Olin jostain syystä ilmoittanut minut ja Forever Shinen summer champions kisoihin Coloradoon. Kisat olisivat joko muutaman tunnin juttu tai sitten reissussa vietettäisiin muutama päivä. Keskiviikkona Charlie tuli loppuviikoksi farmille ja mies asuisi mökissäni siihen asti että palaisin reissustani. Mies oli kuulostanut soittaessani siltä että toisella olisi jotain ongelmia paratiisissa, mutta en udellut enempää, sillä miehen ongelmat eivät kuuluisi minulle niin pitkään kun ne eivät vaikuttaisi hänen työskentelyynsä.
Annettuani toiselle vielä viimeiset ohjeet nousin pick uppini hyttiin ja aloitimme tammani kanssa pitkän ja hitaan matkan kohti Coloradoa. Matkalla tuli pysähdyttyä muutaman kerran juottamaan tammani, sekä kerran ottamaan sen hieman oikomaan jalkojaan. Lopulta illasta pääsimme perille tallille, josta olin vuokrannut tammalleni tallipaikan ja josta olisi aamulla vielä puolen tunnin ajo Birch Bark Ranchille.
Keskiviikkona olikin sitten aika suunnata Ranchille kilpailuihin. Jo lastatessani tammaani traileriin se ei vaikuttanut olevan kovinkaan rento ja normaali oma itsensä ja kisapaikalla tamma steppaili ja hössötti siihen malliin että tiesin jo ennen satulaan nousemista että tästä ei tulisi mitään. Poimiessani joskus aikoinaan mustan stetsonini tamman satulan nupista ja sipaistessani pitkäksi päässeet hiukseni taaksepäin ennen kuin painoin hatun päähäni huokaisin raskaasti ja ponnistin tammani satulaan. Pyytäessäni tammani liikkeelle se vain tanssi allani ja olin ihan valmis jättämään leikin kesken, mutta päätin kuitenkin lopulta ainakin käydä kokeilemassa miten tamma reagoisi kisa-areenaan.
Kisa-areenalla meno ei ollut kovinkaan paljon parempaa ja vaikka Forever Shine lähtikin tekemään hyvää suoritusta, ei se lopulta päätynyt hyvin. Juuri kun olimme aloittamassa hakemaan ensimmäistä vasikkaa, jostain kuului jokin sellainen pamaus, joka sekoitti tammani pakan täysin ja se kavahti yllättäen pystyyn. Vaikka olinkin tottunut siihen että välillä hevoset saattoivat kadota mihinkä ilmansuuntaan tahansa, en silti ollut osannut varautua tähän ja niin olikin Andrewsin poika syömässä tomua. Päästyäni takaisin jaloilleni poimin parin metrin päähän lentäneen stetsonini matkaani, hain ratsuni ja poistuin vähin äänin kentältä ja suuntasimme trailerille ja kotiin, sillä puolen pisteen tuloksella ei jatkoon pääsystä tarvinnut haaveilla. Torstaina aamusta saavuimme tamman kanssa perille ja Charlie ei onneksi kysellyt isompia aikaisesta paluustamme, vaan jatkoimme nuoren kanssa töitä normaalin suunnitelman mukaan.
Kysyessään olisiko ok että hän viettäisi silti loppuviikon mökilläni kerroin että se kävisi edelleen ja että voisin itse ihan hyvin nukkua päätalolla vanhassa huoneessani muutaman yön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti