12.11.2021
Mä olin sopinut Raicyn kanssa jotta mä tekisin tänään paria tuntia lyhyemmän päivän jotta mä kerkeäisin hyvin käymään vielä virastoaikana kiinteistönvälittäjän luona. Papereiden allekirjoittaminen ei ollut kovinkaan pitkä prosessi ja lopulta mulla oli allekirjoitetut kauppakirjat, sekä avaimet mun uuteen kotiin käsissäni. Oli omalla tavallaan outo tunne kävellä ulos talon omistajana, sillä mä en ollut ikinä omistanut mitään mitä voisi verrata asuntoon tai taloon viittaavaa vaan ainut mun omaisuus tähän mennessä oli ollut pääasiallisesti vain mun autoni sekä hevoset.
Ennen kuin mä palasin takaisin ranchille mä pysähdyin kauppaan ostamaan muutaman pienen jutun. Kello oli sen verran paljon että Kitty oli jo päässyt töistä joten mä lähdin etsimään toista ja houkuttelin sen mukaani. Tokikaan Kittyä ei tarvinnut kovinkaan paljoa houkutella jotta sen sai mun mukaani. Mun käynnistäessäni autoni Kitty ihmetteli hieman mihin me oltiin menossa ja mun hiljaisuus ei ainakaan saanut sen ihmettelyä helpottumaan. Varsinkin kun mä käänsin autoni asfaltoidulta tieltä hieman kuoppaisemmalle metsätielle, joka johti pienen tilan pihaan. Sanomatta sanaakaan mä parkkeerasin autoni tilan pihaan ja sammutin moottorin ennen kuin mä avasin oman turvavyöni ja valmistauduin nousemaan autosta. Ennen kuin mä paukautin oven kiinni, mä poimin takaani muovipussin, jonka mä olin sinne jättänyt kauppareissultani ja jäin nojailemaan autoni keulaa vasten, odottaen jotta Kitty seuraisi esimerkkiäni.
”Mitä me täälä tehdään? Saataisko me edes olla täälä?” Kitty ihmetteli mutta mä en vastannut toiselle, viitoin vain seuraamaan ja jatkoin ulko-ovelle. Kaivelin farkkujeni taskusta hyvin surkean näköisen avainnipun, ennen kuin asettelin toisen avaimista lukkoon ja käänsin sitä, työntäen lopulta oven edelläni auki ja astuessani sisään sekä naksauttaessani taskulampun päälle. Mä olin saanut pari kynttilää sytytettyä ennen kuin mä kuulin askeleita takaani ja käännyttyäni hieman huomasin että Kitty oli viimein astellut sisään. Toinen katseli hieman hämillään ympärilleen ja mä käytin tilaisuuden hyväkseni ja kaivoin kauppapussista vielä olutpullon, jonka avasin, ennen kuin jaoin sen sisällön kahteen mukiin, jotka olin käynyt nappaamassa leiriaitalta mukaani valmistellessani pikaisesti tätä iltaa.
”Tervetuloa mun luo” mä hymyilin ojentaessani toista mukia Kittylle.
”Siis wait. Mitä? What? Häääh???”
”Mä kävin tänään allekirjoittamassa kauppakirjat tästä tilasta. Joten nyt mun jäännistä Kanadaan tulee vähän konkreettisempaa. Laittoahan tää vaatii, mutta eipä mulla oo onneks mitään kiirettä saada tätä valmiiksi” mä annoin katseeni kiertää sen verran huoneessa kun sielä näki hämärässä valaistuksessa.
”Vähä siistii! Hei onnea!”
”Kiitos. Kukaan muu ei toki vielä tiedä siitä että mä oon ostanut tän tilan koska mä en halunnut kertoa siitä vielä eilen vaikka tarjous hyväksyttiinkin jo alkuviikosta.”
”Ai sen takia sä oot ollut niin vaikea koko viikon!”
Mä esittelin Kittylle parhaani mukaan päätaloa, vaikka se olikin vähän hankalaa taskulampun valossa. Lopulta me päätettiin palata Orange Woodiin ja mä sammutin kynttilät, ennen kuin me poistuttiin ulos ja mä lukitsin ulko-oven perässäni.
”Vitsit sä ootat varmaan onnessas että pääset muuttaan tänne ja saat Chipin ja HHn ja Imagen ja Forriksen tänne” Kittyn puhetulva alkoi uudestaan.
”Itse asiassa… Chip ei muuta tänne. Se jää Orange Woodiin. Raicy osti sen Alexiinalle.” Kittyn katseesta oli huomattavissa hämmennys.
”Chip tuli mulle myyntitoimeksiannoksi joten ei sen pitänytkään olla ikinä mulla pitkään. Enhän mä ruunan myynnistä niin hyvää siivua saanut kuin mitä mä olisin voinut, mutta mä tiesin että se saisi parhaimman mahdollisen kodin ja ne muutamat sadat dollarit mitä mä sain siitä diilistä, auttoi mua kuitenkin ostamaan tän tilan.”
Ilmeisesti yllätysten määrä sai Kittyn kerrankin sanattomaksi ja me ajettiin (melkein) hiljaisuuden vallitessa takaisin Orange Woodiin, vaikka mun vierelläni istuva Kitty yrittikin aloittaa useamman ”mitä sitten? mitä jos? Entä kun? Ootko ajatellut?” kysymyksen. Totta puhuen tuleva pelotti mua suuresti, mutta ehkä mahdollisuus sille että mä voisin aloittaa täysin puhtaalta pohjalta ikioman ranchin turvin uuden elämän rakentamisen voisi tuoda helpotusta kaikkeen mikä oli yrittämässä täyttää mun mieltäni.
16.11.2021
Me oltiin juuri sellaisessa paikassa laaksossa missä oli kenttää joten mä kuulin miten mun puhelin soi taskussani. Pahoitellen mä kaivoin sen esiin ja nähdessäni äidin nimen näytöllä, mä en voinut olla painamatta vihreää luuria ja lopulta nostin laitteen korvalleni, tervehtien äitiä. Jo äidin ensimmäiset sanat saivat mut pelkäämään pahinta ja mitä pidemmälle meidän lyhyt puhelu jatkui, sitä synkemmäksi mun ilmeeni kävi. Palauttaessani puhelintani taskuuni Raicy kysyi jos kaikki oli ok.
”Ei. Isä… Isä on joutunut sairaalaan ja lääkärit ovat sitä mieltä että tilanne on nyt todella huono…”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti