiinan joskus maininneen siitä, että tuon omaa alaa oli hevosten kouluttaminen, joten olin kysynyt josko tuolla olisi aikaa ja kiinostusta auttaa Imaghostin ratsutaipaleen alussa. Tokikaan uusia menoeriä budjettini ei olisi enää kestänyt, mutta nyt kun nuori mustangitamma asui taas poikkeuksellisesti kasvattajansa luona, en viitsinyt antaa pikkutamman koulutuksen venähtää ihan liian pitkälle vain oman rahatilanteeni takia.
Harjatessani tummanharmaata mustangia Kitty oli ilmestynyt Imaghostin karsinalle, ja tuo kertoi minulle että oli tavannut yllättäen puolisiskonsa. Vaikka ajatusprosessini kestikin puolitoista kertaa normaalia ihmistä pidempään, mä onnistuin lopulta sanomaan toiselle että sisarukset ovat hieno asia ja että mä toivoin jotta Kitty ja Carrot – niin kuin tuo oli siskostaan puhunut – onnistuisivat tutustumaan toisiin kunnolla. Kittyn puhetulva jatkui ja jatkui, kunnes mun oli pakko lopettaa se, sillä Dewn odotti jo ihan varmasti meitä ja päästessäni ulos tamman karsinasta, huomasinkin oljenvaaleat hiukset omaavan miehen odottavan meitä. Taluttaessani nuorta tammaa lähemmäksi toista, se sama pudistava kipu palasi rintaani ja mun oli pakko hengittää pinnallisesti. Nuoremman Centerin harmaissa silmissä vilahti epäilys, mutta mä yritin olla huomaamatta sitä, sillä kipu laantuisi kuitenkin kohta.
Imaghost oli itsepäisin hevonen ikinä, jonka mä olin tavannut ja emme olleet oikeastaan edenneet tamman kanssa askeltakaan. Kaikki asiat tuntui siltä että ne piti purkaa useaan pienempään palaan tamman kanssa ja silti niiden esittely sille oli yksi työ ja tuska. Kuitenkin jotain pientä edistykseen viittaavaa oli huomattavissa, sillä nyt tammaa sai jo lähestyä satulan kanssa, vaikka se protestoikin heti, kun mikään osa satulasta edes hipaisi. Tuokiomme nuoren tamman kanssa olivat olleet lyhyitä, ja ne olivat loppuneet oikeastaan jo siihen, kun tamma ei ollut reagoinut mitenkään satulaan, vaan vaikuttanut hyväksyvän sen lähelleen. Imaghostin ratsutiestä tulisi pitkä ja kivinen enkä mä tiennyt että olisiko minulla minkään sortin paukkuja viedä tammaa eteenpäin. Siitä, milloin Raicy olisi palaamassa töihin ei ollut mitään varmuutta joten aika nuoren kouluttamiselle olisi toisaalta myös ainakin siihen asti rajallista.
Harjatessani tummanharmaata karvaa vielä uudelleen, totuttaakseni tamman siihen että hoitaminen tapahtuisi ennen kuin mitään kävisi ja vielä senkin jälkeen, ajatusteni sekamelskasta nousi mieleen Kitty ja tuon sisko. Mä en voinut edes kuvitella miltä tuntuisi jos me Trevorin kanssa saataisiin tietää, että meillä olisi salattu pikkusisko tai -veli. Kipakasti liikahtava mustangitamma palautti minut kuitenkin takaisin tähän hetkeen, ennen kuin jätin sen yksin karsinaansa ja suuntasin takaisin omalle tilalleni jatkamaan tallin rakenteiden purkamista sekä uusien karsinoiden suunnittelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti