sunnuntai 27. joulukuuta 2020

27. Satoja maileja, kymmenen päivää westerniä ja vähän pooloa


11-27.12.20

Mä en tiennyt että ratsastettuaan melkein puolet elämästään päivittäin voisi silti olla seuraavana päivänä jumissa. Tunteessa ei ollut mitään hauskaa ja mä kirosinkin tarpeen enkkusatulan käyttöön alimpaan helvettiin. Mua ei selkeästi oltu tehty sellaisessa istumiseen ja mä en tajunnut miten velipoikakaan oli saattanut sellaisessa olla ja ratsastaa useita hevosia päivässä. Toisaalta kai Trevorilla oli aina ollut omat motiivinsa kaikkeen ja mene ja tiedä mitä tuon suunnitelmat aina olivat olleet.

”Kaikki okei Tyler?” Kitty kysyi nähdessään saapumiseni talliin kun kävin täyttämässä tammojen rehuastiat. 
”Joo. Yllätti vain tällaisen vanhan että noin parinkymmenen vuoden enemmän tai vähemmän päivittäisen ratsastamisen jälkeen voi silti mennä näin jumiin” vastasin avatessani Imaghostin ruokapurkkia ja kaataessani sen sisällön isompaan astiaan, josta varsa olisi helppo ruokkia. 
”Ah, noh sillä se onneksi lähtee millä se on tullutkin niin eiköhän huomenna olo oo helpompi kun pääset tänään satulaan” Kitty yritti rohkaista samalla kun annosteli tallin hevosten väkirehuja valmiiksi. 
”Toivottavasti. Jos nyt pystyisi edes vähän työskentelemään Imaghostin kanssa olisi jo paljon” huokaisin samalla kun pinosin tammojen ruoka-astiat ja lähdin vaappumaan ulos tallista.

Yritin pitää itseäni liikkeessä sen verran, että alku iltapäivästä saatoin ottaa Imaghostin ja tehtyäni tamman kanssa pienen kävelylenkin Orange Woodsin tiluksilla, päädyin työskentelemään tamman kanssa maasta käsin, ennen kuin oli aika vaihtaa mustangitamma appaloosaan ja alkaa varustamaan Foreveriä uusiin poolotreeneihin. 

Tällä kertaa sain pidettyä itseni vähän paremmin koordinoituna ja pelaamisestani alkoi tulemaankin jotain, vaikka olihan minulla edelleen opeteltavaa uudesta satulasta ja sen säädöistä ja muusta. Kuitenkin tähän treenikertaan saattoi olla tyytyväinen ja onnistuinpa vielä sunnuntaina löytämään hetken satulaan nousuun ja pikaiseen yksin treeniin, ennen kuin oli aika pakata tammat kyytiin ja palata kotiin hakemaan Foreverille western varusteet mukaan ja lähteä suuntaamaan kohti Deadwood Rangersia. Meillä oli tällä kertaa kyseessä vain viikonloppu kilpailut ja viimeisenä päivänä nappasimme tamman kanssa sijoituksen isosta 55 ratsukon luokasta. Olihan tamma ehkä vähän väsynyt Kanadan matkasta ja siellä tapahtuneista treeneistä joten edes yksi sijoitus oli mahtava asia.

Deadwoodista suuntasimme tammojen kanssa Syringa Ranchille, jossa oli edessä koko viikon kisat. Tälläkään reissulla ei suurta menestystä niitetty kummankaan tamman kanssa, vaikka Imaghost sijoittuikin jouluaattona omassa luokassaan. Pitkän reissaamisemme kruunasi tänään pelattu ensimmäinen poolomatsi. Päästessäni pelipaikalle mä parkkeerasin oman autoni Orange Woodilaisten viereen.

”Moi Tyler!” Kitty tervehti aina yhtä iloisesti ja Billy sekä Roi tervehtivät hieman hillitymmin. Varustaessamme ratsujamme puhuimme tulevasta pelistä sekä siitä millaisia tavoitteita (voitto tietenkin) meillä olisi tulevaan peliin, ennen kuin oli aika nousta satuloihin ja lähteä lämmittelemään ratsuja. Forever ei tuntunut ihan niin hyvältä ja energiseltä kuin olin toivonut, mutta ilmeisesti peliareenalle päästessämme tamma taisi ymmärtää että nyt oli tosi kyseessä ja kai jollain karjahevosen mentaliteetillä se sai itsensä vauhtiin.

Ensimmäinen erä meni meidän osalta täydeksi opetteluksi, mutta sen jälkeen homma lähti sujumaan ja sainpa jopa kasattua seitsemän pistettä meidän tiimin tilille yllätyksekseni. Forever toimi pooloratsuna todella hyvin ja tamman kanssa oli helppo toimia pelitilanteessakin, sillä sen ohjattavuus on todella hyvä vaikka se ei lue uudella varustuksella vielä niin hyvin antamiani apuja kuin mitä se western varustuksellaan lukee, mutta ehkä hiljalleen se alkaa herkistymään avuille myös toisellakin varustuksella. Vaikka yritimmekin parhaamme, hävisimme pelin silti täpärästi vain yhdellä pisteellä. 

Kuitenkin kaikki olivat silti tyytyväisiä lopputulokseen vaikka voitto olisikin ollut makeampi. Toisaalta kaikki myös ymmärsivät että tämä oli ensimmäinen kunnon ottelu uudella kokoonpanolla joten siihen nähden lopputulos oli ehkä myös ihan odotettavissa. Loppupalaverin jälkeen olikin aika pakata ratsut autoon ja molempien karavaanien nokat kääntyivät kohti Kanadaa ja Orange Wood Ranchia, sillä vain muutaman päivän päästä edessä olisi vuoden viimeinen western jaoksen cup.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

56. Muutto

Mun synttäreiden jälkeen asiat tuntuivat rauhoittuneen. Tilannetta helpotti sekin, että päivien edetessä Raicy pystyi tekemään kokonaisvalta...