lauantai 22. tammikuuta 2022

52. Perhekysymys

Kitty oli kertonut että minulle Alexiina oli kutsunut meidät illalliselle päätalolle. Tokihan meillä oli jatkuva kutsu päätalon illallispöytään, mutta mä olin viettänyt melkeinpä jokaisen vapaan hetken, joka minulla oli ollut töiden jälkeen omalla farmillani siihen että olin ensin purkanut pintoja ja sähkömiehen käynnin jälkeen olin laittanut pintoja taas kuntoon. Alakerta alkoi olemaan jo valmiina, vaikka tietenkin joitain pintoja täytyisi vielä viimeistellä lopullisilla materiaaleilla, sekä koko talo sisustaa. En mä toisaalta tiennyt että millaisia kalusteita mä tarvitsisin, koska mä olin kuitenkin tottunut elämään pienessä mökissäni, jonka kalustamisesta mun ei tarvinnut ikinä huolehtia.
Illallinen päätalolla oli mennyt ihan rennoissa merkeissä alkuun puhellen erilaisista aiheista sekä ihmisten suunnitelmista. Kuitenkin Kittyn alkaessa puhumaan lapsihaaveistaan ilmapiiri muuttui ihan täysin, ja mä en tuntenut enää omaakaan oloani ihan hyväksi pöydän ääressä. En mä toisaalta myöskään halunnut poistua ainakaan vielä pöydästä, varsinkin kun Kitty paljasti kaikille että me oltiin puhuttu siitä mahdollisuudesta että me hankittaisiin jossain kohtaa lapsi. Tokihan ennen sitä pistettä oli paljon sellaisia asioita, joita täytyisi hoitaa ja selvittää, sillä musta tuntui että Kitty ei ehkä ollut ajatellut asiaa ihan täysin lävitse.

”Anteeksi että minäkin poistun näin yllättäen. Meillä on kuitenkin huomenna taas aikainen aamu Joshin kanssa. Suuret kiitokset teille molemmille, Alexiina ja Emily taas kerran herkullisesta illallisesta” yritin tehdä poistumisestani mahdollisimman sulavan ja sen oloisen että mä en paennut paikalta vain sen takia että mä en kokenut oloani kovinkaan hyväksi tämän aiheen ympärillä. Päästyäni eteiseen, vedin bootsini jalkoihini sekä poimin stetsonini hyllyltä, ennen kuin avasin ulko-oven ja astuin ulos pakkaseen. Kylmä talvi-ilma tuntui lamaannuttavan keuhkoni koska en ollut osannut valmistautua siihen että ilma oli näin kylmää. Vaikka lapsi asia koski myös minua, en mä jotenkin tiennyt että miten mä voisin ilmaista huoleni Kittylle ilman että mä suututtaisin toista.

”Tyler!” Kittyn ääni kuului jostain mun takaani ja katsahtaessani olkani ylitse, toinen harppoi mua kohden. ”Onko kaikki okei?”
”Mmm.. mä vain… mä vain mietin tuota lapsi asiaa. Pitäisikö… pitäisikö sen kanssa odottaa vielä? Vaikka… vaikka ensi vuoteen?”
Kittyn ilme muuttui kysyvästä johonkin sellaiseen mitä mä en osannut lukea ja toinen näytti hyvinkin shokeeraatuneelta.
”Sä… sä…. sä… et ollutkaan tosissasi?”
”Mä… mä olen. Haluaisin vain että meillä olisi koti olemassa. Ei mun tilani ole vielä sellaisessa kunnossa että sinne voisi muuttaa kunnolla, saati lapsen kanssa.”
Kittyn huomio taisi kuitenkin olla ihan jossain muussa aiheessa eikä toinen tainnut kuulla että mitä mä olin sanonut.
”Mä olin ihan varma että sä olit samaa mieltä… Mä oon haaveillut ja miettinyt ja pohtinut ja ja ja…”
”Kyllä mä haluan. Mä haluaisin myös olla tilanteessa, jossa mä voisin tarjota perheelleni kodin ja nyt mulla ei ole sellaista tilannetta.”

Ilme Kittyn kasvoilla sai mun oloni huononemaan entisestään, koska mä en ollut halunnut mitenkään joutua tilanteeseen, jossa mä pahoittaisin toisen mielen. Mä otin askeleen lähemmäs Kittyä, mutta toinen vetäytyi taaksepäin selkeästi vältellen mun kosketustani. En mä tiennyt että oliko ilme Kittyn kasvoilla, vai toisen kosketuksen vältteleminen pahempaa, sillä ei mulla ollut tarkoituksena satuttaa toisen tunteita.

”Mä taidan mennä kotiin. Ehkä… ehkä se on paras vaihtoehto” huokaisin, ennen kuin mä käännyin kohti parkkipaikkaa ja lähdin suuntaamaan omalle autolleni. Ajoin hyvän matkaa joten ohitse risteyksestä, josta mun piti kääntyä omalle tilalleni johtavalle tielle joten mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä ympäri ja ottaa uusi yritys kotiin pääsemisen suhteen. Ajaessani tilani pihaan, talo näytti normaaliakin karummalta ja kylmemmältä kuin mitä se normaalisti näytti palatessani takaisin kotiin illalla. Avattuani oven mä vaelsin suoraan keittiöön ja kaadoin itselleni ehkä hieman reilun siivun viskipullostani ja istuin muovilasin kanssa hetekalle, joka narahti ilkeästi allani.

Viski poltti nieluani sen tehdessä matkaansa alas, ja mä en tiennyt että miten pahasti mä olin pilannut asiani Kittyn kanssa. Jos tilanne olisi ollut jotenkin normaali, mä olisin ehkä ilmoittanut sairastuneeni ja jättäväni huomisen työpäivän välistä, mutta koska Raicy olisi poissa, en mä voisi millään jättää Tomfordia pulaan. En mä halunnut myöskään pahentaa tilannetta Kittyn kanssa joten kai huomenna olisi pakko vain astella suden suuhun ja katsoa miten pahasti mä pilasin mahdollisuuteni onneen sekä siihen, että mulla joskus saattaisi olla oma perhe tilanteestani huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

56. Muutto

Mun synttäreiden jälkeen asiat tuntuivat rauhoittuneen. Tilannetta helpotti sekin, että päivien edetessä Raicy pystyi tekemään kokonaisvalta...