Olin yllättänyt siitä, että Charlie oli tarttunut tarjoukseeni lähteä Birch Bark Ranchille. Mysteerimustangiretki oli osoittautunut omalla kohdallani ihan mielenkiintoiseksi tavaksi tutustua muihin ihmisiin, joten olin aina satunaisesti tutkinut tarjontaa samantyylisistä tapahtumista mieluusti täälä Amerikan puolella ja törmännyt siinä yhteydessä Birch Barkiin. Muutaman sähköpostin jälkeen olin varannut eräältä retkeltä pari paikkaa minulle ja Charlielle ja sen jälkeen vain toivonut parasta että tuo renttu oikeasti lähtisi reissuun kanssani.
Kaartaessani pick up: illani pihaan meitä vastaan asteli eräs mies, jonka epäilin olevan tilan omistaja David.
”David Eckley?” kysyin painettuani stetsonini päähän ja paukautettuani autoni oven kiinni.
”Yup” mies vastasi.
”Tyler Andrews ja tuo on Charlie Willkes” esittelin itseni ja Charlien toiselle.
”Te olitte tulossa vaellukselle? Seuratkaa vaan mua niin mä näytän teille tilat ja hevoset, jotka on varattu teille tälle retkeä.”
Birch Bark oli paljon isompi farmi kuin kotitilani, mutta toisaalta myös toiminta oli ihan erilaista ja olikin toisaalta mukavaa päästä näkemään toimintaa isommassakin kaavassa, vaikka se samalla nostikin mieleeni kysymyksen siitä, että olisiko meno voinut olla sitä myös kotona jos se eräs renttu olisi siellä missä hänen pitäisikin eikä toisella puolella maailmaa. Jatkoimme matkaamme Davidin perässä ja mies kertoili meille ranchista ja kaikesta mitä siellä oli ja tapahtui ennen kuin saavuimme tallille. Tallissa oli jo muutama ihminen varustamassa ratsujaan ja David esittelikin meille Criollo tamma Sanchia Lymien eli Sian, jota mies oli ajatellut Charlien ratsuksi, sekä Quater tamma May Bellen eli Mayn, jonka mies oli varannut käyttööni.
Vaihdettuamme muutaman sanan hevosista David jätti meidät laittamaan ratsumme kuntoon ja vaikka saavuimmekin paikalle muiden jälkeen, olimme silti oppineet onneksi olemaan huolellisia mutta nopeita ja ratsumme olivatkin valmiita samaan aikaan muiden kanssa, joten saimme vain kiristää vyöt ja nousta selkään merkin saatuamme. Kolmella muulla retkelle osallistuvalla ratsukolla ei ollut niin suurta kokemusta ratsastamisesta, saivat nuo kulkea letkan edessä kärjessä ratsastavan Davidin takana, ja me jäimme Charlien kanssa pitämään perää.
Parin tunnin retkemme kierteli komeissa vuoristomaisemissa ja erilaisilla reiteillä mitä ei ihan joka päivä päässyt kotona ratsastamaan. Keskustelu minun ja Charlien välillä kävikin välillä tiiviinä huomautellessamme toisillemme asioista tai muuten vain piikitellessämme toisiamme tavalla, jolla olimme tottuneet toisiamme piikittelemään. Kuitenkin kaikki hyvä loppuu aikanaan ja pian Birch Bark Ranchin tilukset tulivat taas eteemme. Pysäyttäessämme ratsumme tallin eteen heilautin itseni alas satulasta ja kiitin hieman happamalta näyttävää ratsuani rapsutuksilla, ennen kuin löysäsin vyön ja lähdin taluttamaan sitä takaisin hoitopaikalle muiden perässä.
Hoitaessamme ratsujamme David tuli kyselemään meiltä mielipidettämme retkestä ja kerroin toiselle että se oli ollut hieno kokemus ja kiitin mahdollisuudesta päästä mukaan. Charlie nyökytteli myötäillen sanojani ja kunhan ratsut olivat hoidettu ja palautettu omiin laumoihinsa oli aika aloittaa paluumatka kohti Texasia ja omaa pientä ranchia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti