lauantai 5. syyskuuta 2020
10. Mennyttä ja tulevaa
Mennyt vuosi on ollut jotenkin hullu. Tai siis onhan tätä hulluutta vielä muutaman kuukauden edestä jäljellä, mutta silti.
Vuoteen on mahtunut kaksi yllättävää hevosostosta Forever Shinen sekä OWR Imaghostin merkeissä. Imaghost muuttaa kotiin vasta ensi kuun puolella tai myöhemmin tämän vuoden puolella, täytyisi varmaan viestitellä Aleksiinan kanssa tammasta ja sen asioista. Joitain päivityksiähän olen tammasta saanutkin aina välillä, mutta eipä noin pienestä kovinkaan paljoa ole ollut kerrottavana mutta ilmeisesti ihan järkevä hevosen alku olisi kyseessä, vaikkakin hieman kovapäinen.
Trevorinkin kanssa ollaan saatu taas vaihteeksi asiat sovittua ja omalla tavallaan ollaan molemmat tultu siihen lopputulokseen että osa tästä kiukuttelusta toista kohtaan johtuu vain siitä että molempia vituttaa tieto siitä että tuo ei pääse mahdollisesti vielä pitkään aikaan kotiin. Tai mene ja tiedä missä tuon virallinen koti on nykyään kun velipoika on kuitenkin asunut Suomessa jo niin pitkään, mutta tilanteessa missä on tottunut että tuo käy kotona vähintään kerran vuodessa ei tällainen pidempi erossa olo ole se maailman paras varsinkin kun tuota oltaisiin tarvittu täälä tekemään päätöksiä ja kantamaan kortensa kekoon.
Mitään suurempia suunnitelmia ei loppuvuodelle ole, mahdollisesti jotain kisoja ja sitten reissu hakemaan tammaa Kanadasta. Ehkä tuo Willkesin retalekkin täytyy ottaa sille reissua mukaan ihan vain apukäsiksi jos varsa pistää matkalla ranttaliksi trailerissa…
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blue ei ollut todellakaan missään kauniissa kasvunvaiheessa. Vaikka nuori mustangitamma olikin kasvanut suhteellisen tasaisesti, oli sekin k...
-
Varsan syntyminen oli omalla tavallaan täysi yllätys. Forever ei ollut antanut mitään merkkejä siitä, että varsominen olisi käynnistymässä, ...
-
Me oltiin päästy tammojen kanssa perille Deadwoodiin pitkän ajon jälkeen. Vaikka mua väsyttikin, mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa...
-
Tuotos Vipoksen ensimmäiseen tuotos otteluun 06.02.2021 Mä en tajua miten kukaan voi elää pakastimessa useamman kuukauden vuodesta. Lumi ja ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti