Seuraavat pari päivää oli vähän helpompia ja mun olo ei ollut jatkuvasti ihan niin nuutunut. Tokihan mä olin Alexiinan neuvosta kokeillut melatoniinia, mikä oli helpottanut kai omalla tasollaan nukahtamista, ja mä olin saanut nukuttua ainakin vähän paremmin
Raicy oli ottanut mut eilen puheisiinsa ja me oltiin käyty pitkä ja vakava mielinen keskustelu siitä, että millaiset mun tulevaisuuden näkymät olisi ja miten meidän ajatukset kohtaisivat tässä tilanteessa, jossa mä kaipaisin oikeastaan jotain uutta ja toinen oli yhden cowboyn köyhempi. Tokikaan mä en tiennyt että miten hyvä valinta mä olin työvoimaksi, mutta ainakin Center tiesi minut etukäteen ja olin istunut satulassa niin pienestä kuin jaksoin muistaa ja tehnyt töitä tyyliin siitä asti kun olin osannut ratsastaa ilman että kenenkään tarvitsi taluttaa. Lopulta meidän keskustelu tuli siihen lopputulemaan että mä lähtisin muutamana päivänä Raicyn kaveriksi laaksoon ja me katsottaisiin että miten homma lähtisi sujumaan ennen kuin mitään lopullista päätöstä tehtäisiin.
Näin ollen mä olin ollut jo aamusta varustamassa HH:ta valmiiksi lähtemään töihin ja ratsastaessani Raicyn vierellä pois ranchilta mä olin miettinyt että millaiseen soppaan mä olin itseni sotkenut. Ensimmäiset tunnit olivat olleet vähän hakemista, mutta hiljalleen rytmi oli alkanut löytymään, ja mä olin saanut tekemisestä kiinni. Täysi vale olisi jos mä sanoisin etteikö työnteko olisi tarjonnut hyvää häiriötä ajatuksille ja auttanut unohtamaan ne hetkeksi. Palatessamme illalla laaksosta mä olin ihan erilaisella tavalla väsynyt ja ei tainnut mennä montaakaan hetkeä siitä kun mä kaaduin leiriaitan sänkyyn kun mä olin jo unessa.
30.10.2021
Edellisenä iltana kun me oltiin palattu laaksosta Raicy oli pyytänyt mut kanssaan toimistoon heti kun me oltiin saatu hevoset riisuttua. Ei mulla ollut täysin varmaa ajatusta siitä, että mistä vanhempi mies olisi mun kanssani halunnut puhua, mutta viitottuaan mut istumaan alas ja kaiveltuaan hetken erästä pöydällä olevaa paperipinoa, tuo oli kääntänyt mun eteeni paperin, jonka yläreunassa komeili sana ”työsopimus”.
Mä jouduin lukemaan paperin muutamaankin otteeseen lävitse, jotta mä oikeasti ymmärsin että Raicy oli tarjoamassa mulle työpaikkaa. Lopulta kun paperin sanat olivat iskostuneet mun tajuntaani ja mies oli varmistanut että muutamat yksityiskohdat kuulostivat hyviltä, tuo tarjosi mulle kuulakärkikynän ja näin pian oikeanpuoleisella viivalla, Raicyn koukeroisen allekirjoituksen vieressä komeili oma allekirjoitukseni. Allekirjoitettuani vielä toisen samanlaisen paperin, Center kertoi että mä saisin jättää sen version itselleni ja palautettuaan kynän sille kuuluvalle paikalle mies toivotti minut tervetulleeksi osaksi OWR:än työvoimaa. Hieman hämmentyneenä kiitin miestä ja poistuessani toimistosta, mä melkein törmäsin Kittyyn, joka oli juuri juoksemassa talliin kai hakemaan jotain viimeisiä tarvikkeita illalla järjestettävään vaellukseen.
”Onks kaikki okei?” toisen askellus pysähtyi hetkellisesti.
”Joo. Kai. On. Raicy tarjos mulle just töitä. Tai siis me allekirjoitettiin työsopimukset. En mä vaan jotenkin ajatellut että se tapahtuisi. Mutta tosiaan mä oon nyt Orange Woodin virallinen työntekijä” mä näytin paperia toiselle.
”Cool! Hei tätä pitää kyllä illalla juhlia kun vaan toi vaellus on ohi. Mä niiiiiiiiin tiesin että Raicy päätyy palkkaamaan sut koska sä oot kyl niin match made in heaven siihen mitä se kaipaa. Mut hei mun on nyt pakko juosta!” Kittyn sanat jäivät kaikumaan ilmaan ennen kuin toinen oli jo kadonnut luoja ties mihin, ja mä suuntasin leiriaitalle hakemaan mun varusteeni sieltä pois ja siirtämään ne Kittyn luokse. Muut vaellukselle osallistujat olisivat kuitenkin saapumassa tänään ranchille ja Kittyn kuullessa mun pohdintani siitä että pitäisikö mun poistua jaloista leiriaitalta tuo oli enemmänkin ilmoittanut kuin kysynyt että mä voisin tulla sen luokse.
Kevyillä matkatavaroilla matkustaminen tarkoitti sitä että mun pakkauksessa ei ollut mennyt kovinkaan kauaa ja lopulta mun rinkkani oli nojaamassa Kittyn asunnon seinää ja mä asettelin ne vähäiset ruokatarpeet mitä mulla oli aitalla ollut toisen jääkaappiin. Katsottuani kelloa mulla olisi vielä muutama tunti aikaa ennen kuin vaellus alkaisi, joten mä päätin lähteä liikuttamaan Imaghostin sekä Chipin koska jostain syystä Kitty oli vakuuttanut mulle että HH olisi täydellinen vaihtoehto maastoratsuksi Chipin sijaan…
--
Kirjoitettu tuotoksena tähän tapahtumaan
En mä tiedä mikä älynväläys oli osallistua (tai no siis nti Loopilla saattoi olla osa ja arpa) HH:n kanssa yösuunnistukselle. Kuitenkin mä olin varustamassa rautiasta oria ja valmistautumassa suuntaamaan kylmään ja talviseen, sekä ennen kaikkea pimeään Kanadan alkuiltaan. Mä en ollut ratsastanut edes hirveästi HH:lla ja oikeastaan sekin vähä mitä me oltiin orin kanssa tehty yhteistyötä, oli enemmänkin sellaista että me opeteltiin, mikä on westernhevosen ratti sekä mikä on jarru.
Kai se olisi vain hypättävä syvään päätyyn ja lähdettävä kokeilemaan Kanadan pimeyteen että miten HH toimisi maastossa. Lopulta kuitenkin aika valmistautumiselle oli ohitse ja meidän oli aika lähteä ensimmäisenä ratsukkona matkaan. Vaikka ehkä looginen ratkaisu varsinkin uuden ratsun kanssa olisi lähteä hakemaan lähellä olevaa punaista tai vaaleansinistä rastia, mä päätin kääntää HH:n kohti vaaleansinistä rastia, mutta sille pysähtymisen sijaan me jatkettiin pimeyteen kohti kaukaisimpana olevaa tummansinistä rastia. Pimeyden ympyröidessä meidät mä saatoin vain toivoa että me tultaisiin yhtä matkaa takaisin eikä ori heittäisi mua selästään mihinkään matkan varrelle.
Pimeyden otettua meidät tiukkaan halaukseensa, HH tuntuu olevan hieman levoton ja mä aloin pohtimaan olisiko mun sittenkin pitänyt ottaa Chip ratsuksi. Kuitenkin me jatketaan matkaa ja ikusuudelta tuntuneen ajan jälkeen me löydetäänkin ensimmäinen rasti, joten on aika kääntää orin turpa kohti ranchia ja seuraavaa rastia, jonka ohi me ratsastettiin. Kuitenkaan mitään ei löydy ja rautiaan kerätessä kierroksia, mä päätän jättää rastin välistä ja lähteä hakemaan seuraavaa rastia. HH tuntuu liikkuvan todella reippaasti ja mä toivon että metsässä ei juoksisi hirviä tai muita elikoita tai kuuluisi mitään rasahduksia mitkä saattaisivat saada orin säikähtämään. Paluu katuvalojen valaisemalle reitille tuntuu tasaavan niin omaa kuin myös HH:n pulssia.
Oikealla, lähempänä OWR:ää sijaitseva keltainen rasti tuntui hieman liian houkuttelevalta, mutta mä tiesin että parempi olisi hakea kauempana olevat rastit sillä muuten niiden hakemisesta saattaisi tulla hieman liian hankalaa. Reitti onneksi jatkuu tien viertä, eikä jossain pussinpohja pimeys pöpelikössä joten ehkä me selvittäisiin orin kanssa seuraavalle rastille hengissä, ellei joku idiootti kaahaisi kuin päätön kana tietä pitkin. Kuitenkin me saavutaan HH:n kanssa seuraavalle rastipaikalle ja se tuntuu olevan myös tyhjä, kuitenkin tässä kohtaa mä uskallan laskeutua orin satulasta ja tutkia maastoa vähän paremmin jalkaisin, sillä todennäköisesti ori saattaisi karatessaan lähteä kohti ranchia eikä juuri vastakkaiseen suuntaan, vaikka hevosista ei ikinä tiedä. Mitään ei kuitenkaan tunnu löytyvän joten mä ponnistan takaisin orin satulaan ja jatkan matkaa kohti seuraavaa rastia.
Jatkaessani matkaa kohti turkoosia rastia, joka oli seuraava merkattu rasti kartallani. Kaksi turhaa stoppia sai mut miettimään miksi ihmeessä mä olin antanut Kittyn ylipuhua mut osallistumaan, saati miksi mä olin päättänyt valita HH:n ratsukseni enkä mä ollut valinnut Chipiä sillä ruuna olisi voinut olla paljon parempi vaihtoehto. Kuitenkin seuraavan rastipaikan lähestyessä mä näin jotain liikettä ja mä en tiennyt että oliko kyseessä jokin metsäneläin vai mikä, mutta päästessäni lähemmäs sitä kohtaa missä rastin piti olla, Roi astui esiin ja tervehdittyäni minua tuo antoi minulle tehtävän.
Ehkä jo valmiiksi hieman kiukkuinen mielentila ei antanut jotenkin mun ajatusten toimia kunnolla ja mulla oli sellainen olo että mä en saisi millään mitään järkevää vastausta aikaan. Mun miettiessäni tehtävän vastausta, paikalle oli saapunut kaksi muutakin ratsukkoa ja pohdittuani vielä hetken vastausta mä kävin kertomassa Roille oman versioni. Ei mulla ollut mitään hajuakaan siitä että oliko mun vastauksessani edes mitään ajatusta siitä mikä oli oikein, mutta lupa jatkaa matkaa oli sentään ihan positiivistä ja mä käänsin rautiaan turvan kohti pinkkiä rastia.
Lähestyessämme metsänrajaa, rautias ori tuntui jännittyvän mun allani. Pimeys ei helpottanut omaa näkemistäni joten mä yritin olla kuin mä en olisi huomannut rautiaan jännittymistä, ja mä laskinkin käteni orin kaulalle, yrittäen rauhoitella HH:ta. Lopulta ori rauhoittuikin ainakin jonkin verran, vaikka se pyörikin vielä hetken, mutta katsoessani taakseni näin toisen ratsukon seuraamassa meitä. Mä mietin hetken että pitäisikö mun poiketa hetkellisesti reitiltä ja kokeilla hävittää toinen ratsukko meidän hänniltä mutta lopulta mä tulin siihen lopputulokseen että ehkä toisesta ratsukosta voisi olla apua. Kuitenkin jossain kohtaa mä tajusin että toista ratsukkoa näkynyt ja tarkistettuani karttaani musta alkoi tuntumaan että mä olin vahingossa eksyttänyt itseni.
Kuitenkin me palattiin takaisin polulle juuri sopivasti löytääksemme seuraavan rastin ja matka jatkuu melkein samaa tahtia kohti seuraavaa rastia, joka piti olla sillan lähellä. Me löydettiin silta helposti mutta rastia ei tuntunut löytyvän. Mä olin laskeutunut HH:n selästä ja tutkin maastoa paremmin vielä jalkaisin, mutta lopulta mun oli aika nousta takaisin rautiaan satulaan, ja samalla mä mietin että millaisella tahdilla meidän kannattaisi jatkaa matkaa. Lopulta mä päätin siirtää HH:n raviin ja jatkaa eteenpäin. Kuitenkin musta tuntui että mä olin ollut ihan liian lähellä rastia joten mä käänsin rautiaan orin ympäri ja palasin tutkimaan siltaa vielä hetkeksi ennen kuin mä jouduin niellä tappioni ja mä käänsin HH:n takaisin suuntaan, johon me oltiin menossa ja samalla mä pyysin rautiaan laukkaan.
Pimeä pelto ei näyttänyt lupaavalta ja mä siirryn saunalle, jonka ikkunoista loistava valo lupailee hyvää. Kuitenkin Raicyn sanat siitä että rastia ei ole, saa mut huokaisemaan syvään ja jos mä en olisi jo tässä vaiheessa kierrosta, mä olisin varmaan keskeyttänyt ja jäänyt Centerin seuraksi saunalle ja puhunut tuon kanssa mitä mieleen putkahtaa. Kuitenkin mä jatkan matkaa kohti leiriaittaa ja sen portailla istuu joku. Kotoisa aksentti toivotti mut tervetulleeksi juuri kun mä olin huomannut vihreän rastin, joka oli ilmestynyt aitan oveen. Huomattuaan että mun keskittyminen oli palannut edes vähän, tuo antoi mulle tehtävän.
Vaikka mä olin kerennyt jo ajatella vaikka ja mitä tuosta tehtävästä, ei tämä onneksi ollut niin hankala kuin edellinen ja mä keksin oikeastaan aika nopeastikin sille vastauksen. Saatuani luvan jatkaa matkaa me suunnattiin kohti seuraavaa rastia, joka oli myllyllä. Nuotiopaikalla rätisi iloisesti Dewnin pitäessä tulta yllä ja kuullessaan rautiaan kavioiden äänet tuo kääntyi puoleeni tervehtien minua iloisesti. Nuoremman Centerin innokkuus ei valitettavasti tarttunut muhun ja se kai huvitti Dewniä sillä tuo naurahti samalla kun tuo tarjosi minulle uutta tehtävää. Lukiessani sitä lävitse mä huokaisin syvään ja mietin entistä suuremmin että miksi mä olin lähtenyt koko hommaan mukaan. Mä tarjoilin Dewnille vastaukset vaikka mulla ei ollut mitään hajuakaan siitä että olinko mä edes pienestikään oikeilla jäljillä.
Lopulta me saatiin jatkaa matkaa ja toiseksi viimeinen rasti löytyi rannalta todella helposti joten me suunnataan HH:n kanssa viimeiselle rastille, joka löytyy pienestä metsiköstä. Viimeisenkin rastin ollessa löydettynä mä annan orin kiitää maaliin ja annettuani HH:n tasata hengitystään hetken, mä lähden tauluttamaan oria kohti western tallia, jossa mä riisun sen varusteet ja hoidan orin pitkän kaavan mukaan pois, ennen kuin mä lähden etsimään jotain paikkaa missä mä saatoin istua vain hetken ja vetää henkeä ennen kuin mä olin valmis palaamaan muiden elävien otusten pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti