24-25.3
Viikon loma kotiin oli oikeastaan ihan liian lyhyt, mutta mun onnekseni mulla ei toisaalta ollut hirveästi mitään sellaista jota mä olisin kotoa kaivannutkaan Kanadaan. Huonekalut ja sellaiset kun saisivat jäädä mökkiin ja hankkisin uusia pohjoisessa aina sitä mukaan kun budjettini taipuisi siihen remonttilainan pois maksun ollessa pää prioriteettini. Koska tyhjän trailerin kanssa oli ollut mahdollista ajaa vähän reippaammin, mä olin päässyt perille jo keskiviikkona illansuussa.
Valmiiseen pöytään astelu oli ollut mukavaa ja päivällisen aikana me oltiin vaihdettu äidin ja Jackin kanssa kuulumisia, ennen kuin mun oli ollut aika alkaa pakkaamaan tavaroita ja valmistautumaan muuttoon. Torstai olikin mennyt laukkuja pakatessa, ennen kuin mä olin istunut reissun toisen ja samalla viimeisen kerran pöydän ääreen ennen kuin mä seuraavana aamuna lähtisin aikaisin ajamaan takaisin pohjoiseen. Tokihan kotona olisi ollut mukavaa viettää pidempääkin aikaa, mutta mä tiesin että ajomatka olisi pitkä ja maanantaina olisi taas työpäivä.
Aamuinen lastaus tuntui jännittävän mua enemmän kuin Foreveriä ja juuri kun olimme lähdössä tamman kanssa, Charlien auto ajoi pihaamme. Sen sijaan että vain kuskin ovi aukeaisi, molemmat ovet aukenivat ja Evie nousi Willkesin autosta.
“Evie?” unen painamassa äänessäni oli epätietoisuuden nuotti helposti kuultavissa?
“Mä ajattelin että susta olisi varmasti mukavampaa ajaa kotiin ilman että sun tarvitsee huolehtia siitä, miten Forever voi. Tokihan mulla saattoi olla myös hieman pitämättömiä lomia ja semmoinen hetki että mä voisin ottaa viikon vapaata.” Sanat liukuivat sellaisella nuotilla, kuin asia olisi ollut Evielle päivänselvä. Käänsin katseeni kohti Charlieta joka näytti siltä, että tuo oli täysillä juonessa mukana ja todennäköisesti kai myös kertonut Evielle lähtöni ajankohdan.
“Ja mä epäilen että mulla ei oo mitään vastaansanomista tässä asiassa?”
“Nope” kuulin Charlien äänen viereltäni ennen kuin mies kietoi minut veljelliseen halaukseen ja toivotti turvallista ajomatkaa kotiin.
25-27.3
Siinä Evie oli oikeassa, että ajomatka kotiin meni vähän kevyemmällä mielellä kun samassa autossa kanssani matkusti eläinlääkäri ja jokaisella stopillamme Evie piti huolen siitä että tarkisti Foreverin voinnin. Vaikka tamma olikin viimeisillään tiineenä ja sen muuttaminen näin pitkää matkaa oli riski, kaikki meni onneksi hyvin ja saavuttaessamme ranchini mä saatoin huokaista helpotuksesta.
Forever pääsi asuttamaan omaa uutta karsinaansa ja seuraavana päivänä töiden jälkeen olin ajatellut muuttavani myös hh:n ja Imaghostin tilalleni. Olisi mukava nähdä hevoset taas ikkunasta, vaikka varmasti uuden rutiinin löytäminen ottaisi hetken, sillä en ollut joutunut kuukausiin huolehtimaan hevosista ennen töihin lähtöä tai sen jälkeen. Varmistuttuamme siitä, että tammalla olisi kaikki varmasti hyvin, oli aika suunnata sisälle. Mä en ollut varma siitä, että oliko Kitty lopulta tullutkaan mun työ yöksi ja odottamaan mun saapumistani kotiin. Olinhan mä ilmoittanut toiselle että se menisi lähemmäs puoltayötä, mutta toinen myös tiesi missä pidin vara-avainta talolleni joten nainen sai tehdä päätöksensä ihan itse.
Kuullessaan oven aukeamisen sekä askeleeni sisällä tarjosi vastauksen kysymykseeni, Kittyn kävellessä meitä kohden. Toisen hiukset olivat unen pörröttämät ja muutenkin Kitty näytti siltä että toinen olisi herännyt kuullessaan oven käyvän. Vaikka itseänikin väsytti, en voinut mitään hymylle joka nousi huulilleni, vaikkakin väsymyksen painamana.
“Mä en tiennyt että sä olit täälä. Ihanaa kuitenkin että olet” puhelin samalla kun yritin vältellä haukotusta ja kävelin Kittyn luo kietoakseni käteni toisen ympärille jotta saisin suljettua naisystäväni halaukseen sekä painettua suudelman toisen huulille. Kittyn katse oli kiinnittyneenä Evieen ja mä en tiennyt mitä toinen ajatteli siitä että toinen tuli mun kanssani Kanadaan, sillä en ollut varma jotta olinko kaikessa kotiinpaluun stressissäni muistanut ilmoittaa tästä muutoksesta Kittylle…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti