sunnuntai 16. tammikuuta 2022

50. Sairastamista

Viikon aikana mun olo oli parantunut hitaasti, mutta varmasti - vaikka edelleen ajoittain yskänkohtaukset haittasivat mun elämääni - varsinkin jos onnistuin hengittämään jääkylmää pakkasilmaa keuhkoihini. Tokihan alkuun mun energiat olivat olleet ihan lopussa päivän lopussa ja tupani lämmittäminen ei ollut sellainen asia jonka mä olisin jaksanut tehdä. Olinpa mä kerran jopa nukahtanut suoraan kotiin päästyäni ja nukkunut seuraavaan aamuun asti edes ymmärtämättä että talossani oli todella kylmä.
Raicy oli lähtenyt hakemaan uutta hevostaan joten myös tuon osuus töistä jäi minun ja Tomfordin harteille. Joshin kanssa työskenteleminen oli onneksi mutkatonta, sillä mua vuosikymmenen nuorempi mies oli ahkera tekemään töitä ja tuo osasi lukea lammaslaumaa sekä muutenkin olla perillä kaikesta siitä, mitä oli tapahtumassa. Tokihan alkuun oli mennyt oma hetkensä tottua siihen tapaan miten tuo puhui, mutta sen jälkeen hommat olivat rullanneet. Tokihan oli myös mukavaa että oli joku jonka kanssa saattoi vaihtaa ajatuksia ja muistoja kotoa. Muistellessani Texasia, puhelimeni kilahti uuden viestin merkiksi ja napatessani sen käsiini huomasin Charlien viestitelleen.

Willkes oli ottanut kotiin jääneet hevoset vastuulleen ja sainkin aina tasaisesti tuolta viestiä siitä mitä oli tapahtunut ja millaisella mallilla hevoset olivat. Foreverin varsomiseen olisi enää vain muutama kuukausi ja mä en tiennyt milloin mä näkisin tammani seuraavaksi. Olihan Charlie liittänyt viestiinsä kuvankin tammasta, joka näytti voivan hyvinkin paksusti. Evie oli käynyt tarkistamassa tamman yleisen voinnin vielä viimeisen ultrankin jälkeen, sillä se ei ollut kovinkaan nuori enää eikä tiineys välttämättä olisi helpoin sille. Olisi mielenkiintoista nähdä millainen varsasta tulisi ja varsinkin että miten mä osaisin kouluttaa siitä hevosen. Tokihan Imaghost toimi mulle hyvänä opetuksena myös ja nuorta tammaa olisikin tarkoituksissa alkaa ratsuttaa nyt kevään aikana.

Kevät olisi muutenkin suurien muutosten aikaa sillä silloin olisi tarkoitus viimeistellä taloni remontti sähköjen ja vesien osalta, aloittaa kunnostamaan laidunta sekä tallia. Maaliskuussa täyttäisin 35-vuotta ja samassa kuussa, tai viimeistään varmaan paria kuukautta myöhemmin olisi tarkoituksena hakea viimeisetkin tavarani Texasista maarajan tälle puolelle ja muuttaa pysyvästi Kanadaan. Toki mä en tiennyt että milloin mä onnistuisin muuttamaan kaikki viimeiset tavarat mitä mulla oli kotona, hevosista puhumattakaan ja mahtuisiko kaikki edes yhteen autolastilliseen, vai joutuisinko joskus myöhemmin tekemään vielä uuden reissun kotiin ja tuomaan silloin loppuja tavaroita Kanadaan. Kuitenkin mun ajatukset katkesivat askelten ääniin jotka lähenivät koko ajan ja pian Kitty ilmestyikin mun eteeni.

Toisen purkaessa repustaan muutaman ruokarasian jotka tuo oli ottanut mukaan Orange Woodista. Mä kerroin venähtäneestä työpäivästäni ja lopulta Kitty siirtyi mun viereeni istumaan. Koska olin yrittänyt käyttää kaikki energiani – ja rahani – siihen että saisin tilani remontoitua, ei huonekalujen hankinta ollut prioriteettilistalla korkealla ja jostain käytettynä hankkimani heteka oli saanut ajaa sängyn virkaa. Keittiön nurkka ei muutenkaan tulisi olemaan lopullinen makuuhuoneeni joten ehkä siinä kohtaa kun muutto olisi ajankohtaisempi, täytyisi katsoa jos minulla olisi varaa hankkia kunnollisia huonekaluja.

Mä kerroin ajatukseni muutosta ja siitä että mä en tiennyt mitä tehdä Foreverin kanssa koska en tiennyt että kumpi olisi parempi tammalle, antaa tamman varsoa kotona, vai muuttaa tamma Kanadaan ennen kuin varsomisen aika olisi. Kitty katseli ympärilleen sen verran mitä hämärässä näki, samalla kun kysyi minulta että olinko ajatellut jotta tilalle mahtuisi asumaan joku muukin kuin vain minä.

Tokihan ajatus siitä, että kysyisin Kittyltä haluaisiko tuo edes osittain muuttaa luokseni oli ollut mielessä, mutta sitä ennen tiesin jotta minulla olisi parempi olla jokin asuttavassa kunnossa oleva paikka olemassa. Vaikka itse asuinkin hyvinkin vaatimattomasti omalla tilallani en mä halunnut aiheuttaa toiselle tunnetta siitä, että Kittyn olisi pakko muuttaa luokseni varsinkaan nyt, kun kaikki nykyelämän perusmukavuudet puuttuivat.

Kuunnellessani toisen puhetta, mä olin kiinnittänyt katseeni Kittyn sinivihreisiin silmiin ja tuon selityksen laantuessa, mä olin helpottunut siitä että toinen oli ollut oikeasti vakavissaan ehdotuksensa kanssa, eikä se ollut mikään heitto joka oli toisen päähän vain putkahtanut. Helpotus siitä että me oltiin edes jotenkin samalla kartalla sai mut nojautumaan Kittyä kohden, kunnes meidän huulemme kohtasivat toisensa. Lopulta löysin itseni selältäni makaamasta eikä tilanteen edistyminen haitannut minua ollenkaan, kunnes Kittyn puhelin soi. Puhelu, jonka tuo puhui Alexiinan kanssa sai minut miettimään sitä mitä oli sattunut, sillä vaikka lumimyrskyt eivät olleet minulle tuttuja mutta tiesin että mitään hyvää ei voinut olla tapahtunut. Kuitenkin Kitty sai ajatukseni käännettyä ihan johonkin muualle, eikä se toistaalta haitannut minua ollenkaan.

***

Herätessäni minulla meni hetki tajuta että en herännytkään tällä kertaa Kittyn sängystä, vaan tilanne oli oikeastaan juuri päin vastainen ja me molemmat tulisimme heräämään sängystäni. Vaikka peittoni alta ei näkynyt muuta kuin muutama pinkki tupsu, en voinut olla hymyilemättä itselleni sillä minua ei todellakaan haitannut se, että pienestä sängystäni löytyi joku muukin. Kuitenkin sen sijaan että mä olisin voinut palata takaisin peiton alle vaan puin päälleni ihan liikaa vaatetta, ennen kuin hiivin pakkaseen ja lähdin suuntaamaan kohti Orange Woodia sekä uutta työpäivää, mitä ikinä se toisikaan mukanaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

56. Muutto

Mun synttäreiden jälkeen asiat tuntuivat rauhoittuneen. Tilannetta helpotti sekin, että päivien edetessä Raicy pystyi tekemään kokonaisvalta...