Päästessämme illalla Cattle campille parin viimepäivän koettelemukset alkoivat tuntumaan kehossani. Tai siis olihan sellainen omanlaisensa kireys ja jomotus tuntunut lihaksissani jo viimeisen parin tunnin ajan, mutta tiesin kaikkien kolotusten johtuvan vähintäänkin aamuisesta putoamisestani. Vaimeasti älähtäen laskeuduin alas tammani satulasta, taputtaen sitä pikaisesti kaulalle ennen kuin siirryin satulavyön pariin ja löyhäsin sitä vähän.
Silmäkulmastani näin, miten Raicy katsoi minua, mutta ei kuitenkaan kerennyt luokseni asti, Mikaelin pysäyttäessä toisen ja miesten aloittaessa jonkin palaverin. En kuitenkaan päässyt täysin eroon Centereistä, Dewnin saapuessa luokseni.
”Kaikki ok?”
”Still alive. Vähän vain kipeä kaikkialta sen putoamisen vuoksi” vastasin toiselle lyhyesti, sillä en toisaalta halunnut puhua päivän tapahtumista enään. Yllättäen Dewn ymmärsi vihjeeni, vaikka olisin voinut muuta ajatella tuosta miehestä, jonka epäilin olevan minua pari vuotta nuorempi. Vaikka Dewn vaikuttikin siltä että olisi halunnut sanoa vielä jotain kääntyessään pois ja lähtiessään taluttamaan ratsuaan kohti majapaikkaa, jätti tuo mielipiteensä itselleen ja huokaistuani raskaasti käänsin myös oman tammani ympäri ja talutin sen muiden perään.
Hoitaessani ratsuani yöpuulle, näin miten Raicy vilkuili minua välillä mutta ilmeisesti Dewn oli kertonut isälleen kaiken olevan ok, vanhemman Centerin jättäessä minut rauhaan. Seuraavana päivänä olisi onneksi retken viimeinen osuus edessä, vaikka pakko oli kyllä myöntää että kaikessa mielenkiintoisuudessaan retki oli ollut mukava vaikka tällaiset sosiaaliset kokoontumiset eivät olleetkaan ihan niitä omialtaisempia tilaisuuksia minulle. Ehkä sitä voisi ennen lähtöään esittää vielä puolittaisen kutsun siitä että muut voisivat hyvin tulla vierailemaan myös omalla ranchillani jos sattuisivat ikinä mistään syystä Texasiin ilmaantumaan, ihan vaikka vain sitten ärsyttääkseni Trevoria.
Viivi ja Luka olivat uppoutuneet johonkin keskusteluun, samaten kuin myös Dewn, Raicy ja Mikael syödessämme iltapalaa, joten ainoat hiljaiset koko porukassa olivat vain minä ja Majiná. Ollessani maailman surkein aloittamaan keskusteluja, olin tyytyväinen siitä että Ansamaa avasi pelin kysymällä mielipidettäni retkestä. Keskustelumme oli juuri vasta pääsemässä alkuun, sillä Ansamaa oli taitava keskustelija ja tuo osasi valita sanansa tavalla, jolla keskusteleminen täysin tuntemattoman ihmisen kanssa ei ollut väkinäiseltä tuntuvaa, vaan oikeastaan ihan luontevaa. Kuitenkin Raicy ilmoitti että olisi aika painua pehkuihin jotta pääsisimme ennen puoltapäivää ylöskin, joten jouduimme lopettamaan keskustelumme kesken.
Ennen nukahtamistani pohdin että täytyisi kai useamminkin poistua kotoa sosiaalisiin tilanteisiin jotka eivät olisi kisoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti