8. Mysteerimustangi retki

Tamma ei tuntunut tänään yhtään hyvältä ratsastaa. Jo varustaessa Forever Shine oli ollut normaalia säpsympi ja se oli melkein murskannut varpaani. Itse en olisi ollut sellaisella tuulella että olisin jaksanut tammani käytöstä, mutta toivoin että kunhan vain pääsisimme liikkeelle tammani rauhoittuisi.

Katsellessani muita ryhmään kuuluvia ratsukoita, ei ainakaan Australiasta paikalle saapunut Benjamin näyttänyt siltä että mies olisi nukkunut kovinkaan paljoa yöllä. Toisaalta samaa ei voi sanoa minustakaan, sillä omakaan uneni ei ollut mitään maailman syvintä. Dewn ja Raicy näyttivät olevan yllättävän skarppeina, vaikka tällaisen reissun järjestäminen ei voisi olla helppoa, varsinkin kun mukaan oli viime hetkellä ilmoittautunut mukaan vielä nuori Luka de la Gardie. Toisaalta retkellä mukana oleva Mikael oli Orange Woodilaisia, joten mies olisi molemmille vetäjille tuttu ja varmasti helpottaisi stressaamista. Viimeisenä katseeni siirtyi retken naisväkeen, Majináan sekä Viiviin. Viivin ratsu näytti ihan mukavalta, mutta Majiná Ansamaan ratsu oli sellainen, jota en ollut ikinä tavannutkaan. 

En ollut päässyt juttelemaan muiden reissuun osallistujien kanssa vielä kovinkaan paljoa, keskustelut olivat tähän asti koskeneet pitkälti reissuamme sekä Imaghostia. Varsinkin perjantaina tammasta oltiin käyty pitkiä keskusteluja Mikaelin kanssa, miehen yhdistettyä minut juuri siksi Tyler Andrewsiksi joka oli ostanut tuon mustangitamman. Ajatukseni keskeytti kuitenkin Raicyn huutama käsky ratsautua ja eipä siinä auttanut kuin painaa kulahtanut stetsonini päähän paremmin ja nousta tammani satulaan. 

Jo liikkelle lähtiessä tamma oli sellainenkin tanssija, että tiesin jotta reissusta ei tulisi helppo. Yritin minimoida tammani tanssimista istumalla syvemmälle satulaan, mutta silti se kiemurteli allani sen verran että sain vain odottaa milloin Andrewsin poika pääsisi maistelemaan tomua. Pari tuntiahan siinä menikin, ennen kuin tämän pojan aika palata - kirjaimellisesti- maanpinnalle ja ennen kuin tajusinkaan sitä itsekään, makasin selälläni maassa, kädessäni Forever Shinen oikea ohja ja stetsonini jossain takanani.

”All good?” Raicy talutti Rickyn luoksemme, katsoen minua huolestuneena, vaikka katseessa oli ehkä myös vilahdus kiukkua. Ei niin ketterästi nousin ylös maasta ja pudistelin enimmät tomut farkuistani, ennen kuin poimin entistä röyttäntyneemmältä näyttävän stetsonini ja painoin sen päähäni, välittämättä puolesta kilosta tomua, joka oli sitä peittämässä.

”Yup. Tamma on vain vähän säpsy jostain syystä” vastasin brunetelle joka tutkaili minua hetken, ennen kuin käänsi katseensa tammani suuntaan. Pohdittuaan asiaa hetken ja hieraistuaan pikaisesti niskaansa Raicy tiputti oman ratsunsa ohjan maahan ja siirtyi käymään tammani lävitse milli milliltä tarkistaen että kaikki varusteet sopisivat ja että tammalla ei olisi haavoja tai hiertymiä missään väärässä paikassa. Lopuksi mies kävi vielä tamman jalat yksi kerrallaan lävitse testaten että kengät ovat varmasti hyvin kiinni, eikä minkään alla ollut kiveä jumissa, joka voisi painaa säteeseen tai kavionpohjaan. 

”Forever Shine vaikuttaisi olevan kunnossa. Koita pitää se hallinnassa loppumatkan.” Raicy tuumasi noustessaan Rickyn selkään ja kääntäessään ratsunsa kohti keulaa. Ponnistin itse myös tammani selkään ja jostain syystä nyt se oli paljon rauhallisempi ja rennompi ratsastaa, eikä se yrittänyt tanssia koko ajan pois altani. Pirun eläimet…