Tokihan mua mietitytti että miten mä tulisin selvitymään päivästä, varsinkin kun mä en ollut vetänyt tuollaisia päiviä oikeastaan ikinä. Normaalisti kaikki tällaiset olivat Raicyn vedettäviä, mutta toisen vasta ollessa palaamassa takaisin työnteon pariin, oli Alexiina kysynyt multa ottaisinko mä Raicyn saappaat täytettäväkseni. Onnekseni asiat, joita vieraille täytyi näyttää, olivat ihan arkisia ja HH oli oppinut ne myös sen verran hyvin että ori toimisi melkein ajatuksen voimalla. Lähtiessäni johdattamaan porukkaa kohti laaksoa, mä mietin että mihin mä olin itseni laittanutkaan. Kuitenkin päästessämme laaksoon ja kertoessani mistä kaikessa oli kyse, tutusta asiasta puhuminen tuntui olevan onneksi helppoa. Kaikki meni onneksi hyvin ja kaikki palaisivat takaisin ranchille yhtenä palana enkä mä saattanut kuin toivoa että mä olin onnistunut tehtävässäni.
Palattuamme takaisin ranchille, oli aika hoitaa hevoset pois ja sen jälkeen valmistautua illalliseen sekä illanviettoon Tamulissa. Ilta Tamulissa oli sujunut ihan sulavasti ja kaikilla tuntui olevan suhteellisen hauskaa. Kittyllä oli vauhti päällä ja tuo viihtyi Aurora weekin vieraiden kanssa. Mä istuin tiskillä ja join vesilasiani pienillä hörppäyksillä. Juoma ei ollut se mun ensivalintani, mutta mun oloni ei ollut pitkään kovinkaan mairitteleva joten mä en uskaltanut sekoittaa enää alkoholia pakkaan. Muiden juhlinnan seuraaminen oli ollut jo viimeiseen tunnin verran tylsää, ja mä ajattelin että mä hipsisin vain kotiin nukkumaan jotta mä jaksaisin herätä töihin seuraavana aamuna.
Kävellessäni kohti Tamulin ulko-ovea, jo päiviä mun rinnassani ollut pistävä tunne tuntui vahvistuvan. Pisto muuttui hiljalleen pudistukseksi ja se tuntui vaikeuttavan mun hengitystäni, ja mä jouduin ottamaan tukea ovenpielestä. Joku tuli kysymään multa että olinko mä kunnossa enkä mä tiedä vastasinko mä mitään tai mitä kävi, sillä seuraavan kerran kun mä näin jotain, mä olin jossain muualla kuin Tamulissa. Makasin selkeästi sängyssä ja korjatessani asentoani ymmärsin että olin terveyskeskuksessa, mutta se, että miksi olin sinne joutunut oli täysin pimeän peitossa.
Mä en tiennyt että kauanko mä vain makasin paikallani, kunnes ovi aukesi ja sisään asteli ilmeisesti sairaanhoitaja.
”Täälähän ollaan herätty. Millainen olo sinulla on?”
”Hyvä. Mä en vain ymmärrä miksi mä olen osastolla? Tai kun en mä muista että mulle olisi käynyt mitään?”
”Sinut tuotiin tänne eilen rytmihäiriöiden vuoksi. Olit romahtanut Tanssivaan Muuliin” sairaanhoitaja kertoi, antaen katseensa vaihdella minussa sekä papereissani. Tieto oli yllättävä, sillä mä muistin olleeni Tamulissa, mutta oikeastaan mitään sen jälkeen mä en muistanut kunnolla. Kyselin sairaanhoitajalta siitä, mitä tulisi tapahtumaan ja tuo sanoi että lääkäri olisi aloittamassa pian kierroksensa, joten mä saisin viimeistään siinä kohtaa lisää tietoa. Ehkä tuntia myöhemmin lääkäri saapuikin paikalle ja me puhuttiin siitä, mitä viime yönä oli tapahtunut sekä tietenkin miten hommat jatkossa menisivät. Lopulta lääkäri sanoi että jos seuraavan parinkin tunnin aikana mun EKG käyrät näyttäisivät hyvältä, mä voisin päästä kotiin.
Kotiuttamisen aikana mä sain ohjeet jatkosta, sekä muutaman päivän sairaslomaa, jotta mä voisin ottaa vähän rennommin ja antaa keholleni aikaa palautua jotta rytmihäiriöt eivät alkaisi uudelleen. Palattuani takaisin Orange Woodiin, tiesin että edessä olisi mahdollisesti selitykset siitä, mihin mä katosin edellisenä iltana. Varustaessani HH:ta jotta saatoin palata takaisin töihin jonkin selityksen kera, mä toivoin että en joutuisi lopulta selittämään asiaa ollenkaan tai että vähintäänkin saisin selitykseni helposti lävitse ilman että totuus tulisi esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti